Belgian kesämatkaa suunnitellessa tartuimme toki Michelin guide -ravintolaoppaaseen, koska sieltä olemme tehneet muillakin matkoilla mahtavia löytöjä. Belgia osoittautui aikamoiseksi tähtimaaksi. Jotain tällaista kyllä arvelimmekin kun Ranska siinä ihan naapurimaana hönkäilee. Mutta että 127 tähdellistä ravintolaa!
Nyt ei kyllä muistu mieleen miten löysimme Marennessa sijaitsevan Les Pieds dans le Plat -ravintolan. Saattoi olla Michelin ukolta tai ihan vain jostain netin syövereistä. Mutta heti nettisaitilla vierailtuamme ja nähtyämme mahtavat ruokavalokuvat (Ja kuvan kokista joka ulkoiluttaa talutushihnassa keitettyä hummeria :D ) ja luettuamme ravintolan tarinan, tiesimme että tämän ravintolan otamme lounasstopiksi, vaikka nyt puoli tuntia sivuummas suunniteltulta reitiltä pitikin ajaa. Ja hei, olipahan kyllä sen lenkin arvoinen kertaa 10!
Ravintolaa, keskellä pikemminkin pientä haja-asutusseutua kuin kylää, pitää isä-poika parivaljakko. Iskä Jean-Michel ehdotti pojallensa Maxille, että perustettaisko kimppaan rafla, juuri kun Max oli lopettanut Nimesissä kokki-harjoittelujaksonsa. Iskän lisäksi muutkin olivat huomanneet Maxin kokkitaidot, ja Maxille oli tarjottu työpaikkoja useammastakin arvostetusta ravintolasta. Päättivätpä sitten kuitenkin pistää hynttyyt yhteen ja perustaa uuden yhteisen ravintolan silloisista trendeistä ts. molekyyligastronomiasta / piiperrysmeiningistä poikeavalla tyylillä, eli jotain aidompaa ja rouheampaa. Max epäili, että sinne meni hänen tähtihaaveet mutta kun vuonna 2012 ravintola avattiin, niin tähti singahtikin jo puolen vuoden päästä Les Pieds dans le Plat'iin, peltojen keskelle.
Saavuimme pienelle parkkikselle, erittäin hiljaiseen kylään, missä siellä täällä oli siistejä jollei jo melkein hulppeita belgialaisia omakotitaloja puutarhoineen. Vähän epäileväisenä mietimme olimmeko nyt varmasti oikeaan aikaan liikkeellä ja oikeassa paikassa. Ravintolan sisäänkäynti näytti meistä puutarhalta ja takapihan sisäänkäynniltä, joten kiersimme vähän taloa, josko pääovi olisikin toisellapuolen paloa. Ei ollut, mutta Max-poika avasi meille keittiönoven ja pyysi sisään :D. Me vähän empiväisenä kysyimme onkohan se nyt soveliasta tulla tätä kautta sisään, mutta Max ei ollut moksiskaan harharetkestämme. Olipa muuten vimosen päälle hieno keittiö, kuparisine kattiloineen ja päheine uuneineen mitä siinä ehti ympärille vilkaisemaan. Kaikki onneksi ottivat meidät kovin iloisesti vastaan vaikka tultiinkin ihan väärästä ovesta ja ei puhuttu ranskaa bonjouria enempää :D
Ei muuta kuin shampanjaa laseihin ja menut kätösiin. Ja oli muuten erityisen hyvä kuplivainen, pehmeä ja pyöreähkö, juuri sopivasti kupliva - Lucas Carton - shampanja. Menuissa olikin sitten ihmettelemistä. Päädyimme päivän lounas menuuseen (3 ruokalajia 40 euroa) mutta jäi kyllä aikalaiseksi kysymysmerkiksi mitä kaikkea sitä olisikaan tulossa. Neidin pähkinäallergia unohdettiin mainita, joten se lisäsi jännitystä entisestään :D No allergia ei ole mikään superpaha, joten piikkejä ei vielä tarvinnut kaivaa pöydälle eikä tilata ambulanssia portille.
Shamppisten kanssa saimme hiuksenohutta rapeaksi paahdettua leipää ja mahtavaa oliivitahnaa. Myös lämpimät sämpylät tulivat pöytään. Keittiöntervehdys alkuruokana saimme mielettömän makuista ja väristä tomaattisalaattia ja burrata-mozzarellaa. Mums! Seuraavaksi saimme varsinaiset alkuruuat, joita oli mahdollista valita kahdesta vaihtoehdosta. Jiin valinta osui simpukka-possu annokseen joka oli aika epeli annos. Siinä oli siis aivan mahtavia simpukoita, ja piitkään hautunutta (taisi olla pari päivää) porsaan kylkeä, siis samassa annoksessa. Maistui kyllä, vaikka combo aluksi vaikutti erikoiselta. Possun rasva ja merielukat löivät kättä. Kuvassa possu pilkottaa pitkän simpukan ja meriheinien alta. Neidin annos oli myös merenelävää, jotain hummeria tai rapua, mutta älkää kysykö miten se oli saatu tehtyä millinpaksuiseksi levyksi. Levy kuitenkin katosi nopeasti lautaselta. Tässä annoksessa näkyi ehkä eniten se "fine-dining" -leima mikä on myös monen mielikuvissa Michelin-ravintoloista puhuttaessa.
Pääruoat olivat herkullisia ja erittäin runsaskokoisia. Jiin kana-korvasieni-pasta oli aika perinteisen näköinen ja hyvin simppeli. Mutta herregud miten mehukas liha ja maukas kastike. Neidillä oli vaalea kalafile ja chorizo-risottoa, jälleen erikoinen yhdistelmä mutta superisti toimiva, kala täydellinen, risotto mahtava ja maukas, kastike taas aivan yyberherkku joka piti lusikoida viimeistä tippaa myöden! Ja kuten ranskassa ja varmaan ulkomailla muutenkin tapana on, tulee kokki, tässä kohtaa iskä-kokki, morjestelemaan meitä ja paria muuta lounasruokaseuruetta.
Ennen varsinaista jälkkäriä edelsi pienet pre-jälkkärit. Valkosuklaavaahtoa ja suklaakeksien muruja. Päivän varsinaisena jälkkärinä oli vohvelia ja mansikoita! Ja siinä oli se paras belgialainen vohveli tältä matkalta, heittämällä! Kahvien kanssa saimme vielä pieniä herkkuja. Jäädytettyä suklaaganachea ja pikkukeksejä.
Lopuksi Maxkin pääsi keittiöstä morjestamaan meitä kaikkia, ja lopulta kokit jäivät vielä juttelemaan pitkäksi toviksi yhden pöytäseurueen kanssa, shamppislasien kera ;). Olipa mainio lounaskokemus, ruoka laadukasta, herkullista ja mielenkiintoista sekä virkistävän erilaista. Ravintolassa oli myös varmastikin koko Belgian kaunein ja romanttisin WC! Parasta olla siis hätä jos eksyt tänne. Kehoitamme kaikkia eksymään, mahti paikka :)
Nyt ei kyllä muistu mieleen miten löysimme Marennessa sijaitsevan Les Pieds dans le Plat -ravintolan. Saattoi olla Michelin ukolta tai ihan vain jostain netin syövereistä. Mutta heti nettisaitilla vierailtuamme ja nähtyämme mahtavat ruokavalokuvat (Ja kuvan kokista joka ulkoiluttaa talutushihnassa keitettyä hummeria :D ) ja luettuamme ravintolan tarinan, tiesimme että tämän ravintolan otamme lounasstopiksi, vaikka nyt puoli tuntia sivuummas suunniteltulta reitiltä pitikin ajaa. Ja hei, olipahan kyllä sen lenkin arvoinen kertaa 10!
Ravintolaa, keskellä pikemminkin pientä haja-asutusseutua kuin kylää, pitää isä-poika parivaljakko. Iskä Jean-Michel ehdotti pojallensa Maxille, että perustettaisko kimppaan rafla, juuri kun Max oli lopettanut Nimesissä kokki-harjoittelujaksonsa. Iskän lisäksi muutkin olivat huomanneet Maxin kokkitaidot, ja Maxille oli tarjottu työpaikkoja useammastakin arvostetusta ravintolasta. Päättivätpä sitten kuitenkin pistää hynttyyt yhteen ja perustaa uuden yhteisen ravintolan silloisista trendeistä ts. molekyyligastronomiasta / piiperrysmeiningistä poikeavalla tyylillä, eli jotain aidompaa ja rouheampaa. Max epäili, että sinne meni hänen tähtihaaveet mutta kun vuonna 2012 ravintola avattiin, niin tähti singahtikin jo puolen vuoden päästä Les Pieds dans le Plat'iin, peltojen keskelle.
Saavuimme pienelle parkkikselle, erittäin hiljaiseen kylään, missä siellä täällä oli siistejä jollei jo melkein hulppeita belgialaisia omakotitaloja puutarhoineen. Vähän epäileväisenä mietimme olimmeko nyt varmasti oikeaan aikaan liikkeellä ja oikeassa paikassa. Ravintolan sisäänkäynti näytti meistä puutarhalta ja takapihan sisäänkäynniltä, joten kiersimme vähän taloa, josko pääovi olisikin toisellapuolen paloa. Ei ollut, mutta Max-poika avasi meille keittiönoven ja pyysi sisään :D. Me vähän empiväisenä kysyimme onkohan se nyt soveliasta tulla tätä kautta sisään, mutta Max ei ollut moksiskaan harharetkestämme. Olipa muuten vimosen päälle hieno keittiö, kuparisine kattiloineen ja päheine uuneineen mitä siinä ehti ympärille vilkaisemaan. Kaikki onneksi ottivat meidät kovin iloisesti vastaan vaikka tultiinkin ihan väärästä ovesta ja ei puhuttu ranskaa bonjouria enempää :D
Ei muuta kuin shampanjaa laseihin ja menut kätösiin. Ja oli muuten erityisen hyvä kuplivainen, pehmeä ja pyöreähkö, juuri sopivasti kupliva - Lucas Carton - shampanja. Menuissa olikin sitten ihmettelemistä. Päädyimme päivän lounas menuuseen (3 ruokalajia 40 euroa) mutta jäi kyllä aikalaiseksi kysymysmerkiksi mitä kaikkea sitä olisikaan tulossa. Neidin pähkinäallergia unohdettiin mainita, joten se lisäsi jännitystä entisestään :D No allergia ei ole mikään superpaha, joten piikkejä ei vielä tarvinnut kaivaa pöydälle eikä tilata ambulanssia portille.
Shamppisten kanssa saimme hiuksenohutta rapeaksi paahdettua leipää ja mahtavaa oliivitahnaa. Myös lämpimät sämpylät tulivat pöytään. Keittiöntervehdys alkuruokana saimme mielettömän makuista ja väristä tomaattisalaattia ja burrata-mozzarellaa. Mums! Seuraavaksi saimme varsinaiset alkuruuat, joita oli mahdollista valita kahdesta vaihtoehdosta. Jiin valinta osui simpukka-possu annokseen joka oli aika epeli annos. Siinä oli siis aivan mahtavia simpukoita, ja piitkään hautunutta (taisi olla pari päivää) porsaan kylkeä, siis samassa annoksessa. Maistui kyllä, vaikka combo aluksi vaikutti erikoiselta. Possun rasva ja merielukat löivät kättä. Kuvassa possu pilkottaa pitkän simpukan ja meriheinien alta. Neidin annos oli myös merenelävää, jotain hummeria tai rapua, mutta älkää kysykö miten se oli saatu tehtyä millinpaksuiseksi levyksi. Levy kuitenkin katosi nopeasti lautaselta. Tässä annoksessa näkyi ehkä eniten se "fine-dining" -leima mikä on myös monen mielikuvissa Michelin-ravintoloista puhuttaessa.
Pääruoat olivat herkullisia ja erittäin runsaskokoisia. Jiin kana-korvasieni-pasta oli aika perinteisen näköinen ja hyvin simppeli. Mutta herregud miten mehukas liha ja maukas kastike. Neidillä oli vaalea kalafile ja chorizo-risottoa, jälleen erikoinen yhdistelmä mutta superisti toimiva, kala täydellinen, risotto mahtava ja maukas, kastike taas aivan yyberherkku joka piti lusikoida viimeistä tippaa myöden! Ja kuten ranskassa ja varmaan ulkomailla muutenkin tapana on, tulee kokki, tässä kohtaa iskä-kokki, morjestelemaan meitä ja paria muuta lounasruokaseuruetta.
Ennen varsinaista jälkkäriä edelsi pienet pre-jälkkärit. Valkosuklaavaahtoa ja suklaakeksien muruja. Päivän varsinaisena jälkkärinä oli vohvelia ja mansikoita! Ja siinä oli se paras belgialainen vohveli tältä matkalta, heittämällä! Kahvien kanssa saimme vielä pieniä herkkuja. Jäädytettyä suklaaganachea ja pikkukeksejä.
Lopuksi Maxkin pääsi keittiöstä morjestamaan meitä kaikkia, ja lopulta kokit jäivät vielä juttelemaan pitkäksi toviksi yhden pöytäseurueen kanssa, shamppislasien kera ;). Olipa mainio lounaskokemus, ruoka laadukasta, herkullista ja mielenkiintoista sekä virkistävän erilaista. Ravintolassa oli myös varmastikin koko Belgian kaunein ja romanttisin WC! Parasta olla siis hätä jos eksyt tänne. Kehoitamme kaikkia eksymään, mahti paikka :)
Oih, onpa ollut ihana lounaskokemus!
VastaaPoistaElämyksellinen kaikin puolin :)
Poista