lauantai 22. elokuuta 2015

Zum Beispiel, Porvoo 8.8.15

Porvoo on kesällä vilkas ja elävinen turistikaupunki. Kaunis vanha kaupunki mukulakivikatuineen, pikkuiset sisustusputiikit, söpöt kahvilat ja tietysti myös ravintolatarjonta houkutelee matkaajia. Ja myös meitä sen verran, että päätimme tehdä päiväreissun Porvooseen ja toki nauttia hyvästä ruuasta.

Lounaan nautimme Zum Beispiel - ravintolassa. Ravintola oli meille ihan uusi tuttavuus, tosin viime Porvoo-retkestäkin oli jo reippaasti vuosia, joten ilmankos Zum oli meille uusi juttu. Moni asia oli kuitenkin paikallaan Porvoossa. Lomamoodi kytkettynä päälle ja sääkin tuntui helteiseltä, niinkuin kesäkaupungissa pitääkin :)


Pienen kävelyn jälkeen olikin jo näläntunnetta havaittavissa ja suuntasimme Zum Beispieliin. Ravintola sijaitsee vanhan Porvoon laidalla, samassa talossa kuin Brunbergin-karkkikauppa. Zumia vetää Saksalais-suomalainen perhe, Georg ja Leena Simojoki. Ravintola painottaa rehtiä lähiruokaa ja puhtaita raaka-aineita. Ruokaravintolan lisäksi Zum Beispiel on deli ja delinurkkauksesta voikin ostaa kotiinvietäväksi vaikkapa hilloja ja hunajaa lähituottajilta.




Zum Beispielin kesämenulistalla houkuttelivat meitä eniten pastat. Varsinkin kun selvisi, että pastamakaronit tehdään itse paikanpäällä, oli pastaa pakko saada. Mutta listalla houkutuksia riittää muitakin, caesarsalaatista burgereihin, sekä myös meksikolaiset Avotorta -leivät täytteineen olisi ollut kiinnostava maistaa. Ja brunssi. Nimittäin ravintola tarjoilee koko päivän aamiasannoksia, ja niissäkin mennään meksikolaisella teemalla.


Otimme alkuun talon antipastolautasen jaettavaksi. Mutta pastat yllättivät meidät olemalla todella isot annokset, joten tiukkaa teki selvitä ruokailusta :D. Lounaaseen kuului vielä talon leipä ja pieni salaattiannos, joka tuotiin pöytään pääruoan kanssa. Salaattia olisi meidän mielestä ollut mukavampi natustaa pääruokaa odotellessa, vinkkinä ravintolalle :) Mutta pastat. Ne oli perfecto! Jii haarukoi antaumuksella Zum Avocado -pastaa: Muunmuassa avocadoa, tiikerirapuja ja chiliä sisältävää pastaa. Neiti pyöritteli Zum Beispiel -pastaa: vienosti tomaattisessa kastikkeessa oli proscuitto-kinkkua, pinaattia ja ricottaa. Kerrankin pastat eivät uineet kastikkeissa vaan toivat vain sopivasti makua. Tällaisesta me kyllä tykätään. Ja itse pastamakaroni, se oli mahtavaa. Täydellisellä kypsyydellä, sopivan paksua erikoisenmuotoista kiemuraa, johon kastike oli tarttunut hyvin tuomaan makua. Annokset olivat isot ja täyttävät, mutta hymy ei hyytynyt näitä syödessä. Nam! Nyt oli kyllä niin nappi-pastat! Joten jos olet pastafani, niin vilpittömästi suosittelemmesuuntaamaan kohti Porvoota ja Zum Beispielin pastoja. Varaudu isolla nälällä :)





Sponsoroitu: Lounaan tarjosi Zum Beispiel-ravintola.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti