maanantai 2. heinäkuuta 2012

Ristorante Gastone 29.6.12

Gastone on ollut jo iäisyyden käytävien ravintoloiden listalla, ja viimein perjantai-iltana meillä oli pöytävaraus kyseiseen ravintolaan. Ravintolasta olemme kuulleet vain kehuja, joten vesi kielellä ja nälkäisinä avasimme ravintolan oven.

Sisustukseltaan paikka on kotoisa ja moderni, ei mitään erityistä italiafiilistä herättävä, pikemminkin fiini (kuohulaseja kilautteleva pukumiesseurue viereisessä pöydässä auttoi varmasti asiaa) paikka. Ravintola oli melkein täynnä, mutta akustiikka toimi hyvin ja melukakofoniaa ei suht pienessä ravintolasalissa syntynyt.


Kamppailimme tovin menun parissa, ja päädyimme pastaan ja liharuokaan. Jii tilasi Pasta Del Mandrianon, eli häränsisäfile pastan, ja neiti päätyi grillattuun karitsansisäfileeseen kesäperunalisäkkeellä. Ruoat sulivat suussa. Pasta maistui pastalle, liha oli niin mureaa kuin voi.

Pasta tehdään Gastonessa itse, ja mausta heti huomasi sen olevan kunnon tavaraa. Eipä tuon pastan kanssa sopisikaan mikään tomaatti- tai kermakastike, ominaismaku vain peittyisi.  Olipa kyllä ihan huippuhyvä annos!

Neidin karitsa oli käynyt grillissä, ja sille se maistuikin juuri sopivasti, vaikka joku olisi varmaan tykännyt vielä hiiltyneemmästä mausta. Lisäkeperunat tulivat erillisessä kulhossa, ja niitä oli todella vähänlaisesti lihan määrään verrattuna, enemmänkin olis mennyt. "Gastonen kesäperunat" olivat ihan vain sitä itseään. Tryffelikastike oli todella maukas, ja lihan alta paljastunut varhaiskaali oli yllättävä ja hyvä lisuke.


Ruokajuomia olikin aika hankala valita, viinilista kun on Gastonessa melkoisen pitkä. Viinit tulevat tietysti Italiasta ja on jaoteltu viinialueittain listalle. Jii otti takuuvarmaa punaista suosikkia, Tommasi Amarone 2007. Neiti halusi kokeilla jotain valkkaria tarjoilija suosittelemana ( joten sen tarkempi nimi ehti jo pyyhkiytyä mielestä), valinta osoittautui ihan hyväksi, kesäiseksi ja raikkaaksi.

Jälkkäreille löytyi vielä tilaa. Neidin tiramisu oli sitä mitä pitikin ja Jiin, raparperipiirakka + jogurttijäätelö + kuningatarkasike upposi myös. Raparperipiirakka oli persoonallinen, toscakakkumainen, mantelikuorinen piirakka.

Annoskoot olivat sopivat tässä ravintolassa. Syömään oli tultu ja nälkä lähti. Pienemmistä annoksista olisi tullut kiukku, kun hyvä olisi loppunut liian aikaisin. :)



Tarjoilu oli ystävällistä, ja vaikka kiireessä Jiin kaffetilaus unohtui tarjoilijalta (jälkkärit toi eri hlö) ja kahvi tuotiin pöytään vasta silloin kun nuolimme lautasilta kastikkeiden rippeitä, ei se meitä haitannut. Oli vielä kiva istua hetki ravintolassa ja sulatella masuja. Laskun kanssa tuotiin vielä Limoncello maistiaiset, hauskasti blinipannussa! Hyviin tapoihin kuuluvasti myöhästynyttä kahvia ei loppulaskussa huomioitu. Meille jäi miellyttävä kuva ravintolasta. Menemme varmasti uudestaan (ja Neiti tilaa sitten härkäpastan myös :) ).

Tähdet: 4

2 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, että tekin tykkäsitte. :) Toi härkäpasta on mun ehdoton lemppari. :P

    http://meanwhileinlongfield.wordpress.com/2012/04/27/ensi-treffit/

    VastaaPoista
  2. Pasta oli superia, ja oli kyllä superreilu annoskin!

    VastaaPoista