sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Tehtiin ite: Synttärikakku

Syntymäpäivät on hyvä tekosyy leipoa täytekakku ja siksipä tuli väkerrettyä mustikkatäytekakku  neidin syntymäpäiväkaffelle elokuussa (mihin nää päivät oikein katoaa!?).


Tämä on yksi simppeleimmistä kakuista, jota on helppo varioida eri marjoin. Tällä kertaa kakku oli kaakaopohjainen mustikkarahka- ja marjahillotäytteellä, ja se leivottiin 16cm irtopohjavuokaan, eli normaalia pienempään vuokaan. Kolmikerroksisesta kakusta riittää jopa 6delle hölölle, eli sopii hyvin vähän matalamman profiilin synttärijuhlintaan.


Pohja 16 cm kokoiseen irtopohjavuokaan:
3munaa
1dl jauhoja
1dl sokeria
2rkl kaakojauhetta
0,75tl leivinjauhetta

Mustikkatäyte:
2dl kermaa
1prk maitorahkaa
0,5dl sokeria
1tl vanilijasokeria
n. 2dl mustikoita

Kuningatarhillo: Luomuhilloa kaupan hyllyltä


Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahtoon siivilän läpi keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada taikina voideltuun vuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa noin 35minuuttia. Vispaa kerma vaahdoksi ja sekoita siihen maitorahka, sokerit ja marjat. Laita jääkaappiin makustumaan.
Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan ja aloita täyttäminen. Ensin kerros hilloa päälle mustikkatäyte. 2krs samalla lailla. Päälle vain mustikkatäytettä sekä tuoreita mustikoita.  Kostuta pohjia maidolla, 1-2rkl per kerros. Anna tekeytyä jääkaapissa ainakin pari tuntia ennen tarjoilua.


4 kommenttia:

  1. Onpahan muuten tosi herkullisen näköinen kaakku! :P

    VastaaPoista
  2. Ihanasti pursuaa nuo täytteet tuolta! Tekee mieli mustikoita! Söpö tuo yksinäinen kynttilä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, jos olisi laittanut niin monta kynttilää kuin vuosia, olisi varmaan koko kakku roihahtanut ;)

      Poista