tiistai 10. heinäkuuta 2018

Kitchen & bar by Maannos: Vegedinnerillä

Kävin kesänalkajaisten kunniaksi vegeystävän kanssa Telkakkakadulle keväällä avatussa Kitchen & bar by Maannos ravintolassa. Omalla pohjalla oli viimeisenä muistikuvana kasvisravintolasta Grön ja sen joululounas, joten aika korkealla oli odotukset millaista kasviksista saadaan aikaa Maannoksessa.

Alku oli varsin lupaava, kivasti ja melko trendikkäästi sisustettu rafla, vanhaa tiilipintaa, betonia, puuta, kivat pehmeät nojatuolit ruokatuoleina ja mustat putkivalaisimet. Ensimmäisenä tarjoilija pahoitteli meille, että on vasta ensimmäistä päivää, ja jeesimässä omistaja kavereita (ilta oli siis melko bookattuna!), mutta hän kävi hyvin aina selvittämässä knoppikysymykset keittiön puolelta.

Maannoksessa kehoitettiin meitä ottamaan menu, joka koostuisi noin 10:stä pienestä jaettavasta annoksesta. Kaikki olisi vegeä ja nälkä kyllä lähtisi, mutta proteiinia saisi liha tai kala "lisukkeella" halutessaan. Me vegeiltiin ja juomaksi otin itselleni suositellun juomapaketin. Paketti oli kolme lasillista viiniä ja sekä olut, joka muistaakseni oli Ruosniemen panimon lomittaja ':)

Pöytään tuotiin ensin alkupalat, joista leipää ja piimävoita voi ylistää kohti leipätaivasta.
Sen sijaan savikupissa tarjottu öljyinen kurkkuliemi oli kyllä liian outo makuelämys, ja pieni hörppy sitä riitti. Pikkuiset sultsinat hauenmädillä ja herneillä olivat nätit ja pikkusievät, mutta kun kaikki muu oli ronskimpaa ja rehdimpää tuntuivat ne olevan eri tekijän kätösistä kuin muut illan annokset. Ihana samettinen munakokkeli toi mieleen lapsuusmuistoja.


Seuraavassa setissä oli grillattua sydänsallaattia, ja kuinka grillattu salaatti voikaan olla sitten hyvää! Keltainen raaste on kanamunankeltuista ja pikanttia makua toi pikkelöidyt kasvinosat. Toisella pikkulautasella oli kotijuustoa, tomaatteja sekä krassinlehteä ja kolmannella grillattua kesäkurpitsaa ja pinaattia ja munanvalkuisraitoja. Alkuviiniä tarjottiin tähän settiin, aivan en näille alkuille ole vielä lämmennyt, mutta maisteluannoksena menee.


Pääruokasetti seuraavaksi pöytään ja viinikin vaihtui punaiseen. Lämmin ohratto oli huippu maukas ja aivan vihreä persiljasta. Grilliä oli nähneet myös nauriit, jotka olivat kalaliemessä ja pikkelöityjen pienten kukkakaalien kanssa. Yhdellä lautasella oli myös keveyesti grilliä nähneet retiisit lehtineen.



Hyvää, mutta hei minkäs lehden alla se liha on? Pakko myöntää, että vaikka kasvikset on mahtavia, niin vielä kaipaisin tähän jotain lihaa, kalaa tai vastaavaa. Ehkä näin sekasyöjänä illallinen tuntui vähän kuin alkupaloilta tai lisukkeilta. Kehoitankin ottamaan tuohon menuuseen ehdottomasti lihan kimppaan ja täydentämään aterian. Ehkäpä myös vähän lisää variaatioita ja työstä kasviksille olisi toivonut, nyt tuntui että jokatoinen kasvis oli grillipintaa käynyt saamassa ja that's it. 


Jälkkäriniä oli herkkä ja herkku mesiangervojäätelö ja viimeiseksi sitten tuli vielä lasku pöytään, mutta sillä olikin varsin vänkä esitystapa, vai mitä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti