perjantai 5. kesäkuuta 2015

Kesäretkivinkki ja arvonta!

Kesälomapuuhista tuli mainittua edellisessä postauksessa. Yksi mitä kesällä aijomme tehdä, on pienet tai hiukan suuremmat roadtripit kotosuomen maisemissa. Peruspäiväretkikohteet; Porvoo, Hanko, Fiskars kiinnostavat vuodesta toiseen, mutta lisäksi suunnittelimme elokuun lopussa kääntävän auton nokan kohti uutta ja tuntematonta Mänttää. Ja mitä siellä Mäntässä sitten on? Taidetta ja ruokaa, eli Food & Art - tapahtuma. Kuulostaisko hyvältä combolta? Nimittäin samanlaista settiä olisi tarjolla ehkäpä juuri sinulle!


Mäntän Food & Art tapahtuma oli ihan uusi ja ennenkuulumaton juttu meille, ja kävimme viime viikolla uteliaina kuulemassa mistä oikein on kyse. Food Camp Finlandin Riikka Kannas ja ravintoloitsija Pekka Tervä ottivat pienen bloggariporukan vastaan juuri avatussa, Creative Kitchenissä, ravintola Olon naapurissa. Saimme nauttia fantastisen kesäisen lounaan Pekan valmistamana. Kesän ensimmäiset uudet Merimaskulaiset perunat maistuivat taivaallisilta! Herkkuja tuolta lounaalta tässä kuvituksena.


Tänä kesänä toista kertaa järjestettävä Food & Art - tapahtumaviikonloppu sai alkunsa, kun Olo- ja Emo-ravintoloista tuttu Pekka Terävä päätti kutsua kansainväliset kokkikollegansa tutustumaan Suomeen, sen raaka-aineisiin ja ruoanlaittoon. Yhdessä ruokayhteisö Food Campin kanssa kokkien kokoontumisen ympärille rakennettiin kaikille ruoan ja kulttuurin ystäville avoin tapahtumaviikonloppu Mänttään, missä sijaitsevat kuuluisat Serlachius-museot. Mäntän kuvataideviikot ovatkin varmasti monelle tuttu retki kesälomakohteena. Museot ovat kolmen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, Tampereelta noin tunti.


Tänä kesänä Pekka Terävä on kutsunut Mänttään kokkailemaan elokuiseksi viikonlopuksi (28.8-30.8) huipputason kansaivälisiä naiskeittömestareita, Suomen kokkimaajoukkueen, Suomen Bocuse d'Or - kandidaatin ja vuoden 2015 kokin. Viikonlopun aikana järjestetään kaksi pitkää illallista jonka huippukokit yhdessä valmistavat. Viikonlopun aikana taidemuseo Göstan pihamaalle pygätään myös ulkoilma lounasravintola, jossa kokkimaajoukkue ja Pekka valmistavat lounasta. Lounasravintolan yhteydessä on demokeittiö, jossa pääsee seuraamaan koti- ja ulkomaisten huippukokkien työskentelyä käytännössä, ja katsomaan kuinka annokset rakentuvat. Viikonlopun aikana järjestetään myös monenlaisia luentoja ja keskustelutilaisuuksia ruoasta, juomasta ja taiteesta. Ruoka- ja käsityöläistorilla voi tehdä tuliaisostoksia kotimaisten tuottajien kojuista. Eikä tietenkään taidetta ja taidenäyttelyitä voi unohtaa eikä sitä aidoksi todistettua Monetia. Me päätimme heti tapahtumasta kuultuamme lähteä kesäretkelle Mänttään. Varmasti aika mukava ja herkullinen viikonlopputapahtuma luvassa!

Nyt meillä on ilo järjestää arvonta Food Camp Finlandin kanssa, ja tarjota yhdelle onnekkaalle 2 hengen lounaslahjakortti Food & Art ulkoravintolaan. Lahjakortin voi siis käyttää 28.8-30.8 tapahtumaviikonloppuna. Lue tarkemmin tapahtumasta ja aikatauluista täältä. Kerro nyt kommenttiboksissa meille omista kesäsuunnitelmistasi. Ja vinkkaa vaikka kivasta kesätapahtumasta tai retkikohteesta. Muista jättää myös sähköpostiosoitteesi. Aikaa arvonnan osallistumiseen on Juhannusaattoon, 19.6 klo 12.00, asti.


Food Camp Finland on ruokayhteisö, jonka tavoitteena on edistää suomalaista ruokakulttuuria ja yhdessä syömistä. Food Camp Finland järjestää monimuotoisia tapahtumia ja kohtaamispaikkoja ruoan ystäville ja ammattilaisille sekä tulevaisuudessa myös mahdollistamalla ja tukemalla erilaisia ruokakulttuuria edistäviä hankkeita. Food Campin kaikkea tekemistä yhdistää sosiaalisen ruokailun korostaminen ja rento tunnelma. Food Camp Finlandille ruokakulttuuri tarkoittaa iloja ja nautintoja, arjen ja juhlan jakamista hyvän ruoan ja juoman äärellä. Vuoden 2015 päätapahtuma Food & Art tuo huippukokit ja ruokaharrastajat saman pöydän ääreen.www.foodcampfinland.fi


9 kommenttia:

  1. Kesäsuunnitelmat on meidän omat häät <3 tiiakemppi(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Suunnitelmissa on maaseutumatkailua kotiseuduille ja rentoutumista :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kesäloman ensimmäiset viikot menevät Italiassa, sen jälkeen tehdään pihahommia kotosalla. Vanhaa Raumaa voin vain suositella kesäkohteeksi! Helsingin seudulta sinne ei kannata lähteä päiväksi, mutta yksi yö paikan päällä takaa, että kauniista Vanhasta Raumasta ehtii myös nauttia.
    meanwhileinlongfield[a]gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kesäsuunitelmissa olisi nauttia lomasta ja viettää aikaa ystävien kanssa vielä kun ehtii, muutto varmaan tiedossa syksyllä toiselle paikkakunnalle, eli ei näe ystäviä niin usein :-)

    tassuli95@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Lomasuunnitelmissa paljon mökkeilyä ja ehkä jokin ex tempore matka ulkomaille =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Lomasuunnitelmissa paljon mökkeilyä ja ehkä jokin ex tempore matka ulkomaille =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Tämän kesän suunnitelmat: Rakkaista rakkaimman vauvan hoitoa 24/7. <3

    leevilotta(at)luukku.com

    VastaaPoista
  8. Ehkä joku äkkilähtö voisi olla reissuun, jos löytyy edukasta matkaa elokuun loppuun, muutoin nauttia ulkoilusta, pihapuuhista, syödä raikkaita kesänmakuja, nähdä ihmisiä paljon :) rentoa kesämenoa. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Kesällä suunnitelmissa ottaa rennosti, syödä jädee ja olla töissä. Kivaa kesää kaikille! �� jasmiina.jussila95@gmail.com

    VastaaPoista