sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Ite tein: Kuumajuoma inkivääristä, mintusta ja sitruunasta

Kurkku on ollut karheana joka toinen aamu, väsyttää eikä aamuista tahdo valveta päivää. Joku neuvoi kokeilemaan inkivääriteetä. Auttaisi ainakin flunssaoireisiin. Se onkin ollut ihana, lämmittävä ja koukuttavakin juoma. Monta pannullista on keittynyt tänä talvena.















Tee juomana on ollut tälle neidille aika vieras kummajainen. Lapsena join joskus ruusunmarjateetä, kaikki muu oli karvasta ja ihan vain pahaa. Pussiteemaailma, hyh. Hunajan imeskelin mielummin lusikasta suoraan. Mutta nyt aikusemmalla iällä tee päätyy aina välillä kuppiin. Japanissa tutustuin vihreään Sencha-teehen, ja siitä erityisesti pidän. Jokin teekurssi olisi kyllä nastaa käydä.



Inkivääriteestä lähti pieni kokeilu käyntiin ja kehittyi oma kuumajuoma variaationi. Aromit tuoreista tuotteista maustavat siis nykyään teeveteni.

Aloitin niin, että ensin keitin vettä kieuhuvaksi tuore inkiväärinpala rauhassa mukana poreillen ja maustaen vettä. Kaato mukiin ja hetki japanilaista Sencha-teelehtien huljuttelua toi lisämakua juomaan. Nam. Seuraavaksi kokeilin sitruunalohkon ja inkiväärin yhdistelmää, ja nyt kolmanneksi vielä tuoretta vahvaa minttua maustamaan vettä. Tämä yhdistelmä jo sellaisenaan maistuu itselleni ja lämmittää kurkkua ja olotilaa.

Tee näin:

Laita kattilaan tai vesipannuun peukalonkokoinen  pala kuorittua inkivääriä ja noin 6dl vettä. Kiehauta. Kaada vesi haudutuspannuun ja lisää luomusitruunan viipale ja 1-2 vahvan mintun oksaa. Anna maustua pari minuuttia. Kaada teekupposeesi. Halutessasi mausta hunajalla tai huljuta kupissa vielä pienen pieni hetki lemppari-irtoteetäsi.




1 kommentti: