Sikke's - loistoilta TV-kokkien ravintolassa.

Sikke Sumarin ja Pipsa Hurmerinnan luotsaama Sikke's rafla on vasta muutaman kuukauden ikäinen ja itseasiassa nyt heinäkuun kesälomilla, mutta muutama sananen tänne bloginkin puolelle Sikkelästä.

Aivan kesäkuun viimeisinä päivinä tuli nimittäin fiiisteltyä alkavaa kesää täällä Tehtaankadun ja Perämiehenkadun kulmalla parhaassa ystäväseurassa. Paikka kyllä osasi vakuuttaa meidät, joten kun lomat loppuu ihan justiinsa, niin näkisin, että oikein piankin vosin olla bookkaamassa iltaa tänne, vaikka hyviä rafloja ja uusia-vanhoja paikkoja riittää rutkasti listattuna. Tässä alla tuon kesäkuisen illan kulkua.

Aloitimme illan paikan nimikkodrinkeillä, Sikke ja Pipsa heidän nimensä tietysti olivat. Pöytään tuotiin myös leipäkori, mutta leivissä paikka ei loista itseään kuuhun (Sikken aamusämpylät Naminamastessa nautittuna vähintään kuuhun ja takas), vaan itse ruoissa se juttu on.

Oma alkuruokani oli viehättävän kaunis valko-vihreä ilmestys lautasella. Tämä oli se somessakin kehuttu mozzarella, suolasitruunalla ja sokeriherneellä. Ja oli muuten oikein ihana suussakin koettuna. Toki tuo pikku zucchinin kukkakin tuli syötyä. Pöytäseurueessa myhäiltiin myös hyväksyttävästi, sillä edessä toisilla oli tartar-annos, jonka varmsti otan sitten ensikerralla...annoskateushan se iski :P

Pääruokana kaikki päädyimme pastaan, joka oli aika lailla kuin italialaisen mamman tekemää.  Canneloneja joissa parmankinkkua, ricottajuustoa ja pinaattia, maukas tomaattipohja. Tätä voisi kutsua siksi comfortfoodiksi. Sikke'sin ravintolan yhtenä konseptina on pastasunnuntait. Tämä pasta annos ainakin vakuuttaa minut, pastasunnuntaita voisin todellakin mennä viettämään joku myrsykyisä syyssuunnuntai!

Jälkkärinä ricottamunkit raparperihillokkella ja kermavaahdolla oli kyllä aivan herkku! Vaikka munkki illallisen jälkiruokana ei tulisi itselle ensimmäisenä eikä toisenakaan mieleen, oli tästä somessa kiirineet munkki-kehut sen verran vakuuttavat, että päädyin nämä tilaamaan. Omnom! Hitusen raikkaampi vaihtoehto oli kaunis pavlova, mutta munkki on must.

Kaikki annokset olivat sopivan kokoisia, huollitellun ja kauniin näköisiä ja rehdin makuisia. Pipsa piipahteli salin puolella tuomassa annoksia, Sikkekin ilmestyi loppuillasta ja napakasti kääräisi hihojaan ja uusi pöytäseurue saatiin istutettua nopsasti paikalleen edellisten lähtiessä. Salissa pyöri myös tuttua henkilökuntaa Naminamasteesta, jossa viime syksynä kävin lataamassa voimaa. Täpö täyteen bookattu oli tämäkin ilta, varauksen kanssa kannattaa olla ajoissa liikkeellä.

Tädet: 4 ja puoli

Ventuno: Moderni italialainen dinneri

Pitkästä aikaa jotain ravintolakokemusta tännekkin, kuin vain instailuja. Syksyllä Helsinki sai uuden tulokkaan Tomi Björkin ja Matti Wikbergin ravintolamaailmaan, modernia italialaista ruokaa tarjoavan Ventunon. Isommalla seurueella lähdimme kokeilemaan tätä tuoretta tulokasta. Ventuno sijaitsee aivan Designmuseon kulmalla, arvotalossa, joka pitkään olikin huputettuna remppakaapuihin, olikin aikaa ja rahaa vievä ravintolaprojekti, mitä muista lukeneeni Ventunosta. Ventuno ei ole pelkästään ravintola vaan Ventunossa on myös modernisti / trendikkäästi kahvilasiipi, jonne täytyykin poiketa joku kerta museokäynnin yhteydessä pressolle ja misulle.

Pöytäseurueemme oli sen verran iso, että nautimme yhteisesti Ventuno Degustazionen - menun. Hinta 62 euroa per nuppi kuulosti kohtuulliselta kun silmäili 9 ruokalajia sisältävää menukorttia. Viinipaketti - 2 valkoista, yksi punainen ja jälkkäriviini oli 49euroa. Annokset tulivat tuttuun "Björk" -tapaan jaettavilla isoilla tarjottimilla tai vadeilla pöytiin, joista sitten lusikoitiin omaan pikkulautaseen. Pientä taiteilemista tämä vaatii, sillä lasimäärä valloittaa jo mukavasti pöytäpintaa, välillä siis koettiin sitä ahdasta ja hieman sekavaa italailaista ruokalutunnelmaa... oliko tämä sun lasi, siirrän tätä tänne, otatko tuosta...

Neljä pientä, sorminkin syötävää alkupala-annosta, olivat: Huippu ihana arancino - veriappelsiini-risottopallo, voi miksi näitä oli vain yksi ja miksi niin pieni!?, olisi edes ollut normaalin lihapullan kokoinen pallero. Toisena sipukan kuoresta tarjottu freessi simpukka, mustekala, katkarapuhässäkkä, osui omaan äyriäismakuhermoon, näitäkin olisi mennyt kaksi hujauksessa. Törky hyvä. Seuraavat mausteinen makkara näkkärillä ja jopa margherita - pikku pizza, jäivät näiden kahden ensimmäisen varjoon.

Seurava jaettava oli härkä carpaccio ja pikkelöityjä sieniä. Härkä oli yllättävän paksuina siivuina, josta mainittava, että oma lihaviipaleeni oli ainakin melko jänteikäs. Tämä oli jotenkin "mauton" floppi alun herkkujen jälkeen. Seuraavana ihana fenkolirisotto pelasti taas iltaa nousuun ja pääruoan, leivitetyn vasikanleikkeen ja rosmariiniperunoiden jälkeen oli kylläinen olo, mutta jotain vielä hyvin mahtuisi.

Jälkkäri oli raikas klassikko, sitruunapiirakka vadelmasorbetilla joka oli varma päätös tälle italialaiselle makumatkalle.

Siinä skoolatessa alkuproseccolla, ja suurella porukalla kuulumisia vaihtaessa ei tullut niin mieleen, mutta näin illalisen jälkeen, jäi pohtimaan, että minkäänlaista pientäkään keittiön terveistä tai leipää ei tarjottu aterioinnin alkuun. Jokin aika sitä sai odotella alkupaloja tulevaksi. Tämä ehkä vähän hämmästyttävä juttu, sillä oma leipomokin olisi, Levain nimittäin. Ventunon ruokasaliin näkyy myös mahtava puu-uuni jossa pizzetta-pikkupizzat valmistuvat, siinä saisi ätsysti myös lämpimät leipäset tai edes leipätikut. Myöskään tuossa Degustazione menussa ei ollut pasta-annosta, mikä oli ollut kiva maistaa täällä. Se jäi siis ensi kertaan.

Ventuno jätti siis jotain maisteltavaa vielä hanpaankoloon. Osa menun annoksista oli juuri niitä upeita ja huolellisia makuja mitä toivoikin osassa oli vähän floppia. Pöytävarausta isommalle joukolle mietittäessä kannattaa kiinnittää huomiota pöytävarauksen aikarajoitteeseen, meitä ei ulos oltu ajamassa ja suoriuduimme 2,5 tunnissa kiireettä, mutta muistutettiin kyllä jo illan alussa että ollaan sitten "nopeita" kaikki. Muuten palvelu oli ystävällistä ja osaavaa nuoren salihenkilökunnan puolelta.

Menu Nordic virolaisittain, valofestarit Tallinnassa ja mystinen Rummu.

Yhteistyössä Tallik

Olin viimeviikolla mukana Tallinkin järjestämällä ruokamatkalla Tallinnassa. Pääpointtina oli maistattaa toimittaja- ja bloggarijoukolla Silja linen ja Tallinkin laivojen loppuvuoden Menu Nordic. Menu Nordic on siis se vaihtuva menu laivan fine dining-ravintolassa, Sijalla esimerkiksi Bon Vivant-ravintolassa. Loppuvuoden Menu Nordic on hitusen enemmän Baltic kuin Nordic, sillä sen on suunnitellut virolainen keittiömestari Peeter Pihel. Menu sisältää virolaisia makuja ja raaka-aineet tulevat suoraan Viron metsistä, mailta ja vesistä. Viro viettää tänä vuonna 100-vuotsijuhliaan, joten tässä menussa onkin tarkoitus tutustuttaa ihmiset virolaiseen ruokakulttuuriin modernilla twistillä. Menu on kyllä selkeästi eri tyyppinen kuin aikasemmat maistamani Menu Nordicit, joissa on maistunut skandinaavisemmat maut suomalaisten ja ruotsalaisten kokkien suunnittelemina.

Uudessa Menu Nordicissa on 5 ruokalajia jossa on possua, siikaa, turskaa, viiriäistä ja vihanneksia, juureksia ja marjoja. Kasvis ja vegaaniruokalijoille on oma kolmen ruokalajin menu. Menu tarjoillaan aina viinipaketin kanssa ja menun hinta laivoilla on 118 euroa, kantsikortilla saa hitusen alennusta. Menua tarjoillaan 9.1.2019 asti

Ensimmäinen alkupala; puna- ja keltajuurta sekä 6kk suolattua porsaankylkeä ohuena siivuna, ja toinen alkupala mustajuurta ja graavattua siikaa ja viiriäisen munia, olivat hienostuneen finedine-ulkonäön omaavat, mutta puhtaat ja reilut makumaailmaltaan. Pikkelöintitekniikkaa ja savustusta maistui, punajuuret kypsytetään erikoisemmin heinälaatikossa. Ehkä tällaista makua ja raaka-ainetta vähän osasinkin odottaa. Tummaa virolaista vuokaleipää voilla meni parikin viipaletta annoksien välissä.

Pääruoista ensimmäinen; turskanposki, jokirapukastike ja peipsiläinen sipuli oli sitten aivan loistava annos, ja suosikkini koko menusta. Toinen lautanen olisi mennyt helposti ja tuo kastike oli juuri sopivan suolainen ja lempeän voimakas. Yleensä olen saanut liian ärtsyjä rapukastikkeita. Seuraava päruoka oli myös maukas annos viiriäistä ( annoksessa myös viiriäisen sydäntä!) ja juureksia. Viiräinen on Virossa yleinen raaka-aine, ja löytyy monen ravintolan listalta muodossa tai toisessa.

Jälkiruoka oli aikamoinen ylläri, eteen tuotiin kaunis ja herkkä annos punaherukkamannavaahtoa!  Virossa vispipuuro on klassikko. Virolaiseen perinnekeittiöön kuuluu myös tattari, puurona ja lihan lisukkeena tavallisimmin ja tässä menussa jälkkärissä, jossa oli käytetty tattarimannaa. Foodielle Menu Nordic on sopivaa ja laadukasta aistien kutkuttelua laivamatkalle. Menu oli myös juuri sopivan täyttävä, ähkyltä välttyi. Jos on pihvinälkä, valitsisin toisen ravintolan.

Virolainen sommelier, Mati Timmerman on tehnyt juomaparitukset, ja omat suosikit olivat alkuruoan kanssa tarjottu itävaltalainen Pfaffl Weissburgunder valkoinen, ja jälkkärin kanssa mainiosti kimmppaan sopinut raikas ja sopivan makea Italialainen Acquesi Brachetto Spumante. Menis kyllä muutenkin.

Samaan päivään sattui sopivasti Tallinnan Kadriorgin puiston valokarnevaalit ja lämmin syyskuinen ilta oli aivan parasta viettää hämärtyvää ja elävin tulin ja valoin koristeltua puistoa kierrellen. Tänä vuonna tapahtuma oli kaksi-iltainen ja keskellä viikkoa, vaikka väkeä oli paljon liikkeellä, niin mitään jonoja ja ruuhkarysiä ei tullut eteen kuten tammikuisissa Helsinigin valokarnevaalissa on välillä käynyt. Kannattaa tsekata valokarnevaalien ajankohta, jos ensi syksynä suunnittelee Tallinnaan matkaavan. Varsin laadukas tapahtuma kivalla puistoalueella, josta löytyi myös mm. konsertteja ja ruokarekkoja ja kivoja kojuja.

Okei, nyt tulee mielenkiintoisin kokemus tällä reissulla. Turkoosia vettä, avaruusmaista hiekkakenttäistä maisemaa, graffitteja ja hylättyjä, osittain veteen uponneiden rakennuksien luurankoja. Ollaan Rummussa, hylätyllä vankila-alueella ja kalkkikivilouhoksessa.

 Rummun hylätty louhos on noin 45 kilometrin päässä Tallinnasta. Neuvostoaikaan täällä louhittiin kalkkikiveä ja vasalammen marmoria. Louhoksen työtekijät olivat viereisen vankilan vankeja. Louhos lopetettiin viron itsenäistyttyä, eli 1991. Vankila jatkoi vankilana vielä vuoteen 2012. Kun louhinta lopettiin pohjavesi alkoi nopeasti täyttämään louhosta, ja muodostui kirkasvetinen järvi, jonka upoksiin on jäänyt kaikenmoista rakennustavaraa, piikkilankaa ja osia rakennuksista. Alueesta on tullut suosittu uimareiden ja sukeltajien keskuudessa, turkoosi kimmeltävä vesi houkuttelee monia. Mikään turvallinen lapsiperheiden uimarantakohde ei tämä kuitenkaan oikein ole, raunioilta hurjapäät hyppivät veteen, ja kuolonuhreiltakaan ei ole vältytty. Paikkaa ei ole vartioitu, ja porteilla ja varoitus- ja kieltokylteillä on osittain suljettu pääsyä alueelle maanomistajan toimesta. Varmaankin jostain aidankolosta pääsee kuitenkin luikahtamaan helposti jos tänne halajaa. Luvallisesti paikalle pääsee järven kautta rantautuen oppaan kanssa, Paekaldan lomakeskuksesta vuokrattavilla kanooteilla. Syksyisenä tuulisena päivänä ei veden pohjaa aivan erottanut, mutta erittäin mystinen tunnelma tällä alueella ja autiolla louhosrauniolla kyllä vallitsi. Joku musta korppi olisi voinut hyvin kraakkua tuolla piikkilangalla keikkuen, mutta paikka oli aivan eloton, vain tuuli puhisi heiniä miltei vaakatasoon.

Toimittajamatkan Tallinnaan tarjosi Tallink

Ravintola Fat Lizard, Espoo 20.1.18

Espoon uusin ravintolatulokas, Otaniemeen avattu Ravintola Fat Lizard, tuo uutta meille Espoolaisille, tänne kauppakeskusravintoloiden luvattuun kaupunkiin. Ravintolaan on helppo löytää myös Helsingistä saapuvien: Metrolla Aalto-yliopistolle, rullailee rappuset ylös maanpinnalle, ja siinä se mutterin muotoinen ravintolan sisäänkäynti onkin jo suoraan silmien edessä. (Valitset vain ne Tietotien puoleiset ovet kun suunnistat ulos!). Espoolaisille tärkeä tieto metroilusta huolimatta, tai just sen takia, myös parkkipaikkoja löytyy runsaasti. ;)

Tammikuisena lauantai-iltana paikka oli miltei täynnä ruokailijoita, muutama vapaa-pöytä siellä täällä, eli taisi olla ihan hyvä juttu, että naksuttelin pöytävarauksen aamupäivällä ihan kahdellekkin hengelle. Pientä säätöä oli huomattavissa niin tarjoilijoilla kuin itse ravintolassa, jotain putkistoa korjailtiin ravintolan avokeittiön edessä. Ruokaa myös hetkinen ehdittiin odotella, mutta se meni siemaillessa oluita ja höpöttäessä kuulumisia. :)

Ravintola Fat Lizard on vähän kuin veli Herttoniemen Treffi Pubille, ravintoloiden takaa löytyy samaa poppoota. Se miksi ravintolan nimi on Fat Lizard on varmastikkin syy yhteistö Espoolaisen Fat Lizard pienpanimon kanssa. Oluthanoja on tiskissä pitkä rivi ja toki pulloittankin löytyy juomaa, myös muilta panimoilta kuin Fat Lizardilta. Paikkaa ei voi kuitenkaan mitenkään mieltää perinteiseksi panimoravintolaksi, vaan ravintola on sisustettu hyvin modernisti ja siististi, viimeisimpien trendien mukaisesti (kiiltävää messinkiä, tammea, mustaa seinää) seurusteluravintolaksi. Tila on avara, ja sitä on kivasti jaettu useampaan eri tasoiseen alueeseen, eikä jätetty suureksi halliksi. Näkisin täällä perheitä ja kaveriporukoita syömässä ja viettämässä aikaa, otaniemeläisiä afterworkeillä sohvilla istuskelemassa. Ravintolan aukioloajat ovat varsin laveat, joka päivä lounaasta myöhään yöhön, viikonloppuisin biletetään(?) jopa neljään.

Paikan "burgerit" todettiin maittaviksi ja sopivan kokoisiksi. Seesami sämppärit olivat hyvät ja fyllinkit niin ikään. Oma Lobster rollini oli maultaan melko hentoinen, ensi kerralla kokeilen joko lihaversiota tai paikan puu-uunissa valmistettuja super herkun näköisiä ja tuoksuisia pitsoja. Jännänä yksityiskohtana täällä tarjotaan sirkkoja friteerattuna. Sirkkafarmi on kuuluemma miltei naapurissa kuten tuo Fat Lizardin panimokin nykyään. Muuten menu on todella Amerikka-henkinen. mm: pihviä, lasagnea, surf and turffia, meat/vege/seafood plattereita, joita voi jakaa seurueen kesken, ja jälkkärilistalta bongasin klassikko baked alaskan.

Yleiskokemus jäi positiivisen puolelle, ja tänne tulee varmasti mentyä toisenkin kerran. FAT brunssi sunnuntaina, aftereille perjantaina...

Ravintola Grön ja joululounas.

Joulu alkaa olemaan lusittu, mutta vielä pieni jouluiluun liittyvä juttu tänne blogiin. Kävin nimitäin ennen joulua Ravintola Grönin joululounaalla. Grön on ollut ravintolalistallani jo pitkään, ja kun bongasin Grönin tarjoavan joululounasta, sain aikataulut ja ruokaseuraa sovittua, oli vihdoinkin hyvä hetki bookata pöytä. Joulutunnelmaa ei tuossa kyseisessä päivässä kyllä ollut, vaikka kello oli vain hetkisen puolenpäivän yli, oli pirun hämärää ja satoi vaakasuuntaan niitä kuuluisia märkiä rättejä. Hyytävästä säästä olikin ihana astua pieneen ja lämpöiseltä tuntuvaan Gröniin, saada mänty-omenaglögi käteen ja hyristä tyytyväisenä.

Pikkuinen, simppelisti sisutettu, vuoden 2017 ravintolaksi valittu Grön, oli viimeistä paikkaa myöden täynnä, selkeästi yksi duuniporukka oli valloittanut yli puolet paristakymmenestä asiakaspaikasta. Keittiö on avotilan perällä ja kokit kokkavat annokset siis miltei ruokailijoiden silmien edessä. Ravintolasalin yhden seinän täyttävät kaikenkokoiset säilytysrasiat villiyrtteineen, toisella seinällä on suurikokoinen kasviaiheinen naivistishenkinen maalaus. Tilassa oli varsin hämyisä ja tunnelmallinen fiilis, kynttilät pöydillä, kattovalot himmeänä. Jonkun mielestä olisi ollut jopa ehkä liian pimeää. Valokuvista tulikin sitten aikamoista suttua kuten näkyy.

Grönin joululounas oli kolmen ruokalaijin esitys, jossa pääpaino oli ravintolan nimeä mukaillen kasviskunnan tuotteilla. Menun sai joko aivan kasviksena tai liha - kalalla. Aidot maut maistuivat ja annoskoko oli todella hyvä, ehkä jopa itselleni hitusen liian suuri, sillä paikalta piti melkein lyllertäen poistua. :D Alkuun otimme siis kuumat omenamehupohjaiset glögit, jotka tuotiin mummolan eripari kaffekupeissa. Alkoholillisessa versiossa olisi laitettu calvadosta sekaan, mutta holittomasti mentiin näin alkuun. Ruokien kanssa otimme lasilliset henkilökunnan suosittelemaa biodynaamista valkkaria joka oli kivan sävykäs niin väriltään kuin maultaan. 3 ruokalaijin lounas, lasi viiniä ja glögi teki pari euroa alle 60.

Alkuun saimme myös juureen leivotut jättimäiset, Juha Miedon kämmenen kokoiset leipäviipaleet. Ne saapuivat vielä lämpiminä, kirnuvoin, seljankukkasuolan ja paahdettujen auringonkukansiementen kanssa. Leipien kanssa piti hiukan taistella, ja veistää ne itse paremmin suuhun ja käteen sopiviksi paloiksi. Mutta maku ja sitkeys oli buenoa. Tutkimme menuta tarkemmin ja selvitimme vielä jo aikaisemmin ravintolaan ilmoitetut ruokarajoitteemme. Sen verran häslää taisi isompi pöytäseurue tuoda, että noissa ruokarajoitteissa vähän oli ongelmia, mutta vege sai kasviksensa ja liha lihansa lopulta. Petyin kyllä jälkkäriin, sillä manteliallergian takia omasta annoksestani puuttui yksi komponentti kokonaan, mantelikakkupalalle ei ollut korvaavaa.

Alkuruoka, punajuurta sipsinä, ja varrenjauhepölynä sekä tartarpihvi (sipsikeon alla) oli herkullinen ja tummasävytteinen annos. Kasvis söi lihan tilalla härkäpapuja tyytyväisenä. Karmiva nälkä sai jo tässä vaiheessa hyvin kyytiä. Annoskoko oli ruhtinaallinen alkuruoaksi, pääruoka oli sitten miltei samaa luokka.

Pääruokana oli annos, joka sisälsi pääraaka-aineena maa-artisokkaa. Paahdettujen maa-artisokkapalojen lisäksi maa-artisokkaa puristettiin sifonilla myös ilmavan pyreen muotoon, ja tämä maistui aivan jouluiselta imelletyltä perunalaatikolta! Maa-artisokkakeon päällä oli myös ihan sellaisenaan herkkusieniviipaleita ja niiden päällä siemennäkkäri juustoraastekuorella, sekä sivussa pieni keko mätiä ja herneitä. Bechamelkastike, joka velloi lautasella, oli taivaallisen makuinen. Annos oli koottu aineksista, joita ei itse ihan heti yhdistäisi toisiinsa, ja varsin erikoiselta settiltähän tuo kuulostaa. Muodot, värit, rakenteet ja kaikki nämä eri aineksien sirkus tekivät sen, että tulihan se suomalainen buffetjoulupöytä vähän mieleen, siinähän sitä on, vähän kaikkea koottuna samalle lautaselle :D  Hyvin tämän nautti ja ehdoton joulufiilis kyllä tuli tuosta maa-artisokkapyreen makeasta mausta.

Jälkkäri oli perinteikäs talviajan jälkiruoka, uuniomppuja ja pehmeää jäätelömoussea lämpimällä kinuskilla, takuuvarma herkku. Itseltäni tosiaan puuttui se mantelikakunpala. Kepeästi sai pari tuntia kulumaan, ja parasta kun ei ollut kiirettä vilkuilla kelloa vaan iltapäivä oli aivan vapaata. Odotukset olivat itselläni korkealla ravintola suhteen, ja niitä melko hyvin täyttyikin. Iltaserviisille sitten seuraavan kerran, mutta tämä joululounasidea oli oikein kiva muuten vain iltaisin aukiolevalta finedine-raflalta.

Vesillä ja muilla mailla: Bon Vivant ja Tukholmafiilistelyä

Kaupallinen yhteistyö Tallink Silja Oy:n kanssa

Kesäkuuni alkoi minimatkalla Tukholmaan risteillen Silja Linen kyydissä. Pienikin breikki normaaliin arkeen oli varsin pirstävä ruiske kevätkauden loppuun, kesä, sieltä se tulee! Sain risteilylle kutsun Tallink Siljan väeltä, ja pyynnön käydä ruokailemassa laivaravintola Bon Vivantin uuden kesämenun ja vinkkailla matkavinkkejä kaikille Tukholmaan nyt kesällä suuntaaville. Itselleni matkoilla on aina kiva etsiä ja löytää uutta, makustella, maistella, nähdä ja aistia. Tällä kertaa tuota aistimista tuli tehtyä kiireettömästi Vasastanin kaupunginosassa.

Matka alkoi perjantai-iltana, laivana oli Silja Symphony ja matkaseuralasina satapäin lenkkareita ja metreittäin kineesioteippiä eli siis täpinöissään olevia maratoonareita. Tämä olikin se maratooniristeily! Maratoonareilla taisi olla omat pöperöt, joten Bon Vivantin ravintolassa sai varsin rauhassa nauttia yli pari tuntia merimaisemista ja ruotsalaiskokki Tommy Myllymäen suunnittelemasta Menu Nordicista. Menu Nordic on viiden ruokalajin (ja sen keittiöntervehdyksen) kokoinen ateriakokonaisuus johon on viinit mätsättynä. Ruoat ja 5 lasillista viiniä on hinnaltaan 108 euroa. Ravintola ei ole kovin suuri, ja pöytävaraus kannattaakin tehdä jo matkaa varatessa. Ikkunapöytäpaikkaa tietty suosittelen.

Ruokailoittelut aloitti keittiöntervehdys, pikkuinen mutta mehevä skagenleipä. Ensimäinen alkuruoka oli kylmä tomaattikeitto fetalla, joka oli piilotettu ohuen kyssäkaaliviipaleen alle. Aivan uudenlaisia makucomboja itselle. Viininä helposti lähestyttävää, Sauvignon Blancia. Toisena alkuruokana vasikan tartar kera rakuunakstikkeen, retiisien ja herneiden. Suolaa rapsaisin lisää, mutta mielummin näin kuin jo valmiiksi heitettynä suolakylpyihin. Tartarille tuotiin rose-viini, Rose de Carsin, joka osasi todella yllättää. Viini on yksi Suomi 100-juhlavuoden viineistä, jotka tulevat Chateau Carsinin tilalta Ranskasta. Joka on siis suomalaisomistuksessa oleva perhetila. Viini sellaisenaa ei isunut suuhun, joten en nappaisi tätä kilistelyyn puistoviiniksi jollei ole jotain lihaisaa syötävää mukana. Mutta tartarannos ja tämä rose oli hyvä ja osuva paritus Menu Nordicissa.

Ensimmäinen pääruoka, kuha ja inkivääri oli ihana ja herkkä annos. Illan paras, koska jälkkärithän kategorioidaan eri listaan :) Inkivääri oli jännittävä lisä, ja sitä oli vain se pieni vivahdus, onneksi. Varhaiskaalipeti riittää, ei mitään uusiaperunoita tähän kaivata. kalan pehmeys ja kasvisten rapsakkuus ja rouskuvuus ja herkullinen voi-kastike vielä kruununa.  Saman tilan toinen Suomi 100-viini, L’Etiquette Grise 2015, oli paritettu kuhaan.

Lihapääruoka maistui metsältä ja todellakin siltä "nordicilta". Pihvi oli härän sisäfileestä, mukana sieniä, tummaa paistoliemikastiketta, polentaa ja grillattua sipulia. Punaviini oli myös Chateau Carsinin tilalta, Cuvee Noire, sopiva kumppani metsän mauille. Olo alkoi olla tämän ruoan jälkeen sellainen että nyt jos läväytetään suklaakakku eteen, niin en tiedä miten siitä selviäisin, mutta pienen tauon jälkeen raikas raparperi ja mascarponejäätelö oli justiinsa sellainen lopetus kun ateria tarvitsikin. Touta olisi kyllä mennyt toinenkin annos :) Viininystäville vinkkinä, että jos tykästyt johonkin ruokaviinisi, niin kaikkia näitä Bon Vivantissa tarjottavia viinejä pystyy ostamaan, mutta ne eivät löydy Taxfree-myymälästä vaan Bon Vivantin viinibaarin puolelta.

Mennään sitten muuhun matkaalla koettuun. Aika maissa on päiväristelyllä melkoisen lyhyt sitten loppupeleissä, joten yksi kaupunginosa ja museonähtävä on riittävä määrä koettavaa stokispäivälle. Semmoinen yleisfiilistely, kiireetön hengailu ja people watching kahviloissa, lounaspaikoissa, puistoissa ja kaduilla on justiina sopivaa toimintaa. Etukäteen kannattaa tutkia miten museot avaavat ovensa ja pikkuputiikitkin saattavat avata vasta klo 11. Lauantai-aamu oli Vasastanissa (ota metro Odenplan asemalle) varsin rauhallinen ja päivä piti tietysti aloittaa kunnon kahvilla ja fika-pullilla. Vasastanin alueella on monia brunssailukahviloita, ja nyt nokka näytti kohti Cafe Pascalia. Ihana tunnelma, interiööri ja todella herkullisen näköiset ja makuiset tarjottavat. Isompia brunssilautasia, täytettyjä leipiä, pientä ja suurta makeaa ja huippuhyvää kahvia, (jota voi myös ostaa papuina mukaan) Suositus Pascalille! Tyylikkäitä stockholmalaisia oli varsin kiva seurata kahvikupin takaa. :D

Vasastanissa sijaitsee näkemisen arvoinen Sven Harry's konstmuseum. Museorakennus nimittäin on kuin kultainen iso boksi ihan toiselta aikakaudelta kuin ympäröivät 1900-luvun alukuoliskon kivikerrostalot. Messinkikuoren alla itse museon lisäksi on asuntoja sekä ravintola, joka kylläkin oli nyt rempan alla. Tänä kesänä näytteillä on Anders Zornin maalauksia ja grafiikkaa. Vasastanista löytyy kauniita puistoja, kuten Tegnerlunden ja Observatonelunden, joissa voi nautia vaikka ne torimyyjältä napatut ruotsalaiset mansikat. Lounaspaikkoja alueelta oli hiukan hankala löytää, mutta brunssipaikoista Sthlm brunch club näytti todella kivalta, mutta myös todella suositulta.

Jokatapauksessa isoin vinkkini Tukholmaan risteilyaluksella saapuville on kiireetöntä hengailua ja leppoisaa ajanviettoa, kahvilassa tai parissa fikailua ja hetkestä ja ympäristöstä nauttimista. Olipa myös kaunis aamu palata Helsinkiin, kannella on kiva kurkkia myös näin Helsingin päässä, vaikka antaahan se Tukholman saaristo ristelymatkan parhaimmat maisemat. Koska paluupäivänä oli puoltustusvoimain lippujuhlapäivä, muutama hävittäjäkin pyöri sopivasti ympärillä. :)

Laivamatka ja ateriat laivalla saatu yhteistyönä Tallink Silja Oyltä

Brunssilla: Mezza, Espoo

Espoolaisten paikallislehti Länsiväylä järjestää aina välillä kaupungin paras XXX - lukijaäänestyksiä. Äänestyksissä parhaan kahvilan titteli meni jokin aika sitten Leppävaaraan Cafe Zocerialle, ja nyt paras brunssi äänestyksessä mainetta niitti toinen leppävaaralainen paikka, ihan uusi, Mezza-kahvila-ravintola. Mezzan välimerellistä brunssia kuvailtiin äänestäjien keskuudessa todella herkulliseksi ja jälkkäripöytää hehkutettiin ihan parhaaksi. Tietysti tämä Mezza ja hypetys brunssi ympärillä piti käydä kokemassa ihan ite viime viikonloppuna. Ja kyllä, varsin positiivinen ja herkullinen kokemus olikin kyseessä!

Välimeren ruokia tarjoava Mezza on avattu vasta tänä keväänä (2017) Etelä-Leppävaaraan, Alberganesplanadin eteläpäätyyn, Kauppakeskuksesta Sellosta matkaa vajaa sata metriä. Rakennuksessa oli vielä muutama vuosi sitten perus pizzeria, mutta nyt paikka on uusien omistajien myötä kokenut piristävää faceliftiä. Juuri nyt on tuo Lepuskin espa kauneimmillaan kun puut kukkivat valkoisenaan ja muu luonto on raikasta vaaleavihreää. Alkukesän parhautta! Viikonloppuisin tarjolla brunssia ja viikolla lounasbuffaa, sekä listalta annoksia. Mezzassa on myös kahvila ja vitriini täynnä leivosherkkuja.

Mezzan brunssi on todellakin kohtuuhintainen, 20eurolla notkuvan noutopöydän salaatit, lämpimät ruoat, keitto, juomaksi kahvi, mehu ja vielä loppuun aika super jälkkäribuffa leivoksineen.  Ruoat oli aseteltu kauniisti esille isoihin välimeren teemaan sopiviin kulhoihin. Mezzan brunssia voisi sanoa olevan värikäs, makuisa, raikas ja Runsas isolla Rllä.

Pöytä viikonloppubrunssille kannattanee varata, sillä ainakin aamupäivän eka kattaus oli suosittu ja pöydät täyttyivät parista suuremmastakin seurueesta. Palvelu oli ystävällistä ja hymyileväistä. Tarjolla oli niin monta kulhoa kaikkea, että bataattikeitto tuli skipattua kokonaan ja jos joku kulho olisi ollut vähemmän couscous- tai riisilisukkeita, ei sitä olisi kyllä kaivannutkaan. Työpaikkatyppinen kahvikone kahvi oli pieni miinus, kone oli myös tavattoman hidas pörisemään ja keräsi jonoa taakseen. Minkäänlaisia kylttejä ruokien sisällöistä ei ollut, joten allergiavammaisen täytyy olla tarkkana kulhojen äärellä. Omat suosikit ruokapöydästä olivat falafelit, loistava tzatziki ja leivän päälle sopivat töhnät; artisokkatahna ja hummus. Kerrankin mehevä ja maistuva nyhtöpossu ja samoin mehevät kanankoivet saavat isoa peukkua. Tämä brunssi on jo kylläkin selkeästi lounas, mitään perinteiseen aamiaiseen vittaavaa ei pöydästä löytynyt.

Pari kierrosta piti kiertää noutopöydän ympäri jotta sai edes miltei kaikkea maistettua ja suosikkeja hamstrattua vielä lisää. Jälkkäripöydän antimet menevät aina onneksi sinne toiseen vatsaan :) Leivokset olivat nättejä ja lajikemäärä sellainen että kaikkeahan ei millään pystynyt maistamaan. Aina yksi suklaaleivos kuitenkin uppoaa :) Ja kyllä, olihan se brunssi kehujensa ja äänestystuloksensa arvoinen. Toivottavasti ruokien taso ja laatu säilyy samana, sillä uudestaan tulen kyllä käymään.