perjantai 27. syyskuuta 2013

Tehtiin ite: One Pan Pasta

One Pan Pasta -reseptiin törmäsimme Internetin ihmeellisessä maailmassa. Yhdessä pannussa valmistettava pasta-annos kuulosti sen verta jänskältä, että pitihän sitä kokeilla onnistuuko moinen. Noudatimme pastapannussa Martha Stewartin ohjetta.

Ideana on siis heittää kypsentämättöminä kaikki kuivat ainekset + vesi ja öljy yhteen ja samaan korkeareunaiseen kasariin tai pannuun, levy päälle ja ihmetellä kuinka vesi alkaa imeytyymään spaghettiin. Nopeaa arkipikaruokaa parhaimmillaan! Olisimme vielä lisänneet katkarapuja pastan joukkoon, mutta kauppakäynnillä ne unohtuivat ja valmistui tämä perusversio. Tällä pannutyylillä tehtynä itse spaghettiin tarttuu yllättävän paljon makua tomaateista ja yrteistä. Ensi kerralla muistetaan katkarapuset ja heitetään loppuvaiheessa nekin mukaan.


One Pan Pasta 2:lle

 2-3 hengen annosmäärä spaghettia
1 pieni rasia minitomaatteja puolikkaina
1 sipuli ohuina siivuina
2-3 valkosipulinkynttä pilkottuna
puoli ruukkua tuoretta basilikaa, revittynä
2 tl suolaa
1/2 tl rosepippuria
1/2 tl mustapippuria
2 rkl oliiviöljyä
8-9 dl vettä
parmesaaniraastetta tarjoiluun

Laita kaikki ainekset kylmälle pannulle, päälle vettä n. 8dl ja oliiviöljy. Keitä kiehuvaksi ja anna sen jälkeen porista. Sekoittele ja nostele spaghetteja, parhaiten se käy "pihvipihtien" kanssa, kunnes pasta on sopivan kypsää ja vesi imeytynyt niihin. Lisää vettä tarvittaessa, oikeastaan kaiken veden pitäisi olla imeytynyt kun pasta on al dente eli ready to eat. Oikea vesimäärä riippuunee spaghettilaadusta. Nauti heti parmesaaniraasteen kanssa.


3 kommenttia:

  1. Hauska idea! Keittiömaailmassa voi kyllä oppia joka päivä jotain uutta. :)

    VastaaPoista
  2. Jep elämänpituisella opintoretkellä ollaan :)

    VastaaPoista
  3. Tää on tosi kiva idea! Pakko testailla heti kun aikaa on taas kokkaamiselle. :)

    VastaaPoista