torstai 14. marraskuuta 2013

Tehtiin ite: Cocktailpalat perunasta

Hauskoja ja nättejä pikkusyötäviä vaikka tuleviin pikkujoulukemuihin. Hitsit, että punajuuri ja pottu toimivat yhdessä hyvin! Varaa siis ainakin muutama herkku per syöjä. 



Sadonkorjaajan peruna-punajuuri cocktailpalat 10kpl, eli noin 4:lle
pieniä perunoita, 10kpl
oliiviöljyä
suolaa
Punajuurisalaatti:
reilu 1/2 dl creme fraichea
reilu 1/2 dl majoneesia
1-2 etikkapunajuurta raasteena /suikaleina
1/2 tl piparjuurta pienenä raasteena 
suolaa
pippuria

ruohosipulia

Pese perunat puhtaaksi ja kuivaa ne hyvin. Levitä uunipellille ja penslaa ne oliiviöljyllä, ripottele suolaa päälle. Paista perunat kypsiksi, 225 astetta noin 20min. Pienet pyöreät perunat toimivat parhaiten cocktailpaloina. Anna perunoiden hiukan jäähtyä ja leikkaa niihin viilto / ruksi, levitä perunaa ja laita noin teelusikallinen punajuurisalaattia viiltoon. Voit myös kaivaa lusikalla pienen kuopan. Viimeistele ruohosipulisilpulla. Perunat toimivat hyvin myös kylminä cocktailpaloina.
Punajuurisalaatti: Sekoita punajuurisalaatin ainekset keskenään ja mausta. Einespunajuurisalaatin käyttö sallitaan myös täytesalaattina :)

2 kommenttia: