maanantai 23. heinäkuuta 2012

Leib Resto ja Aed 13.7.11

Teimme jokinaikaa sitten päiväpyrähdyksen Tallinnaan. Valmiiksi oli katsottu ruokapaikaksi Leib, Resto ja Aed (leipä, ravintola ja puutarha -menisikö suomeksi näin?), joka on päässyt Viron top 50 ravintolat -listalle tänä vuonna.


Ravintola on melko tuore tulokas, perustettu noin vuosi sitten vanhaan kaupunkiin, ihan sinne sataman puoleiselle laidalle. Suosittelemme merkkaamaan osoitteen puhelimeen tai perinteisesti paperikarttaan, sillä oli hiukan hankalaa löytää ravintolaa, varsinkin kun etsi kadulle avautuvaa ovea. Ravintolaan mennään nimittäin ensin puutarhaportista ison sisäpihan läpi.


 Toisaalta on kiva kun ravintola on vähän piilossa, saimme ruokailla melkein ainoina turisteina paikallisten joukossa. Päiväsaikaan muutama pöytä oli terassilla vapaana, sisällä enemmänkin, mutta pöytävaraus kannttaa varmasti tehdä jos iltaruokailua ajattelee.  Me ruokailimme ulkona muurin kylkeen muutaman metrin korkeuteen rakennetulla tunnelmallisella terassilla. Sieltä olikin hauska tarkkailla alas pihalle kesäkeittiöön, jossa kokkipojat valmistivat ruokia.


Hyvää englantia puhuva henkilökunta toimi ripeästi ja erittäin ystävällisesti. Saimme ensiksi tuoretta leipää jota mutustimme ja maistelimme viinejä. Valinnanvaraa oli viineissä, varsinkin pulloittain myytävissä todella paljon, lasillisia ookoosti.

Ruokalista on myös sopivan lyhykäinen Leibissä. Halusimme jotain ulkogrillissä valmistettua, ja siltä listalta meille löytyi hamppari ja kanasalaatti. Neidin olisi myös tehnyt mieli kalaa, mutta päivän annoksessa oli niin monta muuta allergisoivaa ja sopimatonta ainesta, että olisi mennyt liian mutkikkaaksi tilauksen teko. Kummatkin annokset olivat oikein mainioita, hampparissa oli jokin raikas vaalea majoneesikastike joka toi makua burgeriin. Grillattu kana oli mureaa ja mehevää kuten pitääkin. Kummassakin annoksessa oli maukkaita yrttimausteisia lohkoperunoita.



Jälkkäreille oli pakko jättää vähän tilaaa sillä jo listalla ne kuulostivat hyviltä. Valinnanvaikeushan siinä lopulta iski, mutta suklaakakkuun ja  raparperi x3 annoksin päädyimme eikä tälläkään kertaa tarvinnut pettyä. Suklaakakku oli sisältä vielä löysää ja lämmintä, ja kahvikupponen lämmitti vielä enemmän kun sadekuuro hetkeksi viilensi kesäpäivää. Raparperia kolmella tapaa annos oli huippu. Raparperia oli käytetty ihanan pehmesti moussessa, kastikeesta löytyi se perinteisempi kirpeä raparperin maku ja kekseistä pienen pieni häivähdys raparperia, sen veran pieni että eipä oikein maistanut, mutta hyviä olivat silti..



Ruoka ja juomat tuntuvat naurettavan halvoilta edelleen kun Tallinnaa vertaa Helsinkiin. Leibissä pääruoat olivat siinä 12-18euroa jälkkärit 4-5euroa (samoin viinilasilliset). Ruoka oli hyvää ja kaunista, miljöö tunnelmallinen ja meille jäi erittäin postitiivinen kuva ravintolasta.

Tähdet: 4

3 kommenttia:

  1. Vaikuttaa tosi hyvältä paikalta. Merkkaan ehdottomasti muistilistaan! Milloinkohan sitä ennättäisi käydä seuraavan kerran Tallinnassa..?

    VastaaPoista
  2. Tallinnassa on kyllä hirmusti kivoja ravintoloita, päivässä ehtii harmittavasti vain yhden :) myös La Bottega, italialainen, on käymisen arvoinen tunnelmallinen paikka, ehkä hivenen hienompi.

    VastaaPoista
  3. Minäkin kävin täällä viime keväänä ja olin kyllä todella tyytyväinen! :) Nautin saman kanasalaatin, lohkoperunat olivat erityisen hyviä. Tallinnassa on mielestäni kyllä ihan eri tavalla tunnelmallisia ja mukavia ravintoloita kuin Helsingissä, pitäisi joskus lähteä sinne vähän pidemmäksi aikaa ravintolakierros tekemään!

    VastaaPoista