lauantai 28. heinäkuuta 2018

Ite tein: Kirsikka-mozzarellasalaatti ja Entrecôte

Kuuma heinäkuu on tehnyt sen kumman jutun, että grilliruokaa ei tee yhtikäs mieli. Vaan päivän polttoaineena on paljon mielummin jotain raikasta. Paljon salaatteja on kuulunut minun heinäkuun ruokavalioon. Pakkasessa hetken viilenneillä vesimelooniviipaleilla haen lisänestetystä. Pakkaseen laitan myös vesipullon, joka toimii kylmäkallena ja hätäjuomana seuraavan päivän pyöräretkellä. Mutta se salaatti, tässä resepti ihanaan kirsikkasalaattiin, jota juhannuksena tein Entrecôte-pihvin lisukkeeksi. Reeptin alkuperäinen idea löytyi Glorian ruoka & viini lehdestä, jota hieman muokkailin, samaisesta ruokalehdestä löytyy myös tämä, mun ihan lemppari perunasalaatti.



Kirsikka-mozzarellasalaatti (2:lle, liukesalaattinana 4:lle)

1 pieni kesäkurpitsa
iso kourallinen kirsikoita halkaistuina ja kivet poistettuina.
1-2 palloa mozzarellaa revittynä
1 kesäsipuli varsineen pilkottuna
n. 4 mintunoksan lehdet, pienittynä tai pienet kokonaisina.
1 pss salaattisekoitusta

kastike:
2rkl sitruunamehua
0,5dl oliiviöljyä
0,5tl suolaa
ripaukset mustapippuria myllystä

Sekoita kastike pienessä astiassa. Viipaloi kesäkurpitsa ja grillaa tai paista noin viitisen minuuttia. Kokoa salaatin ainekset salaattivadile ja sekoita, valuta lopuksi kastike salaatin päälle.




2 kommenttia:

  1. oi nam miten hyvältä tuo näyttää! Pakko testata kirsikan, mozzan sekä kesäkurpitsan yhdistämistä itsekin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiva kuulla, ja kehoitan testaamaan! :)

    VastaaPoista