Kuvat talteen ja ruokastailausta Ravintola Emossa

Nti Papu osallistui hetki sitten varsin mielenkiintoiselle ja ajankohtaiselle luennolle. Pienelle joukolle bloggareita oli nimittäin järjestetty Googlelta tietoisku Googlen kuvat-palvelusta, ja samalla saimme niksejä ruokakuvaukseen ammattivalokuvaajalta ja ruokatoimittajalta. Tapahtuma pidettiin Ravintola Emossa, tilausravintolan puolella. Kohinaa oli kiitettävästi ilmassa (=kuvissa), mutta sitä tämä nyt on tähän aikaan vuodesta, pimeää enemmän tai vähemmän, ammattilaisetkin totesivat.

Googlen tutkimuksen mukaan eniten kuvataan ihmisiä, mutta mikä onkaan toisena tuleva kuvauskohde, ruoka! Maailman paikoista taas kuvatuin kaupunki on Pariisi. Mutta mihin tallennat kaikki kuvasi? Pyörivätkö ne vain koneella? Milloin viimeksi varmuuskopioit ulkoiselle kovalevyllesi kuvat? Vai oletko edistyksellisesti tallentanut kopiot kuvista pilveen? Yksi pilviversio on siis Google kuvat. Jos puhelin, kone tai ulkonen boxi kosahtaa tai joutuu varkaiden käsiin, säilyvät kuvat pilvessä tallessa. Parastahan on säilyttää kuvia tallessa ainakin parissa paikkaa, ja muistaa tosiaan tehdä niitä varmuuskopiointeja... Nyt kaikki, viiden minsan varmuuskopiontitauko, ja boxit raksuttamaan taustalle...

kuva: Zipipop Freud

Meillä omat kuvat tallentuvat RAW-muotoon. Ne vievät enemmän tilaa kuin perinteiset JPG-kuvat, mutta kuvien jälkikäsittely on tällöin huomattavasti monipuolisempaa. Kuvia säilötään tällä hetkellä parissa muutaman teratavun kokoisessa ulkoisessa boksissa. Kännykkäkuvat pyörivät pilvessä, ja juuri kännykkäkuville pilvitallennus onkin loistava. Pilveen on helppo tallentaa suuria määriä, kuvia päsee jakamaan ja katsomaan myös muilta laitteilta. Sopii hyvin normaalille valokuvaajalle, sitten kun laukauksia alkaa tippumaan enemmän ja tallennusmuotokin on paljon tilaa vievä RAW, täytyy harkita lisätilan hankkimista...

Tietopaketin jälkeen alkoi hauskin osuus, nimittäin ruokastailaaminen, saimme etemme tyhjän lautasen ja viereen toisen, jossa annoksen kaikki komponentit pötköttivät rivissä. Tarkoitus oli nyt asetella sormin annos lautaselle  omalla tyylillä, ja lopulta syödä herkut suihinsa. Hörppäys viiniä ja sormet saveen! Alkuruokana toimi sokerisuolattu lohi, jättikatkaravut ja vihreät kasvikset sekä yrtit. Matta mustalla lautasella värit oikein loistivat ja piti vain äkkiä sörkkiä ainekset lautaselle, jotta pääsi maistamaan. Ja huippuahan sieltä keittiöstä oli meille kannettu. Om nam!

Pääruokana oli friteerattua häränkieltä ja häntää, ja lautanen vaihtui hiukan rustikkisemmaksi ja sulautui samalla myös ruoka-ainesten väreihin. Omiani minuutissa kyhättyjä lautasannoksia ei kyllä kehtaisi maksaville Emon asiakkaille kiikuttaa, mutta onneksi nämä saikin syödä itse... :D

Jälkkäri, porkkanakakku tyrnisorbetilla ja hedelmillä aseteltiin valkoiselle isolle ruokalautaselle. Kotona sitä aina laittaa isonkin kakkupalan pienelle lautaselle, mutta miksipä ei kokoaisi jälkkärin ilmavasti ihan isolle ruokalautaselle. Mahtuisi sitten jäätelöä viereen kaksin verroin... ;)

Stailauksesta jäi myös mieleen valon merkitys ja heijastimen tärkeys. Leivinpaperi ja lakana toimivat esimerkiksi salamavalon hajauttajina. Vaikka kotona onkin heijastinta, jalustaa, harmaakorttia ja muuta härpäkettä, ei aina ole aikaa asetella värkkejä paikoilleen. Ruoka tehdään kotioloissa, ja aina syötäväksi, haaleana jos ei sitten lämpimänä...


Ensimmäinen kuva: Zipipop Freud

Emo, lounas 9.10.14

Viime viikolla oli aikaa pidemmälle lounaalle ja miljoonan ja yhden "tuolla pitäsi käydä" ravintolan joukosta valinta osui Emoon Kasarmikadulla Helsingin keskustassa. Emoilemassa olivat neiti äitinsä kanssa tarkoituksena viettää rauhallista kiireetöntä lounasta.

Alku ja rauhallisen lounaan kulku ei sujut ihan kuin olisimme toivoneet. Jotenkin kummasti meidät istutettiin aivan kiinni (pöytää kyllä vedettiin 10 senttiä erilleen) kahden hengen rouvaseurueesta. Vapaita pöytiä olisi ollut yli puoli salia, eivätkä ne täyttyneet meidän tulonkaan jälkeen. No, ok eipä siinä mitään, mutta lounaan kuluessa rouvasten äänet kohosivat ja talonyhtiön hallituksen salaisuudet ja muut tärkeilyjorinat kohosivat jo omankin puheen yli. Tuli aika nolo olo. Vaikka kuinka yritti pitää omaa keskustelua yllä ja olla välittämättä viereisestä melusaasteesta. Sori nyt vaan, mutta tällainen latistaa tunnelmaa aika lailla. Muuten palvelu oli ystävällistä, annokset tulivat aika tasa tahtiin, mutta ei ikinä kovinkaan nopeasti edellisen jälkeen. Mikään quick-lunch ei siis ole kyseessä. Jälkkäriä jouduimme odottamaan kummallisen pitkään. Kyllähän siinä neljässä ruokalajissa pari tuntia vierähti helposti.

Otimme kummatkin liitutaululta löytyneen päivän suositusmenun johon kuului kolme suolaista ja yksi makea. Hintaa setille oli 35 euroa. Erikseen Emon pienet ja kepeät annokset maksavat kympin, ja Emon tarjoilijan mukaan nälkä lähtee 3-4 annoksellaa per syöjä. Meillä oli juuri sopiva olo menun jälkeen. Eli suositus osui nappiin. Alkuun söimme lohi chevicheä Emon tyyliin ja paperipussissa tuotiin myös maukkaat lämpimät vahvasti kuminalla maustetut leipäviipaleet ja yrttilevite. Leipiä olisi voinut löytyä pussista enemmänkin kuin yhdet, varsinkin kun annosten välissä oli runsaasti aikaa natusteluun. Chevichelle oli omat kovat odotukset mielikuvissa, mutta Emon tyyli ei osunnut sinne. Lohi tarjottiin salaatinlehden ja avocado/sinappitahnan kanssa. Lohi olisi kaivannut enemmän suolaa ja raikkautta vaikkapa sitruunasta. Avocadon maku oli hukkunut mausteisiin.

Seuraavana saimme hyvin syksyyn sopivaa sienirisottoa. Annos oli sitä mitä pitikin. Oikein hyvä, perinteikäs ja sienisattumia oli isosti.

Sitten oli vuorossa annos josta löytyi suupalaset hitaasti haudutettua karitsan entrecôteta ja kukkakaaligratiinia. Liha oli suussasulavaa ja gratiini mukavan juustoinen ja kermainen. Omenainen pyre sopi hyvin lampaalle.

Jälkkäri, omenajäätelöä ja vaniljapannacottaa sekä makeaa omanahilloa tuli suuren syvän kulhon pohjalla. Neiti oli tietenkin ilmoittanut pähkinäallergian, Emossa tämä noteerattiin niin, että kivat rapsakat pähkinäelementit oli jätetty pois annoksesta. Annoksen ulkonäkö oli laimea. Ihan vaikka keksimurut olisivat rittääneet tekemään onnelliseksi. Jälkkäri oli seuralaisen mielestä vähän liian makea. Neidille sopiva.

Emon lounas henki hyvin syksyä ja annokset olivat perinteistä tyyliä joka uppoaa varmasti monelle. Murkinoissa ei ole mitään vikaa, mutta jotain yllättävää tai huippua sitä jäi kaipaamaan. Me molemmat äidin (joka harvemmin käy ravintoloissa) kanssa olimme tätä mieltä. Ehkä meininki on toinen illalla? Ja viinilasilliselle viihtyisän näköiselle gastrobaarin puolelle vielä joku kerta. Mutta seuraavaksi jostain toisesta ovesta sisään.

Tähdet: 3 ja puoli