keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Tehtiin ite: Two Greedy Italians - Alppipizza

Siitä on jo muutama kuukausi kun telkkarista tuli Two Greedy Italians -ruokaohjelma ja saman verran on aikaa siitä kun Jii upotti sormensa pitsataikinaan ja pyöräytti italianojen valkoisen salamipitsan. Neiti on sitä mieltä, että pitsaa (tai ihan mitä tahansa muutakin) voisi olla tarjolla useamminkin työpäivän päätteeksi ja sitä vaan nälkäisenä pääsisi suoraan pöytään. :)



Googlettamalla löytyi oikea pitsaresepti ja löytyipä vielä pätkä samaa ohjelmaa josta sai tsekattua muistinvirkistämisesksi tekovaiheet. Heppujen ohjelma on muuten ihan katsomisen arvoinen, joskaan telkkarista ei sitä taida enää tulla. Karismaattiset äijänkäppänät, hienoa maisemaa ja kuvaa riittää. Telkkuohjelmassa pitsa näytti vastustamattoman herkulliselta, ja sitä se olikin! Tähän pitsaan on käytetty gruyère-juustoa ja crème fraîchea perinteisen tomskupohjan sijasta. Ehdottomasti parasta pitsaa mitä Jii on loihtinut! Jii vinkkaa myös vahvanmakuisesta Ravenswood-punaviinistä jota taannoiselta Tukholman laivamatkalta tarttui mukaan, Alkosta turha etsiä.



Taikina kahteen pitsaan:
- 500g durumvehnäjauhoja
- 2tl suolaa
- 7g kuivahiivaa
- 320ml kädenlämpöistä vettä

Täyte:
- 80g gruyère-juustoa raastettuna
- 250g crème fraîchea
- suolaa
- mustapippuria
- punasipuli
- 150g salamia
- tuoretta oreganoa

Taikina - yhdistä jauhot, suola ja hiiva. Lisää vesi hiljakselleen samaan aikaan vaivaten taikinaa. Muotoile taikina palloksi ja jätä lepäämään viideksi minuutiksi. Vaivaa taikinaa kymmenisen minuuttia ja jaa se kahtia. Laita hieman jauhoja alustalle, laita taikinapalat alustalle ja peitä kostealla pyyhkeellä. Anna nousta ainakin 30 minuuttia lämpimässä.

Lämmitä uuni 240 asteeseen. Yhdistä täytteeksi raastettu gruyère-juusto ja crème fraîche, lisää hieman suolaa ja pippuria. Kun taikina on noussut, vaivaa taikinapalloista 30cm halkaisijaltaan olevat ohuet pizzapohjat. Laita täyte pohjien päälle, lisää viipaloitu punasipuli ja salamiviipaleet. Paista uunissa noin 10 minuuttia. Lisää päälle tuoretta oreganoa.


2 kommenttia:

  1. Näyttää hirmuisen herkulliselta! :P Pitsaa kyllä tekisi mieli, sitä saisi olla tarjolla totta tosiaan useammin.

    VastaaPoista