lauantai 29. syyskuuta 2018

Menu Nordic virolaisittain, valofestarit Tallinnassa ja mystinen Rummu.

Yhteistyössä Tallik

Olin viimeviikolla mukana Tallinkin järjestämällä ruokamatkalla Tallinnassa. Pääpointtina oli maistattaa toimittaja- ja bloggarijoukolla Silja linen ja Tallinkin laivojen loppuvuoden Menu Nordic. Menu Nordic on siis se vaihtuva menu laivan fine dining-ravintolassa, Sijalla esimerkiksi Bon Vivant-ravintolassa. Loppuvuoden Menu Nordic on hitusen enemmän Baltic kuin Nordic, sillä sen on suunnitellut virolainen keittiömestari Peeter Pihel. Menu sisältää virolaisia makuja ja raaka-aineet tulevat suoraan Viron metsistä, mailta ja vesistä. Viro viettää tänä vuonna 100-vuotsijuhliaan, joten tässä menussa onkin tarkoitus tutustuttaa ihmiset virolaiseen ruokakulttuuriin modernilla twistillä. Menu on kyllä selkeästi eri tyyppinen kuin aikasemmat maistamani Menu Nordicit, joissa on maistunut skandinaavisemmat maut suomalaisten ja ruotsalaisten kokkien suunnittelemina.

Uudessa Menu Nordicissa on 5 ruokalajia jossa on possua, siikaa, turskaa, viiriäistä ja vihanneksia, juureksia ja marjoja. Kasvis ja vegaaniruokalijoille on oma kolmen ruokalajin menu. Menu tarjoillaan aina viinipaketin kanssa ja menun hinta laivoilla on 118 euroa, kantsikortilla saa hitusen alennusta. Menua tarjoillaan 9.1.2019 asti

Ensimmäinen alkupala; puna- ja keltajuurta sekä 6kk suolattua porsaankylkeä ohuena siivuna, ja toinen alkupala mustajuurta ja graavattua siikaa ja viiriäisen munia, olivat hienostuneen finedine-ulkonäön omaavat, mutta puhtaat ja reilut makumaailmaltaan. Pikkelöintitekniikkaa ja savustusta maistui, punajuuret kypsytetään erikoisemmin heinälaatikossa. Ehkä tällaista makua ja raaka-ainetta vähän osasinkin odottaa. Tummaa virolaista vuokaleipää voilla meni parikin viipaletta annoksien välissä.



Pääruoista ensimmäinen; turskanposki, jokirapukastike ja peipsiläinen sipuli oli sitten aivan loistava annos, ja suosikkini koko menusta. Toinen lautanen olisi mennyt helposti ja tuo kastike oli juuri sopivan suolainen ja lempeän voimakas. Yleensä olen saanut liian ärtsyjä rapukastikkeita. Seuraava päruoka oli myös maukas annos viiriäistä ( annoksessa myös viiriäisen sydäntä!) ja juureksia. Viiräinen on Virossa yleinen raaka-aine, ja löytyy monen ravintolan listalta muodossa tai toisessa.



Jälkiruoka oli aikamoinen ylläri, eteen tuotiin kaunis ja herkkä annos punaherukkamannavaahtoa!  Virossa vispipuuro on klassikko. Virolaiseen perinnekeittiöön kuuluu myös tattari, puurona ja lihan lisukkeena tavallisimmin ja tässä menussa jälkkärissä, jossa oli käytetty tattarimannaa. Foodielle Menu Nordic on sopivaa ja laadukasta aistien kutkuttelua laivamatkalle. Menu oli myös juuri sopivan täyttävä, ähkyltä välttyi. Jos on pihvinälkä, valitsisin toisen ravintolan.


Virolainen sommelier, Mati Timmerman on tehnyt juomaparitukset, ja omat suosikit olivat alkuruoan kanssa tarjottu itävaltalainen Pfaffl Weissburgunder valkoinen, ja jälkkärin kanssa mainiosti kimmppaan sopinut raikas ja sopivan makea Italialainen Acquesi Brachetto Spumante. Menis kyllä muutenkin.

Samaan päivään sattui sopivasti Tallinnan Kadriorgin puiston valokarnevaalit ja lämmin syyskuinen ilta oli aivan parasta viettää hämärtyvää ja elävin tulin ja valoin koristeltua puistoa kierrellen. Tänä vuonna tapahtuma oli kaksi-iltainen ja keskellä viikkoa, vaikka väkeä oli paljon liikkeellä, niin mitään jonoja ja ruuhkarysiä ei tullut eteen kuten tammikuisissa Helsinigin valokarnevaalissa on välillä käynyt. Kannattaa tsekata valokarnevaalien ajankohta, jos ensi syksynä suunnittelee Tallinnaan matkaavan. Varsin laadukas tapahtuma kivalla puistoalueella, josta löytyi myös mm. konsertteja ja ruokarekkoja ja kivoja kojuja.




Okei, nyt tulee mielenkiintoisin kokemus tällä reissulla. Turkoosia vettä, avaruusmaista hiekkakenttäistä maisemaa, graffitteja ja hylättyjä, osittain veteen uponneiden rakennuksien luurankoja. Ollaan Rummussa, hylätyllä vankila-alueella ja kalkkikivilouhoksessa.




 Rummun hylätty louhos on noin 45 kilometrin päässä Tallinnasta. Neuvostoaikaan täällä louhittiin kalkkikiveä ja vasalammen marmoria. Louhoksen työtekijät olivat viereisen vankilan vankeja. Louhos lopetettiin viron itsenäistyttyä, eli 1991. Vankila jatkoi vankilana vielä vuoteen 2012. Kun louhinta lopettiin pohjavesi alkoi nopeasti täyttämään louhosta, ja muodostui kirkasvetinen järvi, jonka upoksiin on jäänyt kaikenmoista rakennustavaraa, piikkilankaa ja osia rakennuksista. Alueesta on tullut suosittu uimareiden ja sukeltajien keskuudessa, turkoosi kimmeltävä vesi houkuttelee monia. Mikään turvallinen lapsiperheiden uimarantakohde ei tämä kuitenkaan oikein ole, raunioilta hurjapäät hyppivät veteen, ja kuolonuhreiltakaan ei ole vältytty. Paikkaa ei ole vartioitu, ja porteilla ja varoitus- ja kieltokylteillä on osittain suljettu pääsyä alueelle maanomistajan toimesta. Varmaankin jostain aidankolosta pääsee kuitenkin luikahtamaan helposti jos tänne halajaa. Luvallisesti paikalle pääsee järven kautta rantautuen oppaan kanssa, Paekaldan lomakeskuksesta vuokrattavilla kanooteilla. Syksyisenä tuulisena päivänä ei veden pohjaa aivan erottanut, mutta erittäin mystinen tunnelma tällä alueella ja autiolla louhosrauniolla kyllä vallitsi. Joku musta korppi olisi voinut hyvin kraakkua tuolla piikkilangalla keikkuen, mutta paikka oli aivan eloton, vain tuuli puhisi heiniä miltei vaakatasoon.





Toimittajamatkan Tallinnaan tarjosi Tallink


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti