Menu Nordic virolaisittain, valofestarit Tallinnassa ja mystinen Rummu.

Yhteistyössä Tallik

Olin viimeviikolla mukana Tallinkin järjestämällä ruokamatkalla Tallinnassa. Pääpointtina oli maistattaa toimittaja- ja bloggarijoukolla Silja linen ja Tallinkin laivojen loppuvuoden Menu Nordic. Menu Nordic on siis se vaihtuva menu laivan fine dining-ravintolassa, Sijalla esimerkiksi Bon Vivant-ravintolassa. Loppuvuoden Menu Nordic on hitusen enemmän Baltic kuin Nordic, sillä sen on suunnitellut virolainen keittiömestari Peeter Pihel. Menu sisältää virolaisia makuja ja raaka-aineet tulevat suoraan Viron metsistä, mailta ja vesistä. Viro viettää tänä vuonna 100-vuotsijuhliaan, joten tässä menussa onkin tarkoitus tutustuttaa ihmiset virolaiseen ruokakulttuuriin modernilla twistillä. Menu on kyllä selkeästi eri tyyppinen kuin aikasemmat maistamani Menu Nordicit, joissa on maistunut skandinaavisemmat maut suomalaisten ja ruotsalaisten kokkien suunnittelemina.

Uudessa Menu Nordicissa on 5 ruokalajia jossa on possua, siikaa, turskaa, viiriäistä ja vihanneksia, juureksia ja marjoja. Kasvis ja vegaaniruokalijoille on oma kolmen ruokalajin menu. Menu tarjoillaan aina viinipaketin kanssa ja menun hinta laivoilla on 118 euroa, kantsikortilla saa hitusen alennusta. Menua tarjoillaan 9.1.2019 asti

Ensimmäinen alkupala; puna- ja keltajuurta sekä 6kk suolattua porsaankylkeä ohuena siivuna, ja toinen alkupala mustajuurta ja graavattua siikaa ja viiriäisen munia, olivat hienostuneen finedine-ulkonäön omaavat, mutta puhtaat ja reilut makumaailmaltaan. Pikkelöintitekniikkaa ja savustusta maistui, punajuuret kypsytetään erikoisemmin heinälaatikossa. Ehkä tällaista makua ja raaka-ainetta vähän osasinkin odottaa. Tummaa virolaista vuokaleipää voilla meni parikin viipaletta annoksien välissä.

Pääruoista ensimmäinen; turskanposki, jokirapukastike ja peipsiläinen sipuli oli sitten aivan loistava annos, ja suosikkini koko menusta. Toinen lautanen olisi mennyt helposti ja tuo kastike oli juuri sopivan suolainen ja lempeän voimakas. Yleensä olen saanut liian ärtsyjä rapukastikkeita. Seuraava päruoka oli myös maukas annos viiriäistä ( annoksessa myös viiriäisen sydäntä!) ja juureksia. Viiräinen on Virossa yleinen raaka-aine, ja löytyy monen ravintolan listalta muodossa tai toisessa.

Jälkiruoka oli aikamoinen ylläri, eteen tuotiin kaunis ja herkkä annos punaherukkamannavaahtoa!  Virossa vispipuuro on klassikko. Virolaiseen perinnekeittiöön kuuluu myös tattari, puurona ja lihan lisukkeena tavallisimmin ja tässä menussa jälkkärissä, jossa oli käytetty tattarimannaa. Foodielle Menu Nordic on sopivaa ja laadukasta aistien kutkuttelua laivamatkalle. Menu oli myös juuri sopivan täyttävä, ähkyltä välttyi. Jos on pihvinälkä, valitsisin toisen ravintolan.

Virolainen sommelier, Mati Timmerman on tehnyt juomaparitukset, ja omat suosikit olivat alkuruoan kanssa tarjottu itävaltalainen Pfaffl Weissburgunder valkoinen, ja jälkkärin kanssa mainiosti kimmppaan sopinut raikas ja sopivan makea Italialainen Acquesi Brachetto Spumante. Menis kyllä muutenkin.

Samaan päivään sattui sopivasti Tallinnan Kadriorgin puiston valokarnevaalit ja lämmin syyskuinen ilta oli aivan parasta viettää hämärtyvää ja elävin tulin ja valoin koristeltua puistoa kierrellen. Tänä vuonna tapahtuma oli kaksi-iltainen ja keskellä viikkoa, vaikka väkeä oli paljon liikkeellä, niin mitään jonoja ja ruuhkarysiä ei tullut eteen kuten tammikuisissa Helsinigin valokarnevaalissa on välillä käynyt. Kannattaa tsekata valokarnevaalien ajankohta, jos ensi syksynä suunnittelee Tallinnaan matkaavan. Varsin laadukas tapahtuma kivalla puistoalueella, josta löytyi myös mm. konsertteja ja ruokarekkoja ja kivoja kojuja.

Okei, nyt tulee mielenkiintoisin kokemus tällä reissulla. Turkoosia vettä, avaruusmaista hiekkakenttäistä maisemaa, graffitteja ja hylättyjä, osittain veteen uponneiden rakennuksien luurankoja. Ollaan Rummussa, hylätyllä vankila-alueella ja kalkkikivilouhoksessa.

 Rummun hylätty louhos on noin 45 kilometrin päässä Tallinnasta. Neuvostoaikaan täällä louhittiin kalkkikiveä ja vasalammen marmoria. Louhoksen työtekijät olivat viereisen vankilan vankeja. Louhos lopetettiin viron itsenäistyttyä, eli 1991. Vankila jatkoi vankilana vielä vuoteen 2012. Kun louhinta lopettiin pohjavesi alkoi nopeasti täyttämään louhosta, ja muodostui kirkasvetinen järvi, jonka upoksiin on jäänyt kaikenmoista rakennustavaraa, piikkilankaa ja osia rakennuksista. Alueesta on tullut suosittu uimareiden ja sukeltajien keskuudessa, turkoosi kimmeltävä vesi houkuttelee monia. Mikään turvallinen lapsiperheiden uimarantakohde ei tämä kuitenkaan oikein ole, raunioilta hurjapäät hyppivät veteen, ja kuolonuhreiltakaan ei ole vältytty. Paikkaa ei ole vartioitu, ja porteilla ja varoitus- ja kieltokylteillä on osittain suljettu pääsyä alueelle maanomistajan toimesta. Varmaankin jostain aidankolosta pääsee kuitenkin luikahtamaan helposti jos tänne halajaa. Luvallisesti paikalle pääsee järven kautta rantautuen oppaan kanssa, Paekaldan lomakeskuksesta vuokrattavilla kanooteilla. Syksyisenä tuulisena päivänä ei veden pohjaa aivan erottanut, mutta erittäin mystinen tunnelma tällä alueella ja autiolla louhosrauniolla kyllä vallitsi. Joku musta korppi olisi voinut hyvin kraakkua tuolla piikkilangalla keikkuen, mutta paikka oli aivan eloton, vain tuuli puhisi heiniä miltei vaakatasoon.

Toimittajamatkan Tallinnaan tarjosi Tallink

Päivä Porvoota ja tutustumista Itä-Uusimaan käsityöyrittäjiin.

Yhteistyössä East-Helsinki

Porvoo oli aavemaisen hiljainen sateisena lokakuuaamuna, mutta kaunis ja mahdottoman viehättävä. Vanhankaupungin kaduilla on tyhjää, muutamat paikalliset ulkoiluttavat koiriaan, ja pian katukuvaan ilmestyy muutama hassu turisti kahisevine sadevarusteineen ja goretexkenkineen, joku kantaa mukanaan järkkäriä.

Itse olin Porvoossa East-Helsingin kutsumana toimittajareissulla tutustumassa Itä-Uusimaa hankkeeseen ja siihen mitä kaikkea Helsingistä itään on tarjota ruoasta, kotimaisesta designista ja käsityöstä kiinnostuneelle matkaajalle. Päivän aikana pääsin kurkistamaan mielenkiintoisiin pajoihin, yrittäjien kiehtoviin tarinoihin ja tuotteisiin. Kävimme Vaja Finlandin keramiikkatehtaassa Porvoossa, Tallan puukenkätehtassa Myrskylässä ja Lapinjärvellä kodintekstiileihin keskittyvässä Ullakon puodissa ja työhuoneella. Päivän aikana pidimme virkistäytymistauot missäs muuallakaan kuin Porvossa, josta löytyy vaikka miten monta kivaa ravintolaa ja kaffilaa tällä hetkellä.

Aamu alkoi Cafe Postresista, joka on super ihana paikka leipomuksineen. Jos jotain voi kehua maailman ääriin, niin Postresin saaristolaisleipää. Täy-del-li-nen! Cafe Postresin tarina alkaa Helsinkiläisestä Postres Michelin-tähtiravintolasta, joka tuli jälkkäreistään tunnetuksi. Ravintola Postresin Tarte Tatin on nyt uudelleen herätetty henkiin Porvoossa, ja sitä tahmakkaa ja makeaa herkkua oli pöydässä myös tuona aamuna. Kahvilassa on tavoitteena, että kaikki raaka-aineet tulevat niin läheltä ja luonnonmukaisina kuin mahdollista, ja alusta asti itse tehtynä. Cafe Postresissa saa viikonloppuisin myös brunssia, ja viime kesältä brunssijuttuni löytyy täältä. Kahvila sijaitsee aivan vanhan Porvoon ytimessä, 1700-luvun mintunvihreässä talossa, jonka toisessa päässä sijaitsee samojen omistajien ruokaravintola Meat District jonka koko ruokasalin takaseinän peittävä lasiovinen lihakaappi on vaikuttava näky. Ei ehkä vegeilijöille tai heikkohermoisimmille!

Päivän lounas nautittiin Brasserie l'Amourissa, ennekuin lähdimme pikkubussilla syvemmälle maaseutuilemaan. Rafla oli oikein pätevä, ja lounasaikaan vilskettä riitti. Tilasin päivän lounaslistalta kurpitsariston lohella, jota ryhditti rapsakat kasvikset. Saa peukun!

Muut päivän kohteet olivat mielenkiintoisia tarinoita ja kohtaamisia itselle osittain tuttujen tuotteiden takaa. Vaja Finlandin astioita olen hypistellyt joskus jossain, ja nettimaailmassa myös törmännyt. Mutta nyt pääsin käymään itse keramiikkatehtaalla, ja näkemään omin silmin sen pitkän prosessin jonka kahvikuppi käy läpi ennen kuin siitä sitä kahvia saa nauttia. Arabian lopettaessa astioiden valmistusta Suomessa, on Vaja Finland on saanut hankittua Arabian vanhoja keramiikkakoneita itselleen, ja tällätavoin Vajan jatkaa teollista kotimaista keramiikkaperinnettä Suomessa. Vaja tekee astiastonsa lisäksi pienempiä eriä taidekeramiikkaa ja tilaustuotteita. mm. nämä isot kukkopillit, jotka kuvassa kuoriutuvat kipsimuoteistaan.

Toinen upea tarina ja itselleni suuri oivallus tapahtui Tallan puukenkätehtaassa Myrskylässä. Siis puukengäthän ovat tosi nättejä, ja niin kävi, että nyt minulla on omat puukenkäkorkkarit. Näihin hullaannuin täysin! Perinteinen puukenkämalli 50-luvulta lähtien on ollut umpikärkinen hollannikas joka varmasti monella tulee mieleen sanasta puukenkä. Mukavaa modernisointia ja tuotteen kehitystä.

Tätä lokakuun päivää kuvastaa hyvin quote: Do what you love, love what you do.

Kesä! *life is hard but not today.*

Kesäloma ja ei mitään tekemistä? Taitaa kyllä olla, mutta tässä pari vinkkiä lisää. Joihin liittyy vesi! Nimittäin jos vielä et ole kokeillut melontaa, niin suositukset Siuntionjoelle, hyvästä aloittelijoille sopivasta melontareitistä, jossa kivasti vaihtelevia maisemia.

Jos taas kesähesailtana kaipaa omaa rauhaa ja Zen-hetkeä, sen voi hyvin löytää karun kauniista Merihaan Kulttuurisaunasta, ja sen pehmeistä pellettilöylyistä.

Ja muuten vaan maauimalat, ne on parhaita paikkoja, aikaisin aamulla on vielä tilaa kaakeleiden välissä, voi lipua ja tuntea auringon, sadepisarat ja tuulen, tai vetää rataa kyyneleet silmissä, riippuen päivän olotilasta. Uima-allas on muuten hyvä paikka itkeä, vaikka olet keskellä ihmisiä, olet yksin, ja jos joku erehtyy kysymään onks kaikki okei, niin joo, tää on ihan normaalia ja jatkunut jo pidemmän aikaa. Oisko silmätulehdus...

*life is hard but not today.*

Sauna-1-IPA / Kulttuurisauna

5/5! Tjusträsk

Viimevuoden puolella olin bloggarimatkalla pitkin ja poikin Läntistä-Uuttamaata, ja silloin kävimme tutustumassa SE-Actioniin, joka järjestää monenmoista aktiviteettia seudulla, ja juurikin kajakki- ja kanoottivuokrausta. Silloin, lumisena marraskuunpäivänä, päätin että tänä kesänä noihin maisemiin, kanootti alle ja maailmanparasta mustaherukkajäätelöä syömään Sjundbyn linnalle.

Tilasin kaveriporukallemme kajakit, ja näin painajaisia joessa uiskentelivista kyykäärmeistä. Vähän taisi siis jäskättää ensimmäinen kajakointi. :D Mutta turhaksi se osoittautui! Eskimoita ei nähty eikä tehty. SE-actionin Susse ja kajakit odottivat meitä Siuntion Pappilassa joenvarressa kajakit valmiina. Täydellinen kesäaamu, oli tuuletonta, auringonpaistetta ja fiilis 6/5!

Meloimme noin 6 km matkan jokea pitkin ja Tjusträskin ylittäen Sjundbyn linnalle, jossa tutustuimme vielä linnan historiaan opastetulla kierroksella. Linna on auki vain tiettyinä ajankohtina ja oppaan seurassa, joten aukiolot kannattaa selvittää ensin ennekuin lähtee matkaan. Reissun on tietysti myös yhdistettävä lisää kulinaristisia kokemuksia, Kirkkonummen paras ravintola, Bistro O Mat.

Ja mikä se Kulttuurisauna sitten on? Se on yleinen sauna, Helsingissä, Merihaassa. Kulttuurisauna on muutama vuosi sitten rakennettu, suomalaisen ja japanilaisen arkkitehdin yhteisprojekti, jossa on pyritty miettimään ekologisuutta. Itse rakennus on moderni ja jopa karu, omat visualistin silmät kiittävät rouheutta, betonipintaa, ja simppeliyttä, joku taas voisi sanoa että näyttääpä keskeneräiseltä. Naulatkin vaatekoukkuina! Saunassa on omat osastot miehille ja naisille, yhteinen vilvoittelualue sisällä sekä ulkona, niin etupihalla ilta-auringossa kuin atriumpihalla jonka keskellä kasvaa iso koivu. Uimarappuja pitkin pääsee puhaltamaan mereen.

Paikassa on valokuvauskielto, joten itse on mentävä katsomaan. Ryhmiä ei tänne oteta, ja ymmärrän kyllä miksi. Muutama turisti pyöri samaan aikaan, mutta onneksi muuten oli varsin rauhallista. Saunajuomaa ja pientä syötävää (mm. kananmunia ja salmiakkia!) saa ostaa. Vallilan Panimo on tehnyt oman sauna oluen Kulttuurisaunalle, Sauna - ykkösolut IPAn, joka olikin juuri sopiva palautusjuoma löylyjen jälkeen. Ja tänne haluan marraskuussa, kun on pimeää ja räntää vihmoo vai olisiko se ensilumen aika.

Ruoka- ja panimoreissulla Läntisellä-Uudellamaalla.

Pari päivää marraskuussa oli kaunis talvi, ja sattumalta nämä talvikelit osuivat juuri sopivasti siihen viikonloppuun kun pääsin LUMON, (Länsi-Uudenmaan Matkailun, Visit South Coast Finlandin) kutsumana ruoka- ja panimo painotteiselle bloggarireissulle pitkin Läntistä-Uuttamaata. Pikkubussilla köröteltiin postikorttimaisemissa mm. Sjundbyn linnalle, Fagervikin ruukkikylän läpi, aina Tammisaaren saaristoa kohden, Snappertuunassa sijaitsevaan Calliolaan, sieltä vielä Fiskarsiin ja "thö" sinisenä hetkenä Mustioon. Päivässä ehti näkemään super paljon kivoja ja inspiroivia paikkoja sekä innostuneita ja todella symppis yrittäjiä tarinoineen.

Jaan tässä pari vinkkiä kivoista kohteista jotka jäivät erityisesti mieleeni ja joita ehdottomasti suosittelen, näin talvella (tsekkaa joulmarkkinat ja muut ajankohtaiset häppeningit täältä!) tai vaikka sitten kesällä kivaksi päiväretkikohteeksi.

Aloitetaan vinkistä ensi kesälle: Tämä on ehdoton juttu jonka itsekin tahtoisin toteuttaa heti kun sää sallii. SE-actionin melontaretki, ja visiitti jos ei maailman niin ainakin suomen parasta jäätelöä tarjoavalle, jäätelökahvilalle. Kiska sijaitsee Sjundbyn linnan pihapiirissä, vanhassa viljamakasiinissa aivan kosken partaalla, todella nätissä paikassa. Voin vain kuvitella kuinka nättiä on kesällä padlailla tuolla. Ja perille asti autollakin pääsee. Komea linna on yksitysomistuksessa, mutta SE-action järkkää sinne myös opastettuja kierroksia. No entä se jäde? Taivaallista! Mustaherukkajäätelö on must!

Sitten asiaa oluista, vaikka tällä(kin) saralla olen ihan maistelija ja fiilistelijä, on pienpanimobuumi ja hipsterihypetys saanut minutkin tarttumaan olutpulloon uteliaammin. Fiskarssissa toimii Rekolan panimo, joka on kehittynyt ja kasvanut melkoisesti. Rekola varmasti onkin monelle jo tuttu, ja nätä oluita on jo melko hyvin saatavilla. Jos vierailet Fiskarsissa kannattaa pistäytyä panimon puodissa, ja oluen lisäksi ostaa kotiinviemiseksi Fiskarsin juustolan ranskalaistyyppisiä juustoja, ne ovat huippulaadukkaita ja herkullisia. Gotin, oui oui! Rekolan panimon kyljessä toimivaan päheään Ägräs Distilleryn Tap-roomiin täytyy ehdottomaati tehdä oma maistelu ja fiilistelyvisitti!

Mustion Linnan kupessa pistäydyimme pienessä ja sympaattisessa Svartå bryggerissä. Täällä, pienessä punatiilisessa varastorakennuksessa on vielä pientä tuotanto varrattuna Rekolaan, ja pullotuskin tapahtuu käsityönä. Mukaan olutta ei vielä saa ostaa itse panimolta, ne on nää lakien koukerot vielä semmosia. Pääsimme maistamaan muutamat oluset läpi joista suosikikseni nousi kauniin värinen Amber ale.

Svartå bryggerin oluita pääsee nauttimaan mm. Mustion Linnan krouvissa, joka on hitusen fiininmpi ravintola, ja vielä White Guidessa listattu Suomen 11. parhaaksi ravintolaksi. Nautimme täällä erittäin hyvän annoksen kuhaa, tietysti kaikki lautaselle päätynyt on lähiruokaa ja vahvat ja aidot maut tuntuivatkin suussa. Krouvi oli todella tunnelmallinen talvi-iltana, ja täällä varmasti saa nautittua taidolla ja pieteetillä valmistetun illallisen pitkän kaavan mukaan. Mustion Linna tiluksineen on todella kaunis, ja puisto on upea, erityisesesti kevätvihreän aikaan. Kyllä satumaiselta näytti paikka näin lumiasussakin. Linna on avoinna opastettuina kierroksina, ja pihapiiristä löytyy ravintolan lisäksi hotelli, joten siine siis sulattelemaan krouvin illallista. Kyllä kiitos!

Upea (ja itselleni ihan tuntematon) villikortti -kohde oli paikka nimeltä Calliola Snappertunassa. Calliola on keskittynyt pitämään yritysten kokous, koulutus ja virkistymistilaisuuksia sekä häitä ja muita yksityisjuhlia. Paikka onkin ollut ennen avoinna vain ryhmille, mutta nyt yrittäjät ovat avaamassa ensi maaliskuussa B&B majoituksen ja ravintolakin tulee olemaan auki yksityisasiakkaille perjantai-iltaisin. Metsän ja luonnon keskellä sijaitseva, hyvin organisoitu ja hoidettu sekä kaunis paikka on mitä mainioin getaway, jossa varmasti pääsee lepäämään kaupungin tomuista. Calliolan väellä oli myös pienpanimosuunnitelmia kehitteillä yhteen piharakennuksistaan. Tilukset levittyvät laajalle ja päärakennuksen lisäksi pienempiä majoitustaloja, venevajaa ja saunarakennusta löytyy. Me ehdimme nauttia upean lounaan Calliolan huippukokkien huostassa. Raaka-aineet tulevat niin läheltä kuin vain on mahdollista; pihapiiristä, tai ainakin Läntiseltä-Uudeltamaalta, ja kokit ja Calliolaa pyörittävät Maiju ja Kari Kasanen leikkimieleisesti kilpailevat parhaista sieni- ja marjapaikoista.

Aluksi meidät toivotettiin tervetulleiksi mainioilla ja näyttävillä uunissa paahdetuilla keltajuuritikkareilla joita dipattiin mahtavaan hunajavingrettesoosiin. Varsinaisena alkuruokana mahtavaa kuhaa ja vielä mahtavampaa mustatorvisienikeittoa, voi slups! Pääruokana oli kokin itse metsästämää sorsaa, jälkkäriksi mustaherukkasorbeeta ja sen rinnalle pihan douglaskuusesta tehtyä kastiketta ja puolukkavaahtokarkki. Mini porkkanakakku ja pannukahvi vielä päälle ja oli tämä bloggariporukka lyöty ällikällä. Lounasvierailusta jäi mieleen Calliolan huipputyypit ja heidän vieraanvaraisuus ja intohimo paikkaa kohtaan. Huippu tyypeille suuri kiitos, tämä oli vuoden paras elämys! Kiitos myös bloggariseurasta: Puistolan Bistro, Suusta suuhun, Arde arvioi ja Tuopillinen.

Reissun järkkäsi ja tarjosi LUMO.