lauantai 23. helmikuuta 2013

Pastakurssi Lontoossa

Yksi Lontoon matkamme odotetuimmista jutuista oli pastantekokurssille osallistuminen. Neiti Papu bongasi viime syksynä Gloria koti lehden Lontoo-artikkelista pienen jutun Jamie Oliverin uusista Recipeasesta,  jotka ovat sekoitus kahvilaa, takeaway-, ja keittiövälinemyymälää. Sivulauseessa mainittiin kokkailukurssit ja pian olikin jo pastakurssi varattuna. Yllätys säilyi jouluun asti Jiille, lahja oli erittäin mieluinen :)


Unbeatable filled pasta -kurssi pidettiin Notting Hillin Recipeasessa. Vitsailimme jospa itse Jamie opettaisi meille pastaniksinsä, mutta eipä herra taida kiireiltään näihin taviskursseihin ehtiä. Kurssi oli "bring a friend", eli kaikki olivat saapuneet kaverinsa kanssa kurssille ja  keittopiste jaettiin oman  kamun kanssa. Meitä oli yhteensä 20 pastaoppilasta keski-ikä siinä 25. Kokkikurssi alkoi viinilasillisilla ja käsienpesulla. Sitten olikin aika valita neliönmuotoisesta opetuskeittiöstä oma nurkka, johon pastantekoainekset ja työvälineet oli valmiiksi aseteltuna, jauhot jopa mitattuina kulhossa. Kokkiope kertoi meille alustuksena mitä tänään olisi tarkoitus tehdä, selosti työvaiheet ja teki samalla esimerkkitaikinan silmiemme edessä. Helpolta näytti. Sitten tulikin oma vuoro tehdä taikina. Ekaa kertaa pastataikinan teossa oli tietenkin vähän semmoinen olo, että tekeekö tätä nyt oikein ja pitääkö tämän näyttää tältä. Lopputulos maistui pastalta, ulkonäkö oli sinnepäin, joten ihan hyvin onnistui!


Pastalevyihin teimme täytteen sillävälin kun taikinapallot olivat viileässä vetäytymässä. Täyteestä tuli  maukas; pinattia, ricottaa, parmesaania. Jännin vaihe oli tietenkin pastakoneen käyttäminen. Niin se taikina vaan oheni kierros kierrokselta pastakoneen välissä ja pysyi katkeamatta kasassa vaikka pikkasen jännitti. Jauhot pöllysi, oli kyllä mukava tietää, että sotkuja ei tarvitsisi siivota itse :D


Täytimme pastalevyt siis pinaattiricottatäytteellä ja leikkasimme niitä tortellinien ja raviolien muotoon. Niitä keittelimme muutaman minuutti kiehuvassa, reilulla kädellä suolatussa vedessä ja lopuksi annoimme vielä jälkikylpyä pannulla jossa oli voita, sitruunanmehua ja pari pientä salvianoksaa. Ja sitten olikin aika maistaa tekeleitämme. Pastaa se oli, ja vielä hyvää, kumma kyllä :D Tämä oli ensimmäinen kerta kun valmistimme pastaa itse pastakoneella. Voisimme ehdottomasti kokeilla pastan tekoa uudelleen, mutta nykyinen minikeittiömme ei oikein sovellu pastanauhojen veivaamiseen... Kurssi oli todella kiva kokemus, ja tässäpä oivaa tekemistä Lontoossa jos ruoanlaitto kiinnostaa.  Kursseja näyttää olevan todella paljon, aina lihan oikenlaisesta paistamisesta intialaiseen ruokaan. joten niin alottelijalle kuin vähän kokenemmallekkin kokkaajalle luulisi löytyvän kiinnostava kurssi. Hinta oli varsin kohtuullinen; meidän kussi oli hiukan alle 40 euroa per pastantekijä ja viinilasillinenkin kuului kurssinhintaan. Todella kiva ja erilainen matkakokemus!


3 kommenttia:

  1. Hauska idea. Pariisissa olen ollut kotikeittiö Hidden Kitchenissä, jollain matkalla voisi mennä kokkikurssille. Vähän erilaisia ruokakokemuksia.

    VastaaPoista
  2. Ihana lahja ja upea kokemus! :) Täytyy laittaa korvan taakse tämä idea, Lontooseen olisi kyllä todella mukavata taas matkustaa..

    VastaaPoista
  3. Jep, Oli kyllä hauska kokemus, suosittelemme ruokamatkaajille :) Tuo Hidden Kitchen kuulostaa jännältä.

    VastaaPoista