Ravintola Faro 16.1.15

Oli synkkä ja myrskyinen perjantai-ilta kun reippailimme Ruoholahden katuja pitkin kohti ravintola Faroa. Reippailun vastatuulessa tosin jaksoi hyvin kun meillä oli pieni haisu siitä että nyt voisi olla hyvää ruokaa määränpäässä. Ja näinhän se oli :)

Veden ääressä oleva ravintola Faro uusiutui kokonaan viime keväänä (kävimme Farossa toissakesänä), nyt paikka on sisustettu tyyliikkästi mattamustalla, harmailla (mukavilla!) nojatuoleilla ja ainakin iltaisin pöydillä palaa useampikin tuikku ja tunnelma on hämyinen ja lämmin. Olimme viimeksi Farossa syksyllä kun osallistuimme Alsacelaisen Pierre-Sparr -viinitilan isännöimään viini-iltaan. Viininmaisteluiden lisäksi söimme tällöin 4 ruokalajin menun Faron keittiöväen kokkaamana. Silloin ruoka oli hyvää ja laadukasta, Fine dining -tyyppistä pikkuannosta, joskin joissain ruoissa oli omaan makuumme hiukan liikaa elementtejä. Saimme kuulla illan aikana, että normaalisti Faro on enemmän kallellaan bistroon ja suorasukaisempaan ruokapuoleen, joka varmasti onkin hyvä ratkaisu. Siispä otimme uteliaina vastaan kutsun Farolta tulla maistamaan ravintolan talvista bistromenuta. Menu kuulosti jo paperilla loistavalta ja omaan (ja uskomme että monen muunkin) suuhun sopivilta.

Alku-, pää- ja jälkiruokavaihtoehtoja on juuri sopivasti iltamenuussa, ja niissä on mielestämme monipuolisuutta, jokaiselle jotakin. Listalta löytyy esimerkiksi rennosti fisut ja ranet jotka sopivat hyvin mutustettavaksi perjantaiolusilla, tai kokonainen kana jaettavaksi kahdelle. Alkupaloissa Jii päätyi kurpitsakeittoon ja neiti pintagrillattuun härkään. Annoskoko oli reilu, mutta sopi vielä alkupalaksi. Neidin lautasella oli lihan lisäksi sinapinsiemeniä, vuonankaalia, papuja, retiisilastuja ja avocadotahnapisaroita. Vahvoja makuja mutta sointuivat hyvin yhteen ja jätti freesin jälkimaun. Keitto kaadettin pöydässä pikkukattilasta lautaselle, jonka pohjalle oli aseteltu kurpitsapyrenokare, pähkinöitä ja pieniä vihreitä korsia. Keitto oli samettinen, maukas ja pehmeä. Vasta kotona äkkäsimme, että menun mukaan keiton kanssa olisi kuulunut tarjoilla valkosipulibriossi, mutta se uupui eikä sitä tullut huomattua paikanpäällä. Napostelimme nimittäin tyytyväisinä huisin hyvää talon focacciaa, jota kerrankin oli tuotu runsas korillinen eteemme. Alkupalojen kanssa skoolasimme talon oma tuomalla italialaisella kuohuvalla, Colonnara Brut Spumantella, joka oli raikas ja makuisa (Saa myös ravintola Blue Peteristä). Sinisimpukkafaneille tiedoksi, alkupalana löytyy myös padallinen sinisimpukoita, viereisestä pöydästä pöhähti mahtavat tuoksut kun padat kannettiin pöytään!

Pääruokavaihtoehdoista eteemme päätyi punajuuririsotto, jossa oli juuri sopivan hennosti vuohenjustoa. Hyvä talviklassikko, ja annos oli iiiiso. Neiti tilasi siikaa, joka oli käväissyt välimeren fiiliksissä. Kaverina lautasella pötkötti nimittäin katkarapu ja parin mustekalan palaa, tomaattia ja tomaattista äyriäiskastiketta. Annos oli runsas makumaailmaltaan ja toi tuoksuineen selkeästi mieleen välimeren. Voihan sen perinteisen suomikalan näinkin tarjota. Itse siika tosin olisi kaivannut hippusen suolaa lisää. Annokset olivat todella reilunkokoiset jos on aikomus tilata alku-, pää- ja jälkiruoka saattaa lisuke olla turha, tai sen voi hyvin jakaa vierustoverin kassa. Me otimme omat lisukkeet. Puikulaperunamuusi kala-annokselle oli iso ja olisi rittänyt hyvin kahdelle, raikas dijon-sydänsalaatti toimii myös hyvin jaettuna ilona. Mauiltansa kummatkin olivat loistavat. Salaatissa oli dijonsinappinen majoneesikastike, vähän kuin caesarkastike, kera sinapinsiemenin. Vastaavaa tekisi mieli kokeilla kotikyökissä. Kalalle suositeltiin Uusi-Seelantilaista, Yealands Estate Land Made, Marlbourgh -valkkaria. Oli oikein nautitittava ja mukava valkkari. Raikas, kuiva ja herukkainen. Jii pelasi varman päälle ja lasi punaista amaronea sopii aina suuhun. (Sartori Amarone, Veneto) Viinit tuotiin laseissa kaadettuina pöytään, joten vielä kun viini kaadettaisiin pöydässä asiakkaiden nähden, tulisi papukaijamerkkiä rintaan. Tämä toivomus pätee meiltä kaikkille.

Jälkkärit osottautivat sopivan kokoisiksi kun alla on alku- ja pääruoka ja pari lusikallista lisuketta. Se kenelle jälkiruoka on the juttu, voi jälkisannos olla liian mini. Creme brylee omenaliemessä oli justiinsa sitä mitä pitääkin, nams ja samoin suklaafondat justiinsa perfekt. Fondantissa oli pähkinät ripoteltuina sivuille joten luulisi onnistuvan pähkinäallergikoille myös. Kokonaisuuteen olemme erittäin tyytyväisiä ja suosittelemme Faroa vilpittömästi. Ruoissa on vielä pieni Fine dining -touch, ja annokset ovat näyttävästi ja huolella aseteltuja. Maut rehtejä ja tuoreita, palvelu ystävällistä. Ravintolaan voi helposti myös piipahtaa lasilliselle pieneen baari-puoleen joka on heti ulko-oven tuntumassa, eikä voi olla huomaamatta hauskoja jättiläis samppanjapullonkorkkeja tuoleina :)

Tähdet: 4 1/2