keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Tehtiin ite: Rapsakka omenapiirakka

Omenoiden aika on parasta syksyssä. Sienetkin ovat kivoja, mutta sateesta ja hämäryydestä ei digata yhtään!


Kotimaiset "oman omppupuun" omenat ovat lisäksi ainoita, jotka eivät aiheuta allergista kutinaa neidille, joten onhan se kiva, että edes kerran vuodessa voi syödä raakaa omppua. Rouskis! Kun vaan olisi se oma omppupuu, eli jos sinun pihalle saa ens vuonna tulla varkaisiin, niin täällä olisi vapaaehtoisia :)

 Omenapiirakkaa on tullut tehtyä aika monella ohjeella, herkullisin ohje on tällä hetkellä rapsakka omenapiirakka:


Rapsakka omppupiirakka 4:jälle.
pohja (joka tuleekin päälle):
1,5dl vehnäjauhoja
0,5dl kaurahiutaleita
3rkl sokeria
100g voita

täyte:
kasa omenoita kuorittuina ja viipaloituna
2rkl fariinisokeria
1tl kanelia

Sekoita pohjan ainekset ryynimäiseksi seokseksi. Lado omppuviipaleet voideltuun uunivuokaan, ja ripottele päälle fariinisokerit ja kanelit. Ripottele sitten pohjan ainekset omppujen päälle. Paista uunin keskiosassa 20minuuttia 225asteessa tai kunnes pinta on saanut hieman väriä. Anna piirakan jäähtyä hiukan ja tarjoa jäden kanssa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti