tiistai 14. huhtikuuta 2015

Ravintola Hoku 23.3.15

Helsingin Punavuoren Hoku ravintolasta on kuulunut kehuja useammaltakin taholta, ja nyt mekin olemme ruokailleet pikkuruisessa ravintolassa, itseasiassa parikin kertaa. Ja on kehujensa arvoinen.

Hawajilais-aasialais-japanilaista fuusioruokaa tarjoilevan kortteliravintolan hinta-laatusuhde on kohdillaan. Annokset ovat reiluja ja maukkaita. Yksinkertaisesti kalustettu ravintolasali on pieni ja kotoisa, varaus on paikallaan ihan maanantai-iltanakin. Olimme Hokussa ensimmäisen kerran viime syksynä ystävien kanssa, ja nyt maaliskuun lopussa toistamiseen kahdestaan. Eat-kirjoja näkyi monella olevan mukana, sillä Hoku on yksi Eat-Helsinki ravintoloista. Eli kirjaa näyttämällä saa kaksi pääruokaa yhden hinnalla. Hokun sopivan ytimekäs, mutta silti monipuolinen ruokalista on nyt käyty läpi miltei kokonaan, ja hyvältä on maistunut! Tarjoilu on kummallakin kerralla ollut kovin ystävällistä ja mukavan rentoa. Ruoat ovat tulleet pöytään juuri sopivan odottelun jälkeen ihanien tuoksujen kera.

Aloitetaan.


Alkupalaherkuksi on noussut meillä goyza nyytit. Annoksessa on viisi porsaanlihanyyttiä, ja onkin aika täyttävä annos. Tämä on helppo jakaa kaverin kanssa. Lohi-tataki salaatilla on raikas ja kevyempi aloitus, ehkä hiukan yllätyksetön. Otimme alkujuomiksi tarjoilijan suosittelemana japanilaista umeshua. Raikas, japaninaprikooseista valmistettava alkoholijuoma tarjottiin jäiden kanssa valkkarilasista. Umeshu käy myös jälkkärijuomaksi kun tuota makeutta löytyy, mutta alkuun oli myös oiva valinta.


Pääruokana Bibimbap on ehdoton Jiin suosikki.  Hankala b-kirjainten yhdistelmripsu tarkoittaa ihan oikeastikin sekamelskaa ;) eli lautaselta löytyy riisiä, vihanneksia, häränlihaa paistettua kanamunaa ja tulista kastiketta. Makua ja sopivaa tulisuutta löytyy tulisesta ja mausteisesta ruoasta pitävälle. Ja koko on aika mahtava. Nälkä tuskin jää rekkakuskillekkaan tämän annoksen jälkeen.

Teriyaki lohi -annos taitaa olla Hokun suosituin annos ja on kyllä hyvän maineensa veroinen. Annokseen saa valita perunasalaatin tai vihersalaatin kylkeen ja lisäksi tulee vielä kuppi riisiä. Suosittelemme majoneesipohjaista perunasalaattia. Se on nams!



Soijaliemessä tarjoiltu naudaliha-annos, Braised beef neck, on sopivan lempeä vaihtoehto pääruoaksi. Jännä makuvivahde tulee tähtianiksesta. Liha mureaa ja melkein suuhun sulavaa. Tähän annokseen kuuluu myös kulhollinen riisiä. Kuten kuvistakin huomaa on pöytään katettuna valmiiksi länsimaalaiset aterimet, mutta puikot saa pyytämällä jos näin tahtoo.


Jälkkärilistalla oli käyntihetkellä kolme vaihtoehtoa, kaksi suklaista tai kookospannacotta. Suklaafudge oli supersuklainen ja sisälsi myös pähkinää. Fudgen kanssa tuli pallo Kahlua-jädeä. Herkullinen, mutta tuhti jälkkäri, ainakin näin kun sekä alkuruoka että pääruoka on vellomassa ruoansulatuskanavia pitkin! Toinen jälkkäri, suklaapähkinä-keksi ja jäde oli kaverin mielestä vähän liian tavallinen, ihan jees kuitenkin. Pähkinäallergian takia neidin täytyi tyytyä jälkkärinä pannacottaan, mutta loppujen lopuksi se olikin huippuvalinta! Kookoksen maku ei ollut pistävä ja mangomelba raikasti sopivasti. Soosi oli niin hyvää, että vähän lisääkin sitä olisi voinut lorauttaa kylkeen. Kookospannacottaa olemme myös kotioloissa kokeilleet, nopsa ja helppo jälkiruoka.


Suosittelemme Hokua kun kaipaat ravintolalta jotain muuta kuin skandinaavista pöperöä ja haluat saada kohtuuhinnalla vatsan täyteen. Mukavan siisti mutta silti rento ravintola. Muista varata pöytä!

Tähdet 4,5

3 kommenttia:

  1. Hoku on ollut harkinnassa monta kertaa, mutta vielä en ole käynyt. Nyt kyllä houkuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Houkutuksia riittää ja koko ajan tulee lisää uusia :D Mutta Hoku on oikein kiva ja rento ravintola, ruoka maistui meille!

      Poista
  2. HOKU on hyvä, en oo hetkeen käynyt, mutta nyt sun juttusi luettuani taidan pian mennä!

    VastaaPoista