keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Ravintola Penny - omnom!

Tiedätkö jo pienen ravintolatulokas Pennyn? Siinä ravintola Helsingin Punavuoressa, jonka hinta-laatu suhde saa hymyilemään leveimmällä hymyllä. Iltamenu on sopivan suppea, mutta silti riittävän monipuolinen ja kausittain vaihtuva. Keskustatyöläisten onni on varsin sopuhintainen lounas ja sunnuntaisin on pitkää brunssia. Illallisen perusteella en voi muuta kuin suositella ravintolaa. pöytävaraus varmasti on paikallaan, vaikka muutama paikka jätetäänkin ihan extempore nälkäisille. Suttuset kännykkäkuvat kuuluvat asiaan. :)



Pieni, sopivan hämyisä ja tunnelmallinen (suomalaisittain jopa ahdas) ravintolasali jossa on haettu New York fiilistä. Iso puinen baaritiski lohkaisee kohtalaisen kokoisen palan ravintolasalista, mutta on siinä pari paikkaa myös syöjille. Baaritiski on kyllä onnistunut fiiliksen tuoja. Ja alkudrinkillä toki aloitetaan ilta. Tällä hetkellä on vielä parsakausi käsillä ja simppeli parsa-alkuruoka oli taivaallinen ja täynnä aitoa makua. Pääruokapuolen Sur&turf annos oli runsas ja maistuva, mutta parsa veti pitemmän korren. Entä sitten jälkkäri, Piece of cake? Se oli tällä kertaa suklaakakkua, koko XL, jonka voi siis helposti jakaa myös kahtia. Loppulaskun summa yllätti varsin iloisesti.

Tähdet: 5


2 kommenttia:

  1. Penny on kiva. Pääsin ensimmäisen kerran testi-illalliselle jo avajaisia edeltävän iltana, olen käynyt myös pari kerta lounaalla ja kerran ihan vain cocktaileillakin. Erinomainen hinta-laatusuhde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, hinta-laatusohde on super mainio ja tykkäsin ravintolan fiiliksestä paljon!

      Poista