lauantai 20. joulukuuta 2014

Tehtiin ite: Valkoinen käpykakku

Vielä se viimeinen makea joululeipomus! Nimittäin kruunu joulukahvipöytään. Täytekakun paikka siis. Tämä valkoinen käpykakku valmistui viime jouluna ja tähän asti on tätä kuvaa ja postausta pantattu :D Kakku on iiiso ja riittää isommallekin suvulle. Varsinkin kun sitä on seitsemää muutakin sorttia tarjolla... Ei hätää, jos joulupöytä natisee jo, sillä sopiihan valkoinen käpykakku hyvin myös uudenvuoden kakuksi. Kakku sisältää tyrnihilloa ja täytteessä maistuu hippusen vanilja.



Ohje on Kakkujen kunigattaret -kirjasta.

Vaalea käpykakku, noin 12 palaa

Pohja:
4munaa
2dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1/2tl leivinjauhetta
50g valkosuklaarouhetta

Täyte:
250g mascarpone-tuorejuustoa
2dl kuohukermaa
2dl turkkilaista jugurttia (tai kreikkalaista)
1/2dl vaniljakastikeainesta (esim Blå Band)
2,5 dl tyrnihilloa

Kostutus sitruunamehulla ja kuorrutus valkoisella sokerimassalla


Vaahdota munat ja sokeri, yhdistä kuivat aineet ja lisää ne varovasti siivinlän läpi muna-sokerivaahtoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi ja levitä öljyllä voidellun leivinpaperin päälle isolle uunipellille. Paista pohjaa uunin keskitasolla 200 asteessa noin viisi minuuttia, lisää nopeasti ripotellen valkosuklaarouhe ja jatka paistamista kunnes taikina on kypsää, muutama minuutti. Kaada paistunut taikinalevy puhtaan leivinpaprein päälle ja poista leivinpaperi kypsän taikinan pohjasta, kuten kääretorttua tehdessä. Anna jäähtyä.

Notkista mascarponejuusto kuohukermalla ja sekoita joukkoon jugurtti ja vaniljakstikeaines. Leikkaa pohjataikinasta kolme samankoista kävyn / pisaran muotoista soikiota. Säästä muut taikina, sillä tarvitset sitä korotuksiin. Kostuta pohjat sitruunamehulla ja aloita kakun kokoaminen. Levitä alimmalle pinnalle hilloa ja täytettä. Nostele sitten ylijääneitä taikinapaloja keskelle ja takapäälle korotuksesksi. Hiukan hilloa ja täytettä väleihin jos tarvitsee. Nosta seuraava iso levy ja levitä hilloa ja täytettä ja taas ylimääräisiä taikinapaloja mikäli tarvitsee. Nosta viimeinen kakkulevy, painele haluttuun muotoon ja voitele se kevyesti mascarponetäytteellä. Nosta jääkaappin vetäytymään tunniksi.

Kauli sokerimassasta tomusokeroidulla pöydällä ohut levy ja nosta se varovasti kaulimen avulla kakun pinnalle. Tasoittele ja huolittele reunat. Leikkaa saksilla kävyn suomut ja viimeistele tomusokerilla juuri ennen tarjoilua.




4 kommenttia:

  1. Mmm. Hyvän näköistä!

    Olen tehnyt aina jonkun villin kakun uuden vuoden viemisiksi. Tänä vuonna "uutta vuotta" ystävien kanssa vietetään vasta tammikuun lopulla. Täytyy laittakin tämä resepti muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei kai kovin villi ole, ;) mutta kivasti modernimpi käpykakku, ja uuden vuoden kemuihin sopii loistavasti. Tuosta Kakkujen kuningattaret kirjasta löytyy muuten monia muitakin kivoja kakkuja, kannattaa tutustua!

      Poista
  2. Tein tätä kakkua tämän reseptin perusteella. Tyrnihillo on hienostuneen makuista ja kakun käpymäinen muoto onnistui hyvin. Mieleeni tulee kuitenkin muutama vinkki. 1) Valkosuklaa kannattaa pilkkoa hyvin pieneksi, sillä isot palat eivät ehdi sulaa uunissa, ja kivikovat ylläripyllärit kakussa ovat outoja. 2) Mascarpone on kiinteää vain kylmänä. Jos täyte ehtii lämmetä, se on liian juoksevaa kakun kuorruttamiseen. Täyte kannattaa laittaa hetkeksi kylmään ennen levittämistä tai pitää täyteastiaa kylmän alustan päällä. 3) Kakku kannattaa syödä pian pois. Seuraavana päivänä sokerimassa oli valunut tahmaiseksi kasaksi kakun ympärille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lisävinkeistä!
      Valkosuklaan voi raastaa myös esimerkiksi kuorimaveitsellä, saa pientä jälkeä. Viimeinen ohut mascarponekerros kannattaa jättää pois jos kakkua meinaa tarjota seuraavanakin päivänä, sokerimassa ja koristelut säilyvät nätimpänä.
      Kakkujen kuningattaret kirjassa oli myös kehoitettu kokeilemaan lakkahilloa täytteenä. Voisipa toimia sekin!

      Poista