perjantai 31. heinäkuuta 2015

Tehtiin ite: Peruna-kesäkurpitsapizza

Nyt laitetaan perunaa pitsaan. On nimittäin kuulunut useammaltakin taholta huhuja, että olisi hyvää sellainen. Joten pitihän sitä uutta perunaa sitten siivuttaa pitsan päälle. Ja kyllä, huippuhyvää on! Perunan lisäksi ohuet kesäkurpitsaviipaleet, siivuja uusista sipuleista varsineen ja tietysti hyvää juustoa ja sopivasti tuoretta rucolaa. Ihan kesäpitsa on!


Pohja tehtiin hyväksihavaitulla menetelmällä, jolla nykyään aina tulee pitsat pyöriteltyä. Täytteessä pohjalla gruyère-juusto - crème fraîche -yhdistelmä toimii kuin häkä.

Taikina kahteen pitsaan:
500g durumvehnäjauhoja
2tl suolaa
7g kuivahiivaa
320ml kädenlämpöistä vettä


Täyte:
n. 3dl gruyère-juustoa raastettuna
n. 200g crème fraîchea
keitettyjä uusia perunoita viipaloituna
kesäkurpitsaa viipaloituna
uutta sipulia pilkottuna
suolaa
pippuria
tuoretta rucolaa


Taikina - yhdistä jauhot, suola ja hiiva. Lisää vesi hiljakselleen samaan aikaan vaivaten taikinaa. Muotoile taikina palloksi ja jätä lepäämään viideksi minuutiksi. Vaivaa taikinaa kymmenisen minuuttia ja jaa se kahtia. Laita hieman jauhoja alustalle, laita taikinapalat alustalle ja peitä kostealla pyyhkeellä. Anna nousta ainakin 30 minuuttia lämpimässä.

Lämmitä uuni 240 asteeseen. Kun taikina on noussut, kaulitse taikinapalloista 30cm halkaisijaltaan olevat ohuet pizzapohjat leivinpaperin päälle. Levitä crème fraîchea ohut kerros pitsapohjalle ja ripottele päälle runsaasti juustoraastetta. Lisää viipaloidut perunat ja kesäkurpitsat sekä sipuli, mausta. Paista uunissa noin 10 minuuttia. Lisää valmiin pizzan päälle tuoretta rucolaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti