keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Ravintola Juuri 7.6.14

Vietimme alkukesästä 120-vuotisia (60 + 60) kuuden hengen porukalla, syöden, mitenkäs muuten. Ravintolaksi valikoitui Ravintola Juuri Helsingissä. Juuri kyllä täytti odotukset, ehkäpä enemmänkin. Hyvää oli! Juuri on siis Korkeavuorenkadulla sijaitseva suomalaista ruokaa tarjoileva ravintola. Sapakset, suomalaiset tapakset, taitavat olla paikan tavaramerkki.



Skoolasimme alkuun kuuskymppisille, toiset shampanjalla, toiset makeammalla raparperi royale -drinkillä. Raparperi on alkukesän superhitti, ja kaikkeen se taipuukin! Juominkien lomassa saimme vielä ihanat vuohenjuustoiset keittiöntervehdykset, ja aloitimme ruokapähkäilyt ja sapaslistan tutkimisen. Sapakset, pienet suomalaishenkiset alkupalat, kuulostivat jo listalla kaikki niin hyviltä, että vaikea oli valita maisteltavia. Lisäksi isommalle porukalle sapasten jakaminen oli hiukan hankalaa ja parikin kertaa pyysimme tarjoilijalta selvennystä miten näitä paloja kannattaisi tilata (eikä ymmärretty siltikään täysin!). Pöytään tuli sitten tilattua 6:tta eri sapasta, kolme palasta kutakin niin, että kaikki saivat maistaa jokaista puolikkaan verran. Kaikki olivat herkullisia, puhtaita, maukkaita paloja joita voimme suositella. Jänskä savusilakka-uunipuuro ylsi Jiin suosiksi. Neiti diggasi eniten hiilikellarinlohesta. Maistelimme myös prässättyä graaviahventa, kyyttökebakkoja, lammasmakkaraa ja munajuustoa. Myös Juuren leivät, vaalea ja varsinkin ruisleipä maistuivat makoisille.


Pääruoaksi moni valitsi päivän annoksen, siikaa ja nokkoslettua savukalatäytteellä. Kehuja sateli tälle kalalle, ja melkein annoskateus iski :) Neiti valitsi myös kalaa, mutta jännittävän kuuloisen taimen-rinkeli annoksen. Annoksessa oli kuin olikin rapsakkakuorinen rinkeli jonka päälle oli kasattu pikkelöityjä kasviksia ja raparperiä, mätiä, tillihollandaisekastiketta ja taimenta. Makumaailma oli hienostunut ja kala suli suhun. Soosi ja nuo kasvikset herkkua. Rinkelikala annoksena oli melko brunssimainen annos, jos näin jälkeenpäin miettii valintojaan...


Jii valitsi ainoana meistä liharuoan, kyyttöä. Annokseen kuului myös freessi kesäsalaatti reitiiseineen joka tuli tarjolle hauskasti hillotölkissä. Itse liha löytyi niin sisäfileenä, makkarana kuin rillettenä. Melkoista tajunnanräjäyttävän herkullista oli! Joimme ruokajuomina punaista Italialaista (Pellissero Barbaresco Nubiola 2008) ja Itävaltalaista Grüner Veltlineriä (Picher-Krutzler Frauengärten) jotka mukisematta menivät alas. :)



Jälkkäriäkin vielä jaksettiin, mutta ne jäivät kyllä meillä kaikilla selvästi sapasherkkujen ja pääruokien varjoon. Raparperi ja mesiangervo annoksen kohdalla neidin päivän raparperikiintiö alkoi olemaan laitoja myöten täynnä, mutta tämä oli ainut jälkiruoka, jossa varmasti ei ollut pähkinää. Jiin valkosuklaata, marenkia ja minttua annos oli nätti ja sopivan kevyt päätös.


Juuri oli oikein onnistunut ravintolakokemus, erityisesti sapakset loistivat. Tarjoilu oli ystävällistä ja kaikki sujui omalla painollaan "huomaamattomasti", eikä annoksia joutunut odottamaan älyttömiä aikoja vaikka olimmekin vaativa ryhmä kaikkine ruokarajoitteinemme ;)  Suosittelemme!

Tasan kuukauden päästä olisi sitten vuorossa 90-vuotiset (60+30), joita neiti on järkkäillyt. Partyt pidetään Turuus, joten saas nähdä mitä Turku tarjoaa!

Tähdet: 4 ja puoli

4 kommenttia:

  1. Juuri oli yksi omista suosikeistani Taste of Helsingissä, mutta ravintolaan saakka en ole vielä päässyt. Toivottavasti nyt kesällä ehtisimme. Huomenna aion kokeilla ensimmäisen reseptin heidän keittokirjastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni tuntuikin tykkäävän Juuren menusta tuolla Tastessa. Ehdottomasti käymisen arvoinen on ravintolakin. Näyttää myös nyt kesällä tarjoavan lounasta, kiva juttu!

      Poista
  2. Näyttää hyvältä! Oma kokemuksenikin Juuresta on positiivinen.

    VastaaPoista