maanantai 17. elokuuta 2015

Muilla Mailla: Ahvenanmaa

Hälsningar från Åland! Siinä vasta kesäinen ja rento lomakohde. Monelle suomalaiselle Ahvenanmaa onkin tuttu paikka, ainakin lapsuudesta. Meilläkin oli viimeiset muistot ja hämärät fläshit (jos niitä nyt edes oli) lapsuuden kesälomareissuilta, joten olikin jo korkea aika lähteä katsomaan muistuuko paikat mieleen about 20 vuotta sitten tehdyiltä lomareissuilta.

Saariston raikas meri-ilma, vehreät sisämaan maisemat ja kauniisti karu meriluonto. Kaikki suloiset kahvilat, makoisat kalaruoat, mutkittelevat pikkutiet, idylliset punaiset torpat ja huvilat. Pari päivää kiireettömässä ja kauniissa ympäristössä, siinä vasta loma!







Lähdimme valloittamaan Ahvenanmaata Turusta käsin Siljan Galaxy - risteilijällä. Auto oltiin pakattu jo illalla, joten aamulla vain pyyhällys tyhjää moottoriteitä pitkin Turun satamaan. Laiva irrottautui laiturista siinä kahdeksalta aamulla ja perillä aurinkoisella Ahvenanmaalla olimme noin kahdelta iltapäivällä. Laivamatkat toteutettiin yhteistyössä Tallink Silja Oy:n kanssa.







Olimme varanneet majapaikat jo alkukesästä ja yövyimme ensimmäisen yön Maarianhaminan keskustassa, Savoy hotellissa. Hotellin (ainakin Superior) huoneet olivat mukavasti päivitetty tähän päivään ja aamiainen oli oikein bra ja laadukas. Seuraavat kaksi yötä olimme Eckerön kunnassa pienessä B&B majoituksessa. Ja ihan oikeasti, jos ei maailman niin ainakin Ahvenanmaan ihastuttavimmassa B&B majatalossa, Björnehufvudissa!







Aivan mieletön paikka ihan maaseudulla pikkutien päässä. Bjönehufvudissa on muutama tyylikkästi maalaistyyliin, huolettomasti, mutta samalla tarkoituksenmukaisesti, sisustettuja kahden hengen huoneita. Kaksi makuuhuonetta sijaitsee omassa talossaan hiekkatien toisellapuolen ja muut päätalossa, jossa on myös viehättävä aamiais- ja illallishuone. Tunnelma on kohdillaan ja täällä tosiaan tuntee olevansa lomalla ja hemmoteltu kauniissa ja seesteisessä ympäristössä. Aamiainen ja samoin illallinen oli mahtava. Hans ja Jackie - Björnehufvudin omistajat kokkasivat meille herkullista salvialla maustettua porsaan sisäfilettä illalliseksi ja aamulla itseleivotut sämpylät tulivat kuumina uunista ulos. Pannulla ritisi pekonit kun englantilainen aamiainen valmistui. Talon koiraa, kilttiä Brunelloa ei mahtavat tuoksut kuitenkaan houkutelleet, omat raksut katosivat kyllä nopeasti kulhosta :D







Meillä oli tarkoituksena lainata Björnehufvudin polkupyörät päiväksi, mutta koska Jii poti kesäflunssaa ja köhi keuhkojaan pihalle jo muutenkin, niin päätimme vain tyytyä autoilemaan. Mutta ensi kerralla ehdottomasti pyörän selkään on myös päästävä! Parissa päivässä suhasimme saarta pitkin ja poikin ja bongasimme isoimpien nähtävyyksien (Kastelholman linna, Getaberget, Bomarsund, Eckerön posti-ja tullitalo, Pommern jne.) lisäksi muunmuassa kirkkoja. Näihin kannattaa pistäytyä myös sisälle. Ovat kaikki erilaisia ja kauniita. Erityisesti Vårdön ja Sundin kirkot jäivät mieleen.












Ahvenanmaan ruokaelämykset laitetaan erilliseen postaukseen, mutta hyvää kalaa ja lammasta tuli syötyä, ja jos tienposkessa näet pienen kahvilakyltin (tai färska munkar kyltin Eckerössä) niin pysähdy. Kakkuja täällä saarella osataan leipoa, ja pienistä puutalosta saa parhaat leivonnaiset ja pannarit.




Paluumatkan tulimme Siljan Baltic Princessillä ja kävimme syömässä laivan Happy Lobster-ravintolassa maukkaat kalaruoat. Neiti otti annoksen pallasta kera parsan ja perunan. Uusi tuttavuus, pallas, yllätti olemalla "lihaisa" kala, lisukkeet olivat oivat ja raikas kastike kevensi sopivasti. Jii otti alkuun skagenin, joka oli herkullinen ja hyvä nälän herättäjä. Pääruoaksi valikoitui kampasimpukoita, jotka tarjottiin tomattisipulihöystön kanssa. Tämä oli mahtavan hyvä annos! Kampasimpukoita oli runsaasti ja juuri sopivasti kypsennetty. Lobsterin annokset vaikuttivat runsaskokoisilta, ei jäänyt tälläkertaa tilaa jälkkärille... Ravintola oli kyllä erittäin positiivinen kokemus ja varmasti valitaan tämä toisenkin kerran laivamatkustaessa.






Ahvenanmaa on rento ja helppo kesälomakohde. Hyvä sää on tietysti tärkeä seikka tällaiselle ulkoilulomalle ja se onneksi meillä olikin. Oleellista on vain olla ja nauttia olemisesta ja maisemista, oli sitten pyöräillen, autolla tai vaikka meloen. Tuliaisiksi ostimme kotiin mustaa leipää ja Karl-Ers fruktin omppumehulaatikon. Syyskuussa Ahvenanmaalla vietetään tapahtumarikasta sadonkorjuuviikonloppua (18-20.9), joten jos Ahvenanamaa kiinnostaa, niin siinä voisi olla erittäin mukava ja maistuva ajankohta matkata saarelle.

Edit: Ravintola- ja kavilavinkkejämme Ahvenanmaalta löydät tästä kirjoituksesta.

Sponsoroitu: Laivamatkat toteutettiin yhteistyössä Tallink Silja Oy:n kanssa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti