tiistai 24. helmikuuta 2015

Kööpenhaminassa aamiaisella, 3 tärppiä

Taannoisella Köpiksen matkalla otimme hotellin keskustan ja Nørrebron välimaastosta, sillä halusimme keskustapyörimisen lisäksi tutkailla tuota ennestään tuntematonta ja nyt niin hip Nørrebron kaupunginosaa. Ja kyllähän sieltä suunnalta kivoja pikkuputiikkeja ja rafloja löytyykin, mukavia katuja käveltäväksi ja kaunis suuri kirkkomaa josta H.C. Andersenin hautakivikin tuli bongattua. Tässä pari oivaa aamisvinkkiä tuolta Nørrebron suunnalta.




Olisipa oman kotimatkan varrella leipomo kuin Nordisk Brødhus, saisi meistä vakkariasiakkaat heti! Nordisk Brødhus sijaitsee siis Nørrebrossa, Tivolilta kävelymatkaa tulee noin 3 kilometriä. Lähempää vähemmän :) Saavuimme siinä ennen puoli kymppiä leipomolle ja saimme tokaviimeisen pöydän rujosta, mitä ilmeisimmin tarkoituksella ja harkitusti "rahat loppuivat ennenkuin ehdimme aloittaa remontin" näyttävältä pienestä kahvisalista. Iso ja päheä leipäuuni oli sijoitettu paraatipaikalle keskelle leipomoa, ja koko ajan sinne tyrkättiin taikinaa ja upeat tuoksut vaeltelivat nenänpäähän. Moni oli tullut leipomoon pitkälle aamiaiselle kaverin kanssa, osa näpytteli Macbookejansa hopeisissa tennareissa tai turkisliivi ja pipo päässä. Semmoset on siis nyt kuuminta hottia. Ovi kävi tiuhaan ja asiakkita kävi kurkimassa vapaata pöytää tai tyytyivät ottamaan leipomuksia mukaansa. Me tilasimme aamiaislautasen ja myslijugurttiannoksen sekä kaffet. Latte oli ihan maailman parasta pehmeänä ja kermaisena. Leivät ja leipomukset maukkaita ja granola herkullista. Sopivan kokoinen aamiaislautanen mehulla maksoi noin 14 euroa ja myslijugurttiannos noin 6 euroa. Iltaisin paikka muuttu ravintolaksi ja tarjoaa simppeliä kotiruokaa.






Lähempänä Köpiksen keskustaa sijaitsee Cafe Lillebror. Lillebror on ollut auki vasta alle puoli vuotta, mutta pieni kaffila oli lauantai-aamuna hetkessä täynnä nälkäisiä aamuvirkkuja. Lillebror on samojen jamppojen kuin ravintola Bror, jossa kävimme mainiolla illallisella toisena iltana, tästä lisää siis myöhemmin. Lillebror on myös auki koko päivän ja iltaisin sieltä saa pientä simppeliä syötävää viinlilasillisen seuraksi. Veljekset sijaitsevat samalla kadulla, ja siinä välissä olikin veikeästi hotellimme (Joka muuten oli Hotelli SP34, ihan ok hotelli, jolta kuitenkin odotimme hiukan enemmän. Meille sattui kiva ullakkohuone, tosin kylppäri oli nuhjuinen ja kulunut, vastoin kuin muu sisustus...).

Cafe Lillebrorista saa tilata ja myös ostaa mukaan erilaisia leipiä täytteillä, pullia ja muuta makeaa, myslijugurttia, ja olipa listalla myös viskipuuroa. Naapuripöytä tilasikin puurot, jotka pöydässä sytytettiin sytkärillä palamaan... Viskin makua emme kuitenkaan kaivanneet aamutuimaan joten jäi meiltä tämä jännyys kokematta, jälkikäteen mietiyttynä olisihan sitä tietenkin pitänyt testata, viskipuuroa, camoon! Sen sijaan starttasimme aamun munakokkelileivillä ja pekonisämpylällä sekä cappucinoilla. Näistä sai energiaa myöhäiseen lounaaseen asti joka nautittiin läheisillä Trovehallerneilla, eli siis ruokahalleilla. Ruokahallit kannattaa laittaa köpisnähtävyyksien listalle. Herkkuja notkuvat tiskit, lihat, juustot, leivonnaiset, smörrebrödit, sekä tuoreet kalat ja merenelävät saavat kuolan valumaan suupilestä. Halleilla voi siis nauttia vaikkapa nopsan lounaan tai perinteisesti ostaa mukaan.




Yksi nyt kovin trendikäs ruoka on myös nostettava tähän postaukseen. Nimittäin puuro ja Köpiksen oma puuroravintola Grød, joita on jo itseasiassa kolme. Alkuperäinen pikkuinen Grød on pelkästään puuroja tarjoava ravintola Nørrebrossa. Puuroja saa niin aamulla, lounasaikaan kuin illalla ja menusta löytyy muutakin kuin perinteistä kaurapuuroa voisilmällä. Lounaaksi voi nauttia esimerkiksi risottoa ja muita riisipohjaisia puuroja ruokaisilla täytteillä kuten kanalla ja vihanneksilla. On maissipuuroa, linssipuuroa, spelttipuuroa ja hiutaleita voi ostaa myös mukaan. Annoskoko on reilu ja nälkä lähtee helposti. Istumapaikat laajenevat kadulle kunhan kevät koittaa taas. Samalla pikkukadulla Grødin kanssa sijaitsee hirmu monta muutakin foodielle sopivaa kohdetta: Esimerkiksi huippuravintolat Relae ja Manfreds & Vin, Meyers Bageri -leipomo, Karamelleriet -pieni karkkipuoti/tehdas, ja nurkan takaa saa myös paikallista olutta Mikkeller&friends - baarista. Lisäksi kadulla on pieniä käsityöläis- ja designpuoteja joihin kannattaa piipahtaa tekemään kivoja löytöjä. Sen voimme tämän käynnin jälkeen todeta, että hyvä ruoka ei kyllä lopu Köpiksestä, aina nurkan takaa löytyy lisää!



5 kommenttia:

  1. Kööpenhamina on niin ihana ja täynnä toinen toistaan hyggempiä ravintoloita, kahviloita ja kuppiloita. Laudalta tarjoiltu aamiainen on näköjään tyypillinen tarjoilutapa Köpiksessä, sellaisia on minunkin eteeni kannettu useammassakin paikassa.

    VastaaPoista
  2. Köpis on niin ihana! Grodissa söin elämäni parhaan puuron :).

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Näitä ihunia paikkoja vaan riittää köpiksessä. Gørdin spelttipuuro oli kyllä tavattoman hyvää ja myös perus kaurapuuro saa ison peukun meiltä pehmeydellään ja reilulla maullaan.

    VastaaPoista