Jiin Lontoo-päivänä numero kaksi suunnistettiin porukalla tuopillis(t)en jälkeen St. John -ravintolaan. Tämä, hyvin raffi, entisessä savustamossa sijaitseva Michelin-tähtiravintola oli mielenkiintoinen kokemus. Jos et tietäisi mihin olet menossa, et välttämättä marssisi sisään tuosta noin vain (ainakaan ilman pöytävarausta). Noh, onneksi taustatyötä oli taas tehty ja ravintola vei kielen mennessään.
Ruokalista oli vähintäänkin jännittävä. Porsaan korvaa, ankan sydäntä, siansorkkaa ja ties mitä. Ennen matkalle lähtöä pikaisen googletuksen tuloksena Anthony Bourdain oli sanonut, että "mitä syödä viimeisellä ateriallaan" on St. Johnin luuydintä, paahdettua leipää ja persiljasalaattia merisuolalla. Tätä annosta oli siis pakko kokeilla. Annos keräsi yllättyneitä ja jopa epäileviä katseita pöytäseurueessa, mutta maku oli mitä taivaallisin. Olisin voinut vetäistä kyseistä alkuruokaa pääruokana... ja jälkiruokana.
En tiedä johtuiko siitä tuopillisesta, mutta pääruokalistaa silmäillessä ystävällisesti todettiin tarjoilijalle, että voisitko selventää hieman menuta. Sitten hän kävi eksoottiselta kuulostavat nimet läpi pienen esityksen kera, jotta saatiin edes pienoinen kuva siitä mitä tuleman pitää :) Jiin lautaselle pääruokana päätyi kokonainen pikkulintu. Nyt vasta jälkikäteen selviteltynä kyseessä oli jonkin sortin lehtokurppa (Woodcock)! Ei mikään perinteinen hyyppä siis. Linnussa riitti kaluttavaa ja mukavaa puuhastelua pitemmäksikin toviksi juttuseuran ohessa. En oikein osaa verrata mihinkään aikaisempaan linturuokaan, liha oli tumman punaista ja mielettömän hyvää, taas kerran. Sidedishinä uusia pottuja ja linnun lisukkeina paahdettua leipää ja sipulipaistosta. Juomina oli hienoja ja hyviä viinejä, valkoisia ja punaisia, mutta niistä ei enää ole tarkempaa detaljia muistissa ;)
Kuten Bourdain St. Johnista hienosti totesi; "This is one of the truly bullshit-free zones on the culinary landscape". Olen samaa mieltä. Tarjolla on rehellistä ruokaa, mahtava tunnelma (cellphones are not allowed), ilman minkään sortin hienosteluja. Michelin-tähtikin on varmasti tullut vain sivutuotteena, vahingossa...
Tähdet: 5
Apua miten herkullisen näköistä! St John on ollut mun toivelistalla pitkään, mutta vieläkään en ole sinne onnistunut pääsemään. Sain joululahjaksi Fergus Hendersonin The Whole Beast - Nose to Tail Eating -kirjan, mistä olen sentään päässyt kuolaamaan näitä samoja ihanuuksia :)
VastaaPoistaRavintola on jopa melkeinpä pelkästään Lontoo-reissun väärtti. ;)
VastaaPoista