tiistai 20. elokuuta 2013

Muilla mailla: Irlanti Osa 1

Nyt olisi vuorossa taas urakalla matkakuvia! Viimeiset kesälomapäivät tuli vietettyä Irlannissa pääosin Dublinissa, monen muun amerikkalaisturistin tavoin. Irlanti valikoitui matkakohteeksi oikeastaan siksi, että paikka oli tuntematon meille molemmille. Nyt onkin tullut Eurooppaa aika lailla koluttua, minnekkäs siis seuraavaksi, hmmm...

Dublin on Liffey-joen jakama kaupunki, jossa vilskettä riitti ainakin näin kesällä. Kaupunkikuvasta tuli mieleen Englannin ja Amsterdamin sekoitus, mutta pienemmässä mittakaavassa. Hyvätasoisia katusoittajia riitti yhdellä kadunpätkällä vähintään pari kolme, samoin turistikrääsä-kauppoja :D. Onneksi myös kiinnostavampaa ostettavaa riittää, mm. Avoca-kaupassa, Powerscourt-centerissä, lukuisissa kirjakaupoissa ja isoissa tavarataloissa. Näissä myydään muutakin kuin Guinness-lippalakkeja, lammaskalsareita tai apila-avaimenperiä. Pubeja riittää myös joka kadunkulmalla ja varsinkin ne vanhat ovat pintillisen arvoisia, ihan sen juoman, interiöörin ja tunnelmankin takia. 

Dublinissa vietimme yhden kokonaisen päivän ja kaksi iltaa, joka on varsin sopiva aika. Jos tuonne matkaa, ne näkemisen arvoiset jutut taitavat kuitenkin löytyä maaseuduilta ja rannikoilta.  Maa on kumpuilevaa, super vihereää ja vehreää, peltoplänttejä jakavat mutkittelevat kivimuurit, ja lemmuja riittää. Teimme bussilla opastetun kokopäiväretken, joka ulottui aivan Irlannin länsirannikolle, aina Cliffs of Moherille asti, ja toisena päivänä teimme pienen vaelluksen lähellä Dublinia, Howthin rantoja kierrellen. Sää osui enemmän kuin nappiin ja sadevarusteet olimme pakanneet turhaan matkalaukkuun. Mikä tuuri, mutta meille kelpasi!

Ruokapuolesta mieleen painuivat maukkaat kalaruoat, kivat kahvilat (Queen of Tarts, Avoca), aidon makuiset jädet Murphyssä (makuina mm. brownbread ja seasalt) ja "se" rasvaa tihruava irlantilainen aamiainen kehutussa Lovinspoonissa (oli liian tiukka setti vedettäväksi, mutta saipahan hyvän energiapommin ennen vaellusta :D). Nyt kuviin! Ensin Dublinfiilistelyä...






















Ja sitten vähän Irlantia on the road...















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti