torstai 31. lokakuuta 2013

Ravintola Nokka ja kokkausilta Kokassa 29.10.13

Olipahan ilta! Vietimme tiistaina hauskan illan Ravintola Nokassa, Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen keittokirjan lanseeraus- ja kokkaustapahtumassa. Nokan keittiöpäällikkö Ari Ruoho oli illan Top Chef, hän opasti meille ruokabloggaajille hauen käsittelyä, kertoili kokkielämästä ja tietysti uudesta kirjastaan...


Huippukokkipariskunta Ari Ruoho ja Peppi Aralehto ovat siis tämän HS:n Kuukausiliitteen keittokirjan takana. Moni varmasti onkin lukenut Kuukausiliitteen ruokaosiota ja moni myöskin valmistanut Arin ja Pepin kehittelemiä reseptejä (olipa kuulemma kohokasvuoat loppuneet stokkalta erään reseptin julkaisun jälkeen :) . Kirjan, ja samoin Kuukausiliitteen ruokareseptien, ideana on siis ollut valita joka kuulle yksi pääraakaine, josta kokkipariskunta on valmistanut kumpainenkin omat reseptinsä, eli kaksi reseptiä per yksi pääraaka-aine. Esimerkiksi piparkakku, maito, nokkonen ja ahven ovat olleet kokkien käsittelyssä. Ari kertoi, että tärkeintä on ollut pitää mielessä se, että reseptit ovat sopivia kotikokkaajalle, raaka-aineet ovat kotimaisia ja helposti saatavia kauden tuotteita.


Kuukausiliitteessä reseptejä on julkaistu 3 vuoden ajan ja nyt nämä kaikki reseptit löytyvät siis yksistä kansista. Kirja on aikamoinen järkäle, kuvat ovat ilahduttavasti isoja, koko sivun kokoisia, ja itse reseptitekstin ympärillä on tilaa vaikka omille muistiinpanoille. Tapasimme myös ruokakuvat ottaneen Juha-Pekka Laakion, joka heitti ruokakuvausvinkkejä kokkailumme lomassa. Niin, ja Kuukausiliitteen tulevilla sivuille ilmestyy kokkipariskunnan uusia reseptejä vielä ainakin vuoden ajan.

Itse illan aloitimme mainiolla, kotimaisella viherherukka kuohuviinillä, Arin mielenkiintoisilla tarinoilla kokkiurastaan ja vielä maistellen alkupalaset, pehmeää savustettua lahnamoussea, ennen kuin tartuimme kauhan ja veitsen varteen...


Kokkailuhommat hoidettiin Kokassa, Ravintola Nokan kotoisassa opetuskeittiössä. Kokkaan muuten voi varailla omalle porukalle oman kokkausillan. Aika kiva lahjaidis! Kokkailun ja hääräilyn tuloksena ja Arin avustamana saimme valmistettua lautasannokset haukea lisukkeineen ja kahvisuklaafondantit. Ja voi että, hyvää oli!

Top Chef näyttää hauen fileroinnin ja valmistuksen...


Sitten valmistettiin kimpassa hauen lisukkeet ja jälkkärifondantit. Arilla riitti kärsivällisyys vaikka ainakaan allekirjottaneet eivät olleet ihan niin ripeitä ja näppäriä kuin Nokan kokit alakerran keittiössä :) Hauen kaveriksi valmistettiin mieltsin hyvä kylmäsavustetulla hauella maustettu (!) puikulaperunamuusi, paistettiin mustia torvisieniä ja suppiksia, valmistettiin mummokurkkusalaatti, paistettiin vielä lehtikaalia ja pisteenä tämän kaiken päälle annos kruunattiin piparjuuriruskeavoilla ja hauen mädillä. Oikeastaan siis haukea oli lautasella kolmella tavalla.


ja siinä ne annokset rakentuvat...



Ready to eat!


Jälkkäriksi kahvisuklaafondant ja vanilja-intiaanilakujädeä ja mallascrumblea. Oli kyllä!




Kokkausilta oli superhieno kokemus, vaikka tuntuihan se kokkaaminen aluksi hiukan haastavalta kaikenpuolin uudessa ympäristössä. Ilta oli kyllä kuin piristysruiske ja sitä sai rutkasti uutta inspoa kotikyökissä hääräilyyn. Oli mielenkiintoista saada tutustua ja nähdä huippukokki työssään, ja käydä pikavisiitillä Nokan keittiössä, jossa pojat samalla valmistivat ravintolan asiakkaille annoksia. Respecti-pointsit kohosivat vain entisestään :)

Ja vielä itse ravintola Nokasta. Paikka on hirmu tunnelmallinen, vanhaan punatiiliseen makasiiniin rakennettu ravintola. Tänne täytyy palata vielä nauttimaan dinneriä. Kiitokset illan isännälle ja muille kanssabloggareille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti