tiistai 1. lokakuuta 2013

Tehtiin ite: Pinaattivohvelit kantarellitäytteellä

Tämän vuotinen sienisato ei ole ollut päätähuimaavan runsas, mutta muutama kantarelliruoka on tullut kokattua. Tässä mennäviikolla kantsut olivat pinaattivohvelin välissä, sipulin sisällä olivat alkusyksystä. Aluksi piti tehdä ihan vaan pinaattilettuja, mutta sitten muistikin vohveliraudan olemassa olon (sen muistaa ihan liian harvoin!) joten vohveleita tuli.


Pinaattivohvelit 10kpl:

4  kananmunaa
4 dl maitoa
1/2 dl juoksevaa rasvaa
1/2 tl suolaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
75g pakastepinaattia sulatettuna ja valutettuna

Sekoita kulhossa munat, maito ja rasva, lisää jauhot ja suola ja lopuksi pinaatti. Anna taikinan tekeytyä puolisen tuntia, valmista sillävälin sienitäyte.  Paista sitten vohveliraudalla vohveli ja täytä se sienitäytteellä ja paprikakuutioilla ja nauti heti. Jos haluat tarjota kaikki vohvelit samalla kertaa (ja edes hiukan rapeina), niin kokeile pitää vohveleita lämpimässä uunissa ritilän päällä.


Sienitäyte:

Tuoreita sieniä (kantarelli, suppilovahvero) puhdistettuina ja pilkottuina
1 sipuli pieneksi pilkottuna
1 rlk voita
1-2 dl kermaa
pippuria
suolaa
+ paprikakuutioita

Paista sieniä ensin kuivalla pannulla ja haihduta niistä irtoava vesi. Laita pannulle nokare voita ja sipulisilppu. Kaada kyytiin kerma ja hauduttele sienikastike mössömäiseksi. Mausta ja lisää vohvelille. Ripottele myös paprikakuutioita vohvelille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti