keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Tehtiin ite: Sitruunatorttu

Sitruunatorttua pitää tehdä ainakin kerran keväässä. Pienikin määrä riittää karkkihampaan kolotukseen. Nyt oli testissä Kinuskikissan versio.



Koska sitruunatorttu on aikas makia, määrät on puolitettu ja piirakka valmistui pieneen lasivuokaan (joka oikeastaan on padan kansi :) ) Silti kaksi ihmistä herkutteli tällä kahtena iltana.

Pohja (pieneen vuokaan):
reilu 1,5dl vehnäjauhoja
1rkl sokeria
75g voita
2rkl vettä

Sitruunatäyte:
1dl sokeria
2rkl vehnäjauhoja
0,75dl vettä
0,5dl puristettua luomusitruunan mehua
2 munan keltuaista
25g voita

Marenki:
2 munan valkuaista
0,5dl sokeria

Tee ensin pohja. Sekoita jauhot ja sokeri. Nypi voi joukoon ja lisää vesi. Sekoita taikinaksi ja levitä pienen piirakkavuoan pohjalle ja hieman reunoille. Paista pohjaa 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, tai kunnes pinta saa hieman väriä.
Sitruunatäyte: Sekoita kattilassa jauhot ja sokeri, lisää vesi ja sitruunamehu ja sekoita tasaiseksi vispilällä. Sekoita joukkoon keltuaiset ja voi ja kuumenna seosta liedellä koko ajan sekoittaen kunnes seos sakenee ja pulpahtaa. Kaada seos uunissa olleen pohjan päälle.
Marenki: Vatkaa valkuiset kovaksi vaahdoksi lisää sokeri ja jatka hetki vielä vatkaamista. Levitä marenki piirakan päälle ja laita se uuniin vielä hetkeksi, kunnes marenki on napannut hieman väriä pintaansa.
Anna piirakan jäähtyä ennen herkuttelua.



2 kommenttia:

  1. Nam!

    En ole tehnyt sitruunapiirakkaa koskaan, vaikka sitruunaruoat ovat suurta herkkuani... tämä menee to do-listalle

    VastaaPoista
  2. Namnam! Tämä on semmonen karkinkorvike :) Sitruunamehun määrää säätelemällä löytyy varmasti se oma hyvä makeussuhde.

    VastaaPoista