lauantai 4. toukokuuta 2013

Kylässä: Rapuleivät

Vappupäivänä pääsimme valmiiseen pöytään. Alkuruoaksi oli tempaistu mieltsin hyvät rapuleivät joiden ohjeen pyysimme heti kotiinviemisiksi. Teimmekin näitä tänään kotikatsomon kisaeväiksi illan otteluun :)

Raputahna:
- 200g maustamatonta tuorejuustoa
- 1 pussi pakastekatkarapuja
- 1 rkl limen mehua
- 3/4 tl makeaa sinappia
- tilliä
- kevätsipulia
- suolaa
- mustapippuria

Leiväksi: Maalahden limppua

Sulata katkaravut, valuta ja pilko pieneksi. Notkista tuorejuusto, lisää siihen kaikki ainekset ja tarkista maku. Levitä tahna leivän päälle ja nosta toinen kanneksi. Leikkaa puoliksi ja jätä jääkaappiin vetäytymään noin tunniksi. 


Eipä pääruoassakaan ollut valittamista. Lampaankareita, kermaperunoita ja jälkiruokasi vielä mustikkapiirakkaa ja itsetehtyjä munkkeja. Sitten olikin aika ottaa lepo ja siirtyä Lahden Seurahuoneelle joka oli juuri vapuksi avannut ovensa hotellivieraille. Mekin olimme varanneet huoneen ja saatiinkin olla ensimmäiset yöpyjät huoneessa nro 529. Kaikki oli uutta ja supersiistiä, erityiskehut aamiaselle joka oli selkeästi parempi kuin normi hotelliaamiaset. Tuotteet olivat laadukkaita ja hieman spesiaalimpia kuin normaalisti (mm.tiikerirapuja, lohipastramia, proscuittoa...), ja kahvit tarjoiltiin termoskannuissa pöytiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti