tiistai 14. kesäkuuta 2016

Taidekahvilla: Farang & Taidehalli

Kevään aikana olen piipahtanut tavallista useammin museoihin. Sain museokortin jo vuosi sitten lahjaksi ja kortti todellakin on ollut ahkerasti käytössä, ja innostanut entistä useammin tarttumaan museon ovenkahvaan. Museokäyntiin kuuluu oleellisesti tietenkin taidesumpit, ja tässä vinkki, ehkäpä hieman salainenkin, sillä tätä ei helposti tajua kahvilaksi. Kyseessä on ravintola Farang, joka siis on Taidehallin museokahvila aina museon ollessa auki.


Taidehalli esittelee nykytaidetta melko vilkkaasti vaihtuvissa näyttelyissään. Pitää olla siis kärppänä suunnittelemassa vierailua jos huomaa kiinnostavan näyttelyn. Nyt menossa on paljon mainostettu Tom of Finland, joka on vielä elokuun alkuun asti nähtävillä. Taidehalli itsessään on mukavan kokoinen ja kompakti taide-elämys, ähkyä tuskin tulee, ja siksi onkin hyvä vielä jatkaa fiilistelyä Farangissa, kahvikupposella. Kahvi ja pieni kakkupala ei kylläkään ole mistään halvimmasta päästä, vaikka pienen alen saa museolipulla. Vitriinistä voi valita erilaisista kakkupaloista tai suolaisista mieluisen (käyntikerralla oli miltei kaikissa pähkinää tai matelia, mur!) joka tuodaan kahvin kanssa pöytään. Sisustus ja rauhallinen taustamusiikki saa plussaa. Lounas olisi kiva testata joskus!


Yhdestä kivasta kahvilasta olenkin jo kirjoittanut. Nimittäin Lehtisaaressa sijatseva Maja on ihastuttava paikka pienen kävelyetäisyyden päästä Didrichsenin museolta. Pieni reippailu ehdottomasti kannattaa Lehtisaaren ostarille hyvän kaffen perässä!


1 kommentti:

  1. Taidetta ja teetä.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista