sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Nami Namaste ja Dutch Baby -hollantilainen pannukakku

Tänä kesänä toteutin pitkäaikaisen haaveeni, ja matkasin Sikke Sumarin Nami Namasteeseen. Kun on odottanut ja unelmoinut jostain, niin tottahan niitä mielikuvia on pää täynnä. Mahanpohjassa kipristeli kun lautta tömähti Muhun saarelle ja enää olisi pieni hetki ennen Nami Namasten porttia. Ja mikä maailma portin takaa paljastuikaan, Ne kuvat joita olin paikasta nähyt, ja ne kirjoitukset mitä olin lukenut olivat omin silmin, makuaistein ja sielun koettuna vieläkin upeammat. Miten onnelliselta hetken aikaa elämä tuntuikaan, se fiilis kun koet jotain sykähdyttävää kaikilla aisteillasi ja olet läsnä juuri siinä ajattelematta ja olematta mitään muuta. Nami Namastessa on taikaa.


Namastessa tarjottu ja tehty ruoka, niin aamupala, lounas, ja illalliset, siis kaikki huippua ja myös uusia makuja itselle, mahtava ruokataivas. Namastessa osallistuin kokkauskurssille, jonka veti Namasten kokki, hollantilainen Albert, hitsi miten mainio tyyppi! Albert kertoi niin monta pikkuniksiä mitä ei ikinä kokkikirjoissa lue tai resepteissä kerrota, että olisi pitänyt nauhoittaa koko kolmituntinen kokkaussessio vaikka podcastiksi. Sekin esimerkiksi, että olen käyttänyt foliota aina vääripäin :D Sikke on julkaissut Nami Namaste kokkauskirjan, josta kokkikurssin reseptit olivatkin kätevästi, ja jonka tietysti ostin muistoksi mukaan. Se on nyt mun the coffee table book, ja sunnuntaiaamukahvi seurani.


Ensimmäisenä reseptinä kokkailin Sikken kirjasta Dutch Baby - pannarin, sillä ajankohta on sille on just nyt, omppujahan piisaa! Onnistui hyvin, pannari kohoaa ja kumpuilee uunissa, ja lässähtää heti uunista tulon jälkeen, mutta kauniisti lässähti. Määrästä valmistui 2kpl  pyöreitä pannareita, sillä käytin pieniä alle 20cm halkaisijaltaan olevia pyöreitä vuokia. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään uuninkestävää paistinpannua.



Dutch Baby - hollantilainen pannukakku, (Sikken ohje)

Omenatäyte:
1 rkl voita
2 omenaa ( käytin ainakin 5 pientä omenaa) ohuiksi lohkoiksi leikattuna ja kuorittuna
1-2rkl hunajaa
1cm tuoretta inkivääriä raasteena
1 appelsiinini kuori raastettuna

Taikina:
3 munaa
2dl maitoia
2dl vehnäjauhoja
2rkl sokeria
1tl kardemummaa
1tl vaniljasokeria tai muuta vaniljaa
ripaus suolaa

Sulata voi kuplivaksi uuninkestävässä paistinpanussa ja paista omenalohkoja kunnes voi on imeytynyt niihin, lisää hunaja, inkivääri ja appelsiinin kuori ja anna karamellisoitua hetki. Ota pannu pois liedeltä. Tee taikina yhdistämällä kaikki aineet, sekoita mutta älä vatkaa. Kaada taikina paistinpannulle, omenalohkojen päälle. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia tai kunes taikina kypsää ja omenalohkot ruskettuneita. Nauti lämpimänä tomusokerin ja vaikka vaniljajäätelön kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti