torstai 11. joulukuuta 2014

Luontokeskus Haltia ja sen pitopöytä

Lauha ja lumeton (ja pirun pimee) joulukuu mahdollisti pienen luontoretken Nuuksioon ja katsastamaan myös uuden Luontokeskus Haltian. Vuosiin ei ole Nuuksion polkuja tullutkaan tampattua. Pidempi vaelluslenkki kyllä kiinostaisi tehdä, jos sitä keväällä sitten...



Haltia kiinnosti nähdä arkkitehtuurinsa puolesta. Puolitoista vuotta sitten avattu luontokeskus on kokonaan puusta rakennettu ja ekoloogisuutta on ajateltu niin rakennesratkaisuissa kuin lämmityksessä ja sähköntuotossa. Aurinkopanelit, ruohokatto ja sitä rataa. Terrakotan värinen ulkoverhous on muuten kvartsihiekalla kyllästettyä mäntyä. Tielle päin rakennus näyttää matalalta ja umpinaiselta, juju onkin siinä että koko rakennus ikäänkuin aukeaa isosti etelään, järvelle. Siellähän ne hienot näkymätkin ovatkin. Haltian sisäänkäynti on jotenkin ujosti näköalatornin takaa, kai se oli pääovi kuitenkin... Näköalatornin näkymät ovat aika hömelöt, nimittäin itse rakennuksen katto ja juurikin nuo aurinkopanelit peittävät osan kaunista järvimaisemaa. Näkymien kannalta tornin olisi kyllä itse pygännyt toiseen päähän taloa. Sisältä Haltia on vuorattu vaalealla puulla, ja on skandinaavisen niukka ja eleetön. Yllättävää oli että Haltia tuntui sisällä inhimillisen kokoiselta, ulkoapäin kun on aika massivinen jötikkä.



No se siitä talosta, nälkä kurnii jo!

Haltiassa on lounasaikana tarjolla pitopöytä eli ts. seisovapöytä, lisäksi kahvilatuotteita löytyy tiskistä. Vaaleasta ja pelkistetystä ravintolasalista avautuu hieno maisema Nuuksion Pitkäjärvelle. Nyt koko rakennuksen levyinen terassi oli kiinni, mutta kesäisin terassille pääsee ruokailemaan. Pitopöytä oli tällä arkipäivän käynnillä runsas, kotimaisiin kauden kasviksiin ja kalaan painottuva. Salaattipöydästä löytyi mukavia vähän spesiaalimpia juttuja, kuten punajuuriterriiniä, punasipulihöystöä, savukalatahnaa, uunikasviksia, sienisalaattia, sillejä ja silakkaa sekä riistapateeta tavallisten salaattiainesten kylkeen. Lämpiminä tarjolla tällä kertaa oli riistamakkaraa, kukkakaaligratiinia punjuurikasvislasagnea ja silakkapihvejä. Jälkkäriksi oli lettuja ja hilloa ja kahvit tottakai. Maukas kasvissosekeitto ja leivät kuuluivat myös hintaan. Tuotteet olivat laadukkaita, tuoreita, freessin ja aidon makuisia joten 16 euron hinta tästä seisovasta pöydästä oli kohtuullinen vaikkakin jo aika korkea. Salaattipöytä varsinkin toimi, ja pitkästä aikaa aidot silakkapihvit maistuivat, ja kasvislasse oli maukas eikä liian lössähtänyt. Ulkoilun päätteeksi huutava nälkä taittuu näillä hyvin. Valmis pitopöytä on helppo vaihtoehto luontoretken päätteeksi, valttikortti lapsiperheille.






Tällä hetkellä ravintolan lounaspitopöytä on vaihtunut jouluiseen melko perinteiseen pitopöytään. Luontonäyttelyiden ja ravintolan lisäksi Haltian myymälästä löytyy kaikenlasta opasta ja karttaa, joten Haltia tuntuu olevan hyvä lähtöpaikka päiväretkille ja vaelluksille, varsinkin näin vähän vähemmän samoilua harrastaville. Näyttelyt on ihan mukava opettavainen lisä, mutta ulkopuolella taitaa se paras anti olla. Lähellä on polkuja joita pääsee ihan lastenrattaillakin kulkemaan joten aloitus on tehty helpoksi. Kevättä odotellessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti