lauantai 8. syyskuuta 2012

Jotain uutta?

Olemme nyt pyöritelleet ravintola/ruoka-aiheista blogia reippaan vuoden hyvällä fiiliksellä ja rennolla otteella, ihan aina ei kaikista ravintoloista tai kokkailuista tule kirjoitetuksi. Jo jonkin aikaa on tehnyt mieli kokeilla pieniä muutoksia blogiin, isompia kuvia nyt ainakin, sekä ympätä matkakertomuksia jos ei sanallisesti, niin ainakin kuvatulvana ruoka-aiheiden väliin. Matkakuvista olemme saaneet toiveita ja positiivista palautetta, joten niitä siis luvassa aina kun ulkomaat kutsuvat.

Seuraavaan reissuun lähdemmekin jo viikon sisään! Paljastettakoon, että tällä "kesälomamatkalla" on tarkoitus käydä kolmessa maassa, uida turkoosissa meressä, tehdä ostoksia viinitilalla, käydä syvissä luolissa, ihmetellä kaupunkeja, sekä syödä ja majoittua hyvin. Saa arvata. :) (Alla tunnelmia viime kesän Sveitsi-reissusta)


Tuossa sivupalkissa on paraikaa lukijatutkimus, joka aika monessa blogissa on lähipäivinä näkynyt. Lukijatutkimus liittyy siis samaan lokakuussa julkaistavaan Inspiration-blogimaailmaan johon meidätkin kutsuttiin mukaan. Mutta tästä sitten enemmän myöhemmin. Olisi mukavaa jos osallistuisit lukijatutkimukseen, sillä näin saamme tietää millaiset jutut sinua kiinostavat. Osallistuneiden kesken arvotaan palkinnoksi 10 kpl lahjakortteja. Myös kommentti-boksiin saa laittaa terveisiä, rohkeasti moikkaamaan :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti