sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Muilla mailla: Itävalta, Graz ja Wien

Nyt on luvassa kuvavirtaa matkaltamme Itävällasta. Teimme siis 2 viikkoa sitten autoiluloman Euroopassa ja ehdimme viikossa Itävällan lisäksi Sloveniaan ja Kroatiaan. Ajoreitin ja ne pakolliset pysähdyspaikat olimme suunnitelleet aika pitkälti jo kotimaassa, samoin hotellit tsekkasimme ja varasimme etukäteen.

Kuvia riittää, joten jaottelimme postaukset maiden mukaan. Vuokrasimme auton Wienin lentokentältä jonne se myös 1600 ajokilometrin jälkeen palautettiin. Homma sujui autolla loistavasti. Pystyimme välttämään ruuhkia kun olimme liikkeellä lomasesongin ulkopuolella, tiet olivat  kaikissa maissa hyvässä kunnossa, ja kännykkään asennettu navigaattori Sygic ei pettänyt. Sää myös suosi, +20 - +25, ja vain yhtenä myöhäisiltana / yönä satoi.

Tervetuloa kuvamatkalle ensin Wieniin ja Graziin, josta seikkailu siis vasta alkoi!



Wienissä syötiin (ei kyllä jaksettu kokonaan!) Figlmüllerin kuuluisat ja herkulliset schinzelit, järjettömän hyvän perunasalaatin kanssa.

 



Grazissa Der Steirer - ravintola ja samalla viinikauppa on ehdoton vierailukohde! Ruoka on perinteistä Etelä-Itävaltalaista tuhtia ja kuukausittain vaihtuva viinilista koostuu paikallisten viinitilojen viineistä. Lasillinen oli max. 2,90e!
 









Grazissa vietettiin sadonkorjuujuhlaa, ja kaikki olivat pukeutuneet perinteisiin Itävaltalaisasuihin, torimeininkiä riitti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti