sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Ite tein: Raparperitiramisu

Tiramisu on jälkkäreistä se oma lempparini. Se on myös todella helppo vierastarjottava, ja helposti tuunattava tähän aikaan vuodesta maasta pongahtavalla herkulla, eli raparperillä!  Raparperin kirpeys tuo kivan "potkun" tiramisuun, jossa muuten en käytänyt alkoholia tällä kertaa, eikä se niin sitä kaivannutkaan. Tällaisessa lasitölkissä jälkkäri on aika kiva ja näyttävä tarjottava ja helppo kuljettaa vaikka piknikille mukaan.


Raparperitiramisu aloitetaan valmistamalla ensin raparperihillo, sen voi hyvin tehdä jo vaikka päivää ennen kuin itse tiramisun, sillä hillon on hyvä olla jäähtynyttä laittaessa sitä tiramisuun.

Raparperihillo

300g raparperiä
tilkka vettä
1-1,5dl sokeria

Huuhdo ja kuori raparperinvarret ja paloittele paloiksi. Keitä ja pehmennä raparperejä miedeolla lämmöllä tilkassa vettä hiukan hillomaiseksi, mutta kuitenkin niin että osa raparperin paloista säilyy kokonaisina sattumina, lisää sokerija anna sen sulaa ja sekoittua. Anna hillon jäähtyä.

Raparperi-tiramisu

2dl vahvaa kahvia jäähtyneenä
5 munaa
1 dl sokeria
500g mascarponejuustoa
200g savoiard-keksejä
n. 1,5-2dl raparperihilloa

tummaa kaakaojauhetta

Erottele munien valkuaiset ja keltuaiset toisistaan, ja vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi ja lisää mascarpone. Yhdistä valkuisvaahto varovaisesti nostellen keltuis-mascarponen sekaan. Kasta keksi kerrallaan kahviin (älä uita!) ja lado keksikerros tarjoiluastian pohjalle. Lisää hillonokareita ja peitä paksuhkolla kerroksella muna-mascarponevaahtoa. Toista kerrokset ja laita lopuksi sihvilän avulla kerros kaakaojauhetta tiramisun pinnalle. Nosta jäähtymään jääkaappin vähintään muuamaksi tunniksi, lisää kaakaojauhetta vielä juuri ennen tarjoilua. Vadelmat passaa myös joukkoon!







3 kommenttia:

  1. Näyttää ihanalta. Helppo tarjottava näin kesällä vaikka mökillä, ja ottaa mukaan. Loisto idea tuo lasipurkki.

    VastaaPoista
  2. Wau näyttää taivaalliselta! :) <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteistanne! Tää on kyllä huippuihana jälkkäri :P

    VastaaPoista