tiistai 2. lokakuuta 2012

Muilla mailla: Itävallan viinitiloilla

Grazista jatkoimme kohti maaseutua ja viinivilijelyksiä. Päädyimme viiniteitä ajellen pieneen Grubtalin kylään, josta oli seuraava majapaikka varattuna. Ja eipä tarvinnut pettyä tähän neljän huoneen majataloon! Logis125 on ehdoton stoppi, jos haluaa lähteä viinimatkalle Etelä-Itävaltaan. Talon arkkitehtuuri hiveli silmiä, maisemat samoin, ja aamupala oli varmasti herkullisin ikinä! Viinirypälemehua, jugurttia naapuriperheeltä, maalaismunia, ihania lepiä ja vastapaistettuja makeita wienereitä, juustoja ja kinkkuja. Kaikki tuoretta, puhdasta, raikasta ja aitoa. Logiksen pitäjän veljellä on viinitila (Hannes Sabathi), saimmekin "talon viiniä" tervetuliaismaljoina, samaa toimme kotiinkin. Ihan unelma paikka!



























Pysähdyimme myös perinteisimmillä viinitiloilla ja Buschenschankeilla (viinitaverna). Jotka kaikki olivat myös mahtavia persoonallisia paikkoja. Viinilasi täyttyi parilla eurolla, pari lisää niin jättimäiset voilevät tuotiin eteen. Maisemat ovat kauniin kumpuilevat ja viinit kasvavat välillä superjyrkillä rinteillä. Monet tulevat alueelle pyöräilylomille, mikäpäs näissä maisemissa pyöräillessä ja välillä viiniä tankatessa :)

















Saimme pakattua matkalaukkuihin kolme pulloa kotiinviemisiksi (kuplamuovi roks!). Styria on pääsääntöisesti valkoviinialuetta, päärypäleinä Muskateller ja Sauvignon Blanc. Welschriesling tulee siinä kolmosena. Jii, punaviinin ystävä, tykästyi myös maistamiimme valkkareihin. Viinit rypäkelajikkeesta riippumatta olivat raikkaita ja hedelmäisiä, joku hieman toistaan mausteisempi. Viinejä olisi voinut jäädä vielä maistelemaan päiväksi jos toiseksi, mutta matka jatkui illaksi Slovenian puolelle. Jii huomauttaa kaikille teille huolestuneille, että ihan kiltisti maisteli viinejä vain suullisen... Papu nautti mielellään lasit tyhjiksi, ja istui tyytyväisenä navigaattorina :P

2 kommenttia:

  1. Voi jee! Itävalta on niin ihana maa ja reissunne kuulostaa aivan mahtavalta. Alkukesästä piipahadin työmatkalla Salzburgissa ja lähikylässä - taas jäi pala sydäntä sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itävalta on kyllä hieno maa, pari työmatkaa sinne (tai ylipäätään minnekkään ulkomaille) kyllä kelpais :)

      Poista