sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Tehtiin ite: Gourmet-sandwich Campo Viejo punaviinille

Olemme mukana OivaPari -makupari- Gourmet Fast Food kilpailussa, jossa ruokabloggaajat kehittelevät reseptejä paritettavaksi viineille. Osakilpailuja on kolme ja tarkoitus tässä Gourmet Fast Food kisassa on siis tehdä tavallisesta pikaruoasta, kuten hamppareista, hodareista, pizzasta, kebabista jotain hitusen ylevämpää ja parittaa se tiettyyn juomaan sopivaksi.

Ensimmäisessä osakilpailussa etsitään gourmet-pikaruokaa espanjalaiselle Campo Viejo Reserva 2008 punaviinille. Viini on palkittu tänä vuonna vuoden viiniksi eurooppalaisista 11-19 euron hintaluokan viineistä. Mielenkiinnolla siis tuoksuttelimme ja pyörittelimme palkintoviiniä. Viini on pehmeä, mausteinen ja kaipaa lihaisaa purtavaa kaveriksi. Maku kehittyi heti kun nautti viiniä pienten tapasten kanssa ja samalla mietimme millaista pikaruokaa sitä kehittelisi.

Lähdimme Gourmet Fast Food-kisaan liikkeelle simppelillä ohjella, laadukkailla raaka-aineilla, ja erittän nopeatekoisella purtavalla punkkulasin seuraan. Sillä fast food pitää tosiaan olla nopeatekoinen ja gourmethan syntyy yhdistelemällä laadukkaista raaka-aineista makuaisteja hivelevä combo. Nämä sandwichit huitaisee oikeasti alle kymmenessä minuutissa pöytään, ja mitään kummallisempia alkuvalmisteluilta ei tarvita kunhan on käynyt kaupassa hankkimassa tykötarpeet.


Ajatukset olivat viinin alkuperämaassa, Espanjassa, joten näissä kinkku-juusto sandwicheissä käytetään espanjalaista serrano-kinkkua ja juustotiskiltä mukaan napattua nimenomaan espanjalaista vuohenmaitojuustoa. Tätä vuohenmaitojuustoa oli valmistuessaan sivelty päältä punaviinillä. Kuitenkin Espanjasta halusimme loikata takaisin Suomeen ja niinpä leivän välistä löytyy mahtavaa gourmeeta Lapista, lakkahilloa (joka myös sopii oranssiin väriteemaan :)!



Gourmet-sandwich (kahdelle tai yhdelle nälkäiselle)

2 kpl rapeakuorista "rustica"-leipäviipaletta
4 kpl serrano-ilmakuivattua kinkkuviipaletta
muutama pala espanjalaista vuohenmaitojuustoa
2-3 rkl lakkahilloa
rucolaa
oliiviöljyä
balsamicoa
pippuria
suolaa

Pirskota leipäviipaleiden päälle hieman oliiviöljyä ja täytä leivät vuohenjuustoviipaleilla ja sivele lakkahilloa päälle. Laita toinen leipäviipale kanneksi ja kieritä serranokinkkuviipaleet leipien ympäri. Oliiviöljytipalla on hyvä kiinnittää kinkut toisiinsa kiinni. Paista sitten leivät nopeasti joka puolelta (parilapannulla tai voileipägrillissä saat aikaiseksi kivat raidat), niin että pinta saa hiukan väriä ja raitaa. Leikkaa sitten kerrosleipä keskeltä puoliksi kahdeksi annossandwichiksi ja ripottele rucolat ja balsamico leipien päälle. Mausta vielä halutessasi pippurilla ja suolalla.



Viini saatu kilpailun järjestäjältä reseptin kehittelyä varten.


PS. Hackmanin AllSteel -paistinpannuarvonnan voitti kommentti nro 11 (Minna). Kiitokset kaikille osallistujille!

3 kommenttia:

  1. Nam! Hyvältä näyttää. Mä askartelin myös tänään kisareseptini parissa.

    -Heidi
    http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Lakkahillo kuulostaa erinomaiselta idealta juuston kanssa, kivaa vaihtelua perinteiseen viikunahilloon.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista Heidi ja Riitta! Lakkahillo tosiaan on maukas ja vieläpä kotimainen tuote jota harvemmin muistaa käyttää. Passaa hyvin juustolle.

    VastaaPoista