keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Ite tein: Raparperi-valkosuklaa-cookies

Raparperimehu, ihana alkukesän juoma. Pari satsia on mennyt ja onneksi on ihania kesäpäiviäkin aina väliin mahtunut ja mehu on vilvoittanut just sopivasti. Itse tehty mehu on lämpimänä päivän maistunut entistäkin paremmalta. Mehua tehdessä tulee väistämättä "raparperijätettä" joka ei kuitenkaan ole jätettä, vaan tuon mäskin voi hyvin sujauttaa leipomuksiin! Nyt ensimmäistä kertaa kokeilin tehdä itse cookieseja, eli paksuja ja keskeltä hivenen tahmakkaita jenkkikeksejä. Kaapista löytyi puolikas valkosuklaalevy ja valkosuklaasta ja raparperistä tulikin erittäin herkullinen yhdistelmä.


Raparperi-valkosuklaa cookies (n 14 kpl)

100g voita
1dl sokeria
0,75dl fariinisokeria
1 muna
3dl vehnäjauhoja
0,5tl leivinjauhetta
0,25tl suolaa
1dl isoja kaurahiutaleita
100g valkosuklaata
1dl raparperin mehusta jäljelle jäänyttä raparperin mäskiä

Sekoita sokeri ja pehmeä voi, lisää muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon. Rouhi valkosuklaa, voi jäädä melko isoiksikin paloiksi. Lisää raparperimäski sekoita, ja lisää lopuksi suklaarouhe taikinaan. Laita taikina jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. Pyörittele taikinasta sitten palloja uunipellille, leivinpaperin päälle, ja paina niitä litteämpään, keksimäisempään muotoon. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Tarkkaile ettei valkosulkaa kärähdä liikaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti